Aktiivisilla 12-tuumaisilla subwoofereilla saadaan kotiteatteriin jo ihan oikeasti aitoa leffatunnelmaa sekä myös musiikkiin potkua ja alarekisterin ulottuvuutta.
Isojahan ne ovat, mutta niin on äänikin. Entä miten käy laadun, jos budjetti halutaan pitää kuitenkin kohtuullisena?

Elac Debut SUB 3030
Focal SUB 600P
KEF Kube12b
Klipsch SPL-120CE
Q Acoustics QB12


Kaikilla ei ole mahdollista tai halua hankkia isoja kaiuttimia. Pienillä kaiuttimilla ei ole kuitenkaan mahdollista saada aikaan puhuttelevaa bassotoistoa, jollainen on kuitenkin oleellista erityisesti kotiteatterissa mutta myös ihan tavallisessa musiikin kuuntelussa, kun halutaan voimakas ja alas ulottuva bassotoisto.

Silloin ratkaisu saattaa löytyä erillisestä lisävahvistimella varustetusta bassokaiuttimesta eli niin sanotusta aktiivisesta subwooferista. Subwoofer toistaa vain kaikkein matalimmat taajuudet jatkaen siitä alaspäin mihin pienten pääkaiuttimien toisto yltää.

Subwooferin 12-tuumainen elementti määrittelee jo omalla koollaan kotelon mittoja, ja jos halutaan matalalle ulottuva bassotoisto, niin kotelossa pitää olla myös paljon tilavuutta. Tässä on kuitenkin tehtävä jonkinasteinen kompromissi. Vaikka subwoofer voidaan siis sijoittaa melko vapaasti ja piiloon, niin joku raja kotelon koollakin täyttyy olla. Harva haluaa olohuoneeseen mitään jääkaapin tai edes puolikkaan kokoista lootaa.

Yllättävän kompakteja

Testin subwooferit ovatkin kaikki luokassaan hyvinkin kompakteja, ja niiden kokoerot ovat melko pienet Elacin ja Klipschin ollessa kuitenkin ryhmän suurimmat ja Focalin ja KEF:in pienimmät.

Myös ulkonäöllä on merkitystä, varsinkin, jos kotelo jää enemmän tai vähemmän näkyville. Testin subwoofereista arvokkaimman näköiset mielestämme ovat Focal ja KEF, joista KEF erikoisesti, kantta lukuunottamatta, päällystettynä ympäriinsä mustalla kankaalla sekä Q Acoustics, jota saa myös kiiltävän valkoisena. Q Acoustics on saatavana myös tavallisella maalipinnalla peräti 200 euroa edullisemmin. Myös puujäljitelmäpinnoitetut, massiivisen oloiset Elac ja Klipsch kehtaa hyvinkin jättää esille.

Testijärjestely

Subwooferit testatiin "kuuntelukellarissamme", jonka mitat ovat noin 5 x 7 metriä, pinta-alaltaan siis noin 35 neliömetriä. Tilan kaikki pinnat ovat betonia. Toki lattialla on kokolattiamatto, ja tila on muutenkin akustiikaltaan melko kuiva.

Laitteistona oli Denon AVR-X3500H -av-viritinvahvistin ja KEF LS50 Meta -kaksitiekaiuttimet Kimber Classics 8PR -kaiutinkaapeleilla. Ohjelmalähteenä vaihtelivat vahvistimen sisäänrakennettu verkkosoitin (Denon HEOS) ja Yamahan cd-soitin.

Subwooferit sijoitettiin kuuntelukokein ja mittauksin parhaaksi todetulle paikalle huoneessa. Denonin av-vahvistimen kaiutinasetuksista valittiin pääkaiuttimiksi pienet ja jakotaajuudeksi 80 hertsiä. Tämän jälkeen annettiin Denonin Audyssey-huonekorkorjauksen säätää loput. Näin kaikille subwoofereille saatiin mahdollisimman tasaväkinen asetelma. Kuuntelussa subwooferin tason sai säätää halutuksi.

