Edullisilla minivideoprojektoreilla kotiteatterin saa pystyyn hetkessä lähes minne vain ja edullisimmillaan vain reilulla 100 eurolla. Mutta mihin ominaisuudet ja kuvanlaatu riittävät?

Teksti ja kuvat: Teppo Hirvikunnas

Koemi X1602
Lumeri X350
Lumeri F500-B
Philips NeoPix Prime 2
Philips NeoPix Ultra 2
Vivibright GP80

Iso kuva, siis sellainen 80–130 tai jopa 200-tuumainen, ja pimeä huone luovat elokuvien katseluun ihan oman, voisiko sanoa elokuvateatterimaisen tunnelmansa. Isossa kuvassa, vaikka vähän huonommassakin, on oma viehätyksensä. Myös lapset tykkäävät katsoa piirrettyjä etenkin omassa huoneessaan kavereiden kanssa. Tällaisen oikeasti ison kuvan saa käytännössä aikaan järkevimmin, siis ainakin kustannusmielessä, vain videoprojektorilla.

Mutta jos käyttö on satunnaista ja rajoittuu kenties vain piirrettyihin tai lastenelokuviin, niin laitekantaan ei välttämättä ole järkevää sijoittaa useita satoja saati jopa tuhansia euroja, ellei taskussa ole paljon löysää pätäkkää.

Kun videoprojektorin tulisi siis olla mahdollisimman edullinen, pieni ja yksinkertainen, niin kyseeseen tulevat niin sanotut miniprojektorit.

Ne ovat edullisia, hinnat alkavat jo muutamista kympeistä, ja niiden käyttöönotto on helppoa: laite kaapista esiin, virtajohto paikalleen ja seinään, hdmi-liitäntään kiinni vaikka Xiaomin 39 euron mediatikku tai läppäri, virrat päälle, suuntaus seinään, kuvan tarkennus, ja leffailta voi alkaa.


Tuotekohtaiset arviot

Koemi X1602: Laadun tuntua kohtuuhintaan

Hinta: 279,95 €

Koemi X1602 on testin toiseksi edullisin aito full hd -projektori. Varustukseen kuuluu myös hdmi-kaapeli. Kooltaan Koemi on kompakti, joskaan ei ihan ehkä enää minikokoa, ja sen ulkoinen laatuvaikutelma on testin korkeatasoisin. Koemin ominaisuudet ovat kattavat, vaikkei siinä olekaan kuin yksi hdmi-tulo. Vastapainoksi laitteesta löytyy kuitenkin bluetooth-lähetin äänelle, langaton verkkoyhteys sekä Android-alustalla toimiva mediasoitin kera Google Play -kaupan lukuisilla sovelluksilla.

Vaikuttaa hyvältä, mutta sovellukset käynnistyvät hitaasti ja esimerkiksi YouTube-videoiden toisto pätkii. Muistia ja vääntöä ei siis ole riittävästi.
Muutenkin laitteen syvällisempi käyttö vaatii perehtymistä ja osaamista, etenkin kun mukana tuleva, sinänsä asiallinen mutta vain englanninkielinen ohjeistus keskittyy pääasiassa laitteen peruskäyttöön.

Koemi tuottaa tarkan ja ison kuvan jo melko läheltä heittopintaa. Tästä on etua, koska projektorin valoteho ei ole erityisen suuri. Toisaalta kuvan tarkkuus mahdollistaa myös suuremman kuvakoon aina 130 tuumaan saakka. Tällöin tilan tulee olla täysin pimeä ja myös hajavaloa mahdollisimman vähän.

