REL:in subbari mehevöittää toistoa tyylillä
Tone Audio on arvioinut REL:in T/7i -subwooferin. Kyseessä on pienikokoinen subbari, sillä sen mitat ovat 305 x 362 x 382 millimetriä. Ohjehinta on Suomessa tuhat euroa….
Viihde-elektroniikan ja uuden tekniikan erikoislehti
Tone Audio on arvioinut REL:in T/7i -subwooferin. Kyseessä on pienikokoinen subbari, sillä sen mitat ovat 305 x 362 x 382 millimetriä. Ohjehinta on Suomessa tuhat euroa….
Kerroimme äskettäin, että Q Acoustics on uudistanut muun muassa WhatHiFissä kehutun Q 3000 -sarjansa. Nyt…
Yamaha on esitellyt liudan uusia MusicCast-yhteensopivia laitteita. Uutuuksiin kuuluu neljä AV-vahvistinta, kaksi langatonta kaiutinta, kaksi soundbaria ja subbari.
MusicCast on Yamahan monihuone- ja verkkotoistoalusta, josta löytyy tuki muun muassa…
Saimme ainutlaatuisen mahdollisuuden testata kahta todella voimakasta subwooferia erikseen ja yhtaikaisesti. Tarjolla oli elokuvien ja musiikin juhlaa mutta myös jännittäviä fyysisiä tuntemuksia.
Dali on julkistanut uuden SUB C-8 D -pikkusubbarin. Valmistaja kertoo, että uutuus on suunniteltu toimimaan sekä elokuvien että musiikin toistossa.
Kaiuttimessa on alaspäin suunnattu kahdeksan tuuman pitkäiskuinen elementti. Kartio on valmistettu…
Q Acoustics on julkistanut uuden Q3000i-kaiutinsarjan. Se sisältää viisi kaiutinta ja on jatkoa arvostelumenestystä niittäneelle Q3000-sarjalle, joka esiteltiin vuonna 2014.
Julkistettuihin malleihin kuuluvat jalustamalliset ja nyt 25 prosenttia…
Kotiteatterikaiuttimet ovat usein sisustuksessa palikka, joka ei tunnu sopivan mihinkään. Kun kaiuttimia on huoneessa viisi tai enemmän, pienilläkin kokoeroilla alkaa olla merkitystä. Jotkut mallit on myös muotoiltu…
Hifipig on testannut REL:in T9i -subwooferin. Se on tämän vuoden vuoden ykkösnumerossa testaamamme T-Zeron isoveli ja T-sarjan suurin malli. Hintaa subbarilla on Suomessa 1 250 euroa.
Vahvistin…
HiFiPlus on testannut Audiovectorin QR Sub -subwooferin, jonka hinta on Suomessa tasan 1 000 euroa. Värivaihtoehdot ovat kiiltävä musta, satiinivalkoinen ja pähkinäpuu….
Tivoli Audion modernin retrohenkiset radiot ovat monille tuttuja vähintään ulkonäöltään. Monien keittiöstä sellainen jo löytyykin. Suosittu kolmella säätönamiskalla varustettu Model One ilmestyi 2000-luvun alussa ja…
ELAC on julkistanut uuden version edullisimman pään Debut-kaiutinmallistostaan. Debut 2.0 -sarja koostuu yhdeksästä uudesta kaiuttimesta, joista riittää valinnanvaraa kotiteatterin jokaiselle tontille.
Kyseessä ei ole pelkkä kasvojenkohotus,…
Ranskalainen Triangle on julkistanut kaksi uutta subwooferia. Toinen niistä on laajentaa Thetis-mallistoa ja toinen Tales-mallistoa. Suunta on ylöspäin niin elementin koon kuin vahvistintehojenkin osalta, mutta ulkoisesti ne noudattelevat mallistojen…
Kotimainen Amphion on julkistanut NAMM-messuilla uuden lippulaivamallin bassokaiuttimiinsa. Erityisesti ammattikäyttöön tarkoitetun pystymallisen BaseTwo25-subbarin avulla on mahdollista laajentaa minkä tahansa kaksiteisen…
Monitor Audio on julkistanut uuden kaiutinsarjan. Ytimekkäästi Monitor Seriesiksi nimetty sarja sisältää kaksi jalustakaiutinmallia, kaksi lattiakaiutinta, keskikaiuttimen ja subwooferin.
Jalustamalleista Monitor 50 sisältää 130 mm kokoisen…
SVS on julkistanut uuden 4000-subbarisarjan. Se sisältää kolme subwoofer-kaiutinta, joista jokainen tuottaa peräti 4,2 kilowattia piikkitehoa Sledge STA-1200D -vahvistinyksikön kautta. Jatkuvaksi tehoksi ilmoitetaan 1 200 wattia.
Kaikista…
Lataus on käynnissä. Kun se valmistuu, löydät PDF-tiedoston selaimesi “Lataukset”-kansiosta.
OK