Subwoofereista mitattiin myös niiden toistovaste niin kutsuttuna close-up-mittauksena, suodattimien ja säätöjen toiminta sekä käyttökelpoinen suurin äänenpaine – tämä viimeksi mainittu 40 hertsin siniaallolla ja korvakuulolla säröraja arvioiden. Mittaus tehtiin 50 senttimetrin etäisyydeltä elementin edestä. Desibeliarvoa ei ole tarkkuuskalibroitu, ja arvot ovat vertailukelpoisia vain keskenään.

Subwoofereita oli ajettu sisään noin 15 tuntia kutakin.

Yllättävän hyviä

Kaikki testin subwooferit olivat kohtuullisesta hinnastaan huolimatta yllättävän hyviä, ja erityisesti niiden tasaisuus yllätti. Yksikään malleista ei ollut huono. Ainoastaan Elac Sub3030 poikkesi selvemmin muista. Sen toteutus, lähinnä siis kotelon viritys alimmille taajuuksille, ei istunut parhaalla mahdollisella tavalla testikokoonpanoomme. Elac toimii todennäköisesti paremmin selvästi suurempien pääkaiuttimien kanssa. Elacin vahvuus on sen kyvyssä tuottaa suuria äänenpaineita ja erityisesti tässä hintaluokassa harvinaisessa ja käyttökelpoisessa dsp-säätösovelluksessa. Elacissa on paljon vahvuuksia ja ainesta todennäköisesti paljon parempaankin.

Testin parhaaksi subwooferiksi voitaneen nostaa Focal SUB600, joka yksinkertaisesti vain soi niin hyvin – musiikkilajista riippumatta. Focalista on vaikea olla pitämättä. Ainoa varaus koskee sen kaikkein matalimpien taajuuksien vaimeaa toistoa, tai siis jopa toistamattomuutta. Tällä saattaa tosin olla yhteyttä hyvään lopputulokseen. Focal on myös luokassaan kohtalaisen kompaktin kokoinen ja tyylikäs.

Myös KEF Kube12, Klipsch SPL120 ja Q Acoustics B12 ovat erinomaisia subwooferita. Q Acousticsin ja Focalin äänessä on paljon samaa, mutta samaan tarkkuuteen ja täsmällisytteen QA ei tässä kokoonpanossa kuitenkaan kyennyt. Se on silti varteenotettavva vaihtoehto, etenkin kun QA:n hinta on perusviimeistelyllä eli maalattuna (ei pianolakattuna) vain 650 euroa. Sillä hinnalla Q Acoustics B12 voisi hyvinkin ansaita jo “hyvä ostos” -maininnan.

Klipsch SPL120 on oiva yhdistelmä hyvää ja menevää soundia sekä kykyä tuottaa paljon ääntä. Se soi vaivattoman kuuloisesti myös aivan hiljaa mutta tarvittaessa myös todella kovaa. Klipsch tarjoaa rahalle paljon vastinetta. Tyyliltään se on omanlaisensa, mikä saattaa jakaa kotitaloudessa mielipiteitä.

KEF Kube12 on kauttaaltaan kangasverhoiltuna ja lasikantisena kenties testin tyylikkäin subwoofer. Se on myös kooltaan ja visuaalisesti hyvin kompaktin kokoinen. Myös KEF soi hyvin, ja suljetun kotelon toistossa on paljon samoja piirteitä kuin Focalissa ja QA:ssa, mutta aivan niiden tasolle se ei pääse. KEF sai hieman ristiriitaisia lausuntoja. Toistossa on ehkä aavistus jonkinlaista vaimeutta ja ponnettomuutta, kovempaa kuunneltaessa. Aivan samaa tarkkuutta kuin parhaissa ei ole. KEF toistaa sinänsä matalalle ja soi hiljaakin mukavasti ja pehmeästi, kun sen vain säätää hieman kovemmalle.