Koemin sähköinen keystone-säätö toimii pienillä asetuksilla hyvin. Sille voikin olla käyttöä, sillä Koemin kuvasta lähes puolet heijastuu alaviistoon (offset 47 %) ja projektoria jouduttanee kallistamaan ylöspäin.
Kuva ei ollut aivan parhaissa asetuksissa paketista otettaessa. Pienellä säädöllä se saatiin kuitenkin kohdalleen. Koemi vaatii siis tässä mielessä hieman perehtyneisyyttä asiaan.
Kokonaisuutena Koemi on hintaluokassaan hieno projektori. Sitä voisi luulla paljon kalliimmaksi. Projektorilla saa pimeässä aikaiseksi jopa 120–130-tuumaisen kuvan. Kuva on 80-tuumaisena luokassaan tarkka ja jopa vaikuttava. Hyvällä materiaalilla ja pimeässä tilassa elokuvia katselee mielellään. Äänen saa eteenpäin kätevästi bluetoothin avulla, ja Koemi oli myös testin hiljaisin, vaikkei mikään äänetön. Suosittelemme tietyin varauksin pienikokoista ja mahdollisimman edullista full hd -projektoria etsivälle.

HYVÄÄ & HUONOA

Hinta–laatusuhde
Saa isommankin kuvan
Äänen bluetooth-lähetin
Mediasoittimen toiminta


Lumeri X350: Satasen tykiksi mainio

Hinta: 99,99 € (+tk.)

Lumeri X350 on testin edullisin hd ready -natiiviresoluution projektori, joka pystyy tottakai toistamaan myös full hd -sisältöä. Alle 110 euroa toimituskuluineen on aidosta hd ready -projektorista käsittämättömän edullinen hinta. Varsinkin kun projektorin varustukseen kuuluu myös hdmi-kaapeli, 3,5 mm/rca -av-sovitinkaapeli ja itsevalaisivilla painikkeilla varustettu kauko-ohjain sekä kohtalaisen hyvät käyttöohjeet, vaikkakin vain englanniksi. Myös itse projektori on kaikkiaan laadukkaan oloinen ja sisältää kaksi hdmi-tuloa, kaksi usb-tuloa, av-tulon ja muistikorttipaikan.

Todella kompaktin kokoisen laitteen käyttöönotto on suoraviivaista ja helppoa. Kuvan saa seinälle helposti ja nopeasti. Myös projektorin käyttö on helppoa ja loogista. Toiminnallisuutta kun ei tosin juurikaan ole. Projektori vaatii hieman muita pidemmän heittoetäisyyden samalle kuvakoolle, mutta reilu 2,6 metriä riittää 80-tuumaiselle kuvalle. Optiikan offset on tässäkin sen verran kuvan suoraan heittävä, että projektori pitänee sijoittaa aika korkealle, jotta kuva saadaan riittävän ylös. Projektorin kallistamista ei suositella, koska kuva jää keystone-säädön johdosta epätarkaksi joko ala- tai yläreunasta. Tarkennuksessa joudutaan tekemään kompromissi.

Edullisen Lumerin kuva ei yllä tietenkään full hd -projektorien tarkkuuteen mutta on riittävältä etäisyydeltä katsottuna silti yllättävän hyvä – jopa siis ihan oikeiden elokuvien katsomiseen.

Lumerin valoteho on hintaluokassaan hyvä ja valon jakauma kuva-alueella testiryhmän tasaisin. Säätämiseen kannattaa silti käyttää hetki aikaa.

Lumeri X350 on kokonaisuutena yllättävän positiivinen kokemus. Testin edullisin, vain reilun sadan euron hintainen ja todella kompakti miniprojektori on laadukkaan oloinen, ja hintaan kuuluu vielä hdmi-kaapelikin. X350 tarjoaa hintaluokassaan asiallisen kuvan. Toki monin varauksin, mutta sillä katsoo elokuvia silti ihan mielellään. Lumeri X350 on parhaimmillaan lasten leffailloissa, mutta miksei sillä katsele muutakin.

HYVÄÄ & HUONOA

Paljon vastinetta rahalle
Valoteho
Kuvan laatu luokassaan
Keystone-säädön toiminta


Lumeri F500-B: Valotehoa isommallekin kuvalle​

Hinta: 249,99 € (+tk.)

Lumerin F500B on merkin ja myös tämän testin edullisin aidosti full hd -tasoinen projektori. Hintaero Koemiin ei ole tosin kuin muutaman kympin, Lumerissa ei ole mukana hdmi-kaapelia, ja muutenkin sen kotelo on hieman halvan näköinen ja oloinen. Ja ominaisuuksilla Lumeri ei myöskään juhli. Löytyy siitä kuitenkin esimerkiksi kaksi hdmi-tuloa ja esimerkiksi kätevä sivuun liukuva linssisuoja.

Lumeri F500B on testin suurin projektori: ei ehkä enää ihan mini, mutta edelleen kuitenkin kompakti ja helposti käsiteltävä. Mukaan matkoille sitä ei kuitenkaan viitsisi raahata. Laitteen käyttöönotto on silti helppoa ja käyttö yksinkertaista ja selkeää, vaikka laitteen ohjeistus on suppea. Plussaa tulee laitteen päällä olevien käyttökytkimien selkeydestä ja taustavalaistuksesta. Kaukosäädin toimii laitteen etu- ja takapuolelta. Kuulokelähtö on todennäköisesti vain säädettävä linjalähtö, koska kuulokkeet soivat sen kautta todella hiljaa.

Lumeri F500 on testin valovoimaisin projektori. Jopa siinä määrin, että läheltä projisoitaessa valoisuutta saa vähentää säädöistä selvästi ja valoisuuden tasaisuudessa on hieman parannettavaa. Toisaalta valoteho riittää myös pidemmältä ammuttaessa.

Ja koska kuva on aika tarkka, niin Lumerilla saa aikaan isommankin kuvan jopa 150 tuumaan saakka. Heittoetäisyyttä tosin tarvitaan tuolloin jo yli neljä metriä. Vastaavasti 80 tuuman kuvalle riittää noin 2,5 metriä. Tässäkin keystone-säädön kanssa ilmeni sama ongelma kuin edullisemmassa mallissa.

Vaikka Lumeri F500B ei ole ihan minikokoinen, niin kokonaisuutena se on hyvinkin varteenotettava full hd -tasoinen projektori. Sen vahvuus on luokassaan tarkka ja laadukas kuva ja tämän ryhmän suurin valoteho, joka mahdollistaa jopa ihan kelvollisen kuvan, vaikkei tila olisi täysin pimeä ja ennen kaikkea suuremman kuvakoon projisoinnin ja pidemmän katseluetäisyyden kuvan kirkkauden liikaa kärsimättä. Jos haetaan mahdollisimman edullisesti mahdollisimman suurta kuvakokoa, niin F500B saattaa olla on siihen ratkaisu.

HYVÄÄ & HUONOA

Tarkka kuva
Suuri valoteho
Saa suuremmankin kuvan
Epätasainen valoisuus


Philips NeoPix Prime 2: Varma ostos

Hinta: 199 €

Philips NeoPix Prime 2 on testin kallein hd ready -tarkkuuden projektori. Laite on kooltaan suhteellisen kompakti, samaa luokkaa kuin Lumeri X350, vaikka se saattaa hieman pyöreämpien muotojen johdosta isommalta näyttääkin.

Kalliimman hinnan vastineeksi saa ainakin tunnetun merkin takuuvarman huollon vielä useammankin vuoden kuluttua, yleensä suomenkieliset ohjeet ja ainakin periaatteessa jonkinasteisen tuotetuen. Tiedä häntä mistä johtuu, mutta suomenkielistä ohjetta ei vielä ollutkaan saatavana ja tuotteen ominaisuuksistakin oli ristiriitaista tietoa. Esimerkiksi laitteessa ei pitäisi olla bluetooth-lähetintä, mutta sellainen asetuksista silti löytyi, mutta sitä ei aluksi saatu toimimaan. Ohjelmistopäivityksen yhteydessä toiminto yllättäen kuitenkin aktivoitui. Liekö tuotekehitys vielä hieman kesken?