Kuten sanottua, olivat testin subbarit kaikki hyviä, mikä on sinänsä hienoa, mutta valintaa se ei helpota. Varsinkin kun oma kokoonpano ja ennen kaikkea tila voivat olla hyvinkin erilaiset.

Focal SUB600 on joka tapauksessa näistä tietyllä tapaa turvallisin valinta – mutta yhtälailla sitä ovat muutkin, jos esimerkiksi vaakakupissa on myös hinta tai design.

Tuotekohtaiset arviot

Elac Debut SUB 3030: Matalan paineen mestari

Hinta: 799 euroa

Saksalainen Elac Debut SUB 3030 on testin isoin subwoofer niin mitoiltaan kun olemukseltaan. Kokoero ei ole iso, mutta jotenkin Elac vain vaikuttaa jättiläiseltä esimerkiksi KEF:iin verrattuna. Myös elementin edessä oleva 15-tuumainen ritilä korostaa kokoa entisestään. Kotelo on toteutettu passiivisätelijällä eli niin sanotulla orjabassolla, joka sijaitsee kotelon pohjassa. Tämä vahvistaa kaikkein matalimpia taajuuksia, ja kotelo voidaan virittää perinteistä refleksikoteloa alemmaksi. Elacissa sen viritystaajuus on mielestämme valittu liian matalalle.

Elacin ehdoton valttikortti ja etenkin vielä tässä hintaluokassa on älypuhelimen ohjaussovellus, jolla voi säätää subwooferia langattomasti suoraan kuuntelupaikalta. Se mahdollistaa todella monipuoliset ja helpot säädöt.
Kuuntelussa Elac osoittautui melkoiseksi painehirmuksi. Vaikka mittauksissa painelukemat jäivät hieman Klipschistä, niin suuremman tehonsa ansiosta Elac antoi bassoa todella massiivisella voimalla. Rajoja ei tuntunut saavutettavan lainkaan.

Elac Sub3030 soi erilailla kuin muut. Sinänsä soundissa ei ole mitään vikaa, mutta täysin ongelmaton se ei ole. Ongelma on Elacin valitsemassa kotelon virityksessä ja sitä kautta vaimentumassa 40 hertsin alueella. Kokonaistoisto ei ole niin koherentti kuin verrokeilla. Eikä monipuoliset säädötkään tuoneet ratkaisua. Jopa päinvastoin. AutoEQ:n käyttö teki äänen todella kumisevaksi. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö säädöistä olisi apua jossain toisessa kokoonpanossa.

Kokonaisuutena Elac Sub3030 tarjoaa kuitenkin todella paljon matalaa potkua ja ominaisuuksia kohtuuhintaan. Sen toisto-ominaisuudet sopivat paremmin isommille eli matalammalle toistaville pääkaiuttimille, jolloin jakotaajuus voidaan säätää alemmaksi, 40–50 hertsin tuntumaan. Parhaimmillaan Elac voisi olla vaikka kotiteatterisetissä tai kotidiskossa – kaksin kappalein ja hieman järeämpien pääkaiuttimien kera. Matalan basson ja paineen ystäville todella harkinnan arvoinen.

HYVÄÄ & HUONOA

Äänenpainavarat
Muhkea soundi
Säädöt
EI sovi pienille kaiuttimille

Focal SUB 600P: Kun ääni ratkaisee

Hinta: 899 euroa

Ranskalainen Focal SUB 600P on Focalin edullisempia subwoofereita mutta tässä ryhmässä testin kallein, tosin vain noin 50 euron erolla. SUB 600P on luokassaan kompaktin kokoinen. Kokoero ei ehkä ole lukuina iso, mutta esimerkiki Elaciin verrattuna silmällä selvästi havaittava. Kotelossa on musta, tuntumaltaan hieman muovimainen mutta muuten kyllä tyylikkään näköinen puujäljitelmäpinnoite. Kotelon etulevy on kiiltävän musta kera mustan pyöreän suojakankaan. Kotelo on kaikessa yksinkertaisuudessaan tyylikkään näköinen. Valitettavasti Focalia ei saa kuitenkaan suomalaisten lempivärissä eli valkoisena.