Philipsissä on hyvät liitännät sekä lisäksi langaton verkkoyhteys ja Philips OS (oikeasti Android) -alustalla toimiva mediasoitin, josta löytyy muun muassa YouTube ja Netflix. Vaikuttaa hyvältä, mutta tässäkin sovellukset käynnistyivät ensin hitaasti, ja esimerkiksi YouTube-videoiden toisto pätki. Mutta kuinka ollakkaan, niin ohjelmistopäivityksen ja sen jälkeisen resetoinnin jälkeen YouTuben käyttö muuttuikin ihan sujuvaksi. Hienoa näinkin. Nyt näistä sovelluksista on ihan oikeasti iloakin. Sinänsä käyttö on sujuvaa, kiitos bluetooth-yhteydellä toimivan kauko-ohjaimen ja sen ilmahiiri-toiminnallisuuden.

Jostain syystä kuvan säädöt eivät toimineet suoratoiston kanssa, vaan pelkästään fyysisillä sisääntuloilla. Muuten Philips tuottaa laadukkaan oloisen ja sävykkään, 80 tuuman kuvan reilun 2,6 metrin etäisyydeltä.

Kuvasta noin 40 prosenttia heijastuu projektorista alaspäin. Philipsissä on reunan korkeussäätö, jolla kuvaa voi nostaa. Sähköisesti toteutettu ja vieläpä automaattinen keystone-säätö pystyy korjaamaan kuvan geometriaa kohtuullisen pienin haittavaikutuksin.

Philips NeoPix Prime 2 on laadukas ja varmatoiminen miniprojektori, jonka kuvanlaatu on pienin varauksin luokkansa paras. Siinä on hyvät ominaisuudet ja päivityksen jälkeen myös toimivat suoratoistopalvelut.

HYVÄÄ & HUONOA

Laadukas kokonaisuus
Kauko-ohjaimen ilmahiiri
Äänen bluetooth-lähetin
Suoratoistossa ei voi säätää kuvaa


Philips NeoPix Ultra 2: Kaunis kuva

Hinta: 349 €

Philips NeoPix Ultra 2 on noin 70 euron marginaalilla testin kallein full hd -projektori. Se on lähes identtinen edullisemman Philips NeoPix Prime 2:n kanssa aina liitäntöjä ja ominaisuuksia myöten. Niin hyvässä kuin vähemmän hyvässä.

Kallimmassakaan mallissa ei ollut vielä suomenkielistä käyttöohjetta, eikä liittäminen bluetooth-kuulokkeisiin onnistunut kuin vasta ohjelmistopäivityksen jälkeen. Valitettavasti ohjelmistopäivitys ei parantanut mediasoittimen YouTube-suoratoistopalvelun toimintaa. Netflix tuntui kuitenkin toimivan ongelmitta. Mutta miksi kuvaa ei voi säätää suoratoistopalvelussa?
Myös laitteen käyttö oli hieman vaikean tuntuista erilaisten valikkojen johdosta. Miksi usb-liitäntä valitaan käyttöön sisääntulon valinnan kohdassa “sisäinen” ja siellä file managerissa eikä suoraan vain kyseisessä valinnassa? Laitteessa on ikään kuin kaksi päällekkäistä käyttöliittymää.
Hyvää puolestaan on monipuoliset liitännät, bluetooth-kauko-ohjain ja sen ilmahiiri-toiminto. Tämä helpottaa esimerkiksi verkkoselaimen käyttöä – siis jos selain vain toimisi jouhevammin.

Erinomaista Philips NeoPix Ultra 2:ssa on sen tuottaman kuvan tarkkuus ja värien toisto. Kuva on sävykäs ja luonnollinen. Jostain syystä Ultra 2:n valovoima on kuitenkin Prime 2:ta selvästi pienempi.

Voisiko se olla myös syynä siihen, että Ultra 2:n suurimmaksi kuvakooksi suositellaan vain 65 tuumaa, vaikka tarkkuuden puolesta se voisi olla kaksi kertaa suurempi. Heijastuspintaan saatava valoteho näet tippuu merkittävästi matkan heittoetäisyyden kasvaessa. Me käytimme mittauksessa kaikille projektoreille kahden metrin etäisyyttä.
Philips tuottaa laadukkaan oloisen ja sävykkään, 80 tuuman kuvan reilun 2,6 metrin etäisyydeltä. Kuvasta noin 40 prosenttia heijastuu projektorista alaspäin. Philipsissä on reunan korkeussäätö, jolla kuvaa voi nostaa. Sähköisesti toteutettu ja vieläpä automaattinen keystone-säätö pystyy korjaamaan kuvan geometriaa kohtuullisen pienin haittavaikutuksin.
Philips NeoPix Ultra 2 on laadukas ja varmatoiminen miniprojektori, jonka kuvanlaatu on luokkansa paras. Siinä on hyvät ominaisuudet lukuun ottamatta huonosti toimivia suoratoistopalveluiden sovelluksia.

HYVÄÄ & HUONOA

Tarkka ja luonnollinen kuva
Kauko-ohjaimen ilmahiiri
Äänen bluetooth-lähetin
Heikohko valovoima
YouTube-sovelluksen toiminta


Vivibright GP80: Jos koko ratkaisee

Hinta: 119,60 € (+tk)

Noin 130 euron hintainen Vivibright GP80 on hd ready -projektoreiden edullisimmasta päästä eli käsittämättömän halpa sekin. GP80 on myös pienellä marginaalilla testin pienikokoisin projektori. Musta väri saa sen näyttämään vielä kokoistaan pienemmältä.

Laatutuntuma on kauttaaltaan heikompi kuin sen lähimmässä kilpailijassa Lumeri X350:ssä, ja esimekiksi laitteen päällä olevien painikkeiden merkinnöistä ei tahdo saada selvää. Varustukseen ei kuulu myöskään hdmi-kaapelia kuten Lumerissa. Hdmi-liitäntöjä on yksi, mutta se riittänee lähes kaikissa käyttötapauksissa.

Laitteen käyttöönotto on helppoa ja käyttö melko suoraviivaista, koska GP80:ssä ei ole juurikaan käytettävää. Soisi silti, että käyttöohjeessa annettaisiin edes jonkinlaisia suuntaviivoja kuvan säätämiseen. Tämä koskee yhtälailla testin kaikkia laitteita. Kauko-ohjaimen vastaanotinsilmä sijaitsee laitteen takana, ja käskyjen perillemeno vaatii selvän suuntauksen laitetta kohden.

Kuva oli hinta huomioiden yllättävän hyvä. Riittävän pimeässä tilassa (siis mahdollisimman pimeässä) elokuvat näyttivät tosiaan sangen hyviltä. GP80:n valoteho ei ole kovin suuri, oikeastaan se on testin pienin, ja valo heijastui epätasaisesti ja kuvan kontrastisuhde oli testin heikoin.

Mutta kuva ei ollut silti huono. Väritoisto on silti kohdallaan, ja sävyt jakautuvat tasaisesti. Elokuvalla täysin pimennetyssä tilassa, säädöt kohdallaan ja kuva maksimissaan 70–80-tuumaisena kuva oli yllättävän hyvä ja sävykäs. Juurikaan isompaa kuvaa projektorista ei kuitenkaan kannata yrittää repiä. Resoluutio ja valoteho eivät mitenkään riitä.

Vivibright GP80 on hintaisekseen hämmästyttävä projektori. Jos tilan saa pimennettyä kunnolla, siitä saadaan yllättävän hyvä kuva. Mitä mainioin laite lastenhuoneeseen ja miksei myös muualle.

HYVÄÄ & HUONOA

Edullinen hinta
Käypä kuva luokassaan
Pieni koko
Heikko valoteho
Vaatimattomat ominaisuudet


Lataa taulukko pdf-muodossa tästä.

Vertailun projektoreista Lumeri X350 ei ole enää saatavilla helmikuussa 2022.


Juttu on lyhennelmä artikkelista, joka on julkaistu alunperin AVPlus-lehdessä 1/2021 (nro.202).