Kotelo on rakenteeltaan suljettu, mikä ei ole Focalin tapauksessa kovinkaan tyypillistä. Kotelon tukevuuteen on kiinnitetty erityistä huomioita. Elementti on rakentaaltaan järeä, ja se on todennäköisesti lainattu Focalin autohifiosastolta. Tämä siis positiivisessa merkityksessä.

Focalissa on osapuilleen saman tehoinen d-luokan vahvistin kuin muissakin testin subwoofereissa. Sen säädöt käsittävät vain minimit eli jakotaajuuden, tason ja vaiheenkäännön. Myös liitännät ovat minimaaliset, mutta mihin sitä muuta tarvittaisi?
Niin kuuntelupaikalta kuin lähikentässä tehdyistä mittauksista oli nähtävissä hyvin siisti ja lähes oppikirjamainen toistovaste. Tosin kovin alas toisto ei ulotu tai alas kyllä, mutta ei niin alas kuin muilla.

Kuuntelussa molemmat kuuntelijat pitivät Focalin hyvin luontevasta ja muuhun äänialueeseen nätisti integroituvasta toistosta. Focal soi hyvin musiikkilajista riippumatta. Aivan alimpia taajuuksia Focal ei toista, liekö ne suodatettu jopa pois, mutta toisto ulottuu joka tapauksessa niin alas, ettei viimeisellä oktaavilla ole juurikaan merkitystä. Erotteleva ja lineaarinen toisto ei aivan matalimpia tunnu kaipaavankaan. Myös äänenpainetta tuntuu lähtevän vähintäänkin riittävästi, ja ääni pysyy hyvin kasassa hieman kovemmassakin menossa,

Kokonaisuutena Focal SUB 600P on tyylikäs, luokassaan kompaktin oloinen sekä erittäin hyvin soiva ja silti kohtuuhintainen subwoofer. Turvallinen valinta monenlaiseen käyttöön. Suosittelemme.

HYVÄÄ & HUONOA

Tasapainoinen toisto
Laadukas kokonaisuus
Vain perussäädöt
Ei saa valkoisena

KEF Kube12b: Hillitty ja tyylikäs

Hinta: 790 euroa

Brittiläinen KEF ei merkkinä esittelyjä kaipaa, vaikka subwoofereista KEF ei ole varsinaisesti tullutkaan tunnetuksi. Nyt olisi syytä tutustua, sillä KEF Kube12 on monella tavalla houkutteleva subwoofer – ainakin arvokkaan ja tyylikkään designin ja siihen nähden erittäin kohtuullisen hintansa johdosta.

KEF Kube 12 on 12-tuumaiseksi subwooferiksi suhteellisen kompaktin kokoinen ja tosiaankin myös piristävästi erilaisen mutta ennen kaikkea tyylikkään näköinen.

Kotelon kaikki sivut on verhoiltu ympäriinsä kaiutinkankaalla, ja yhden sivun taakse jää itse elementti. Kotelon pystykulmat ovat pyöristetty, ja kotelon päälikansi on mustaa lasia. Onnistunut design.

Kotelo on tyypiltään suljettu. Hyvin kompaktin kokoinen d-luokassa toimiva vahvistin on eristetty omaan alumiinikoteloonsa. Sen säädöt on toteutettu digitaalisesti, vaikka takapaneelissa onkin ihan perinteiset pyöritettävät säätimet. KEF:ssä on myös kolmiasentoinen EQ-asetus ja kaiutintasoinen sisääntulo.

Mittauksissa KEF:in lähikenttävasteet olivat lähes kuin oppikirjasta. Toistovaste ulottui hämmästyttävästi lähes viivasuoraan 20 hertsiin saakka, ja suodatin toimi täsmällisesti ja tarkasti. Tuo toiston eräänlainen venytys on toteutettu todennäköisesti dsp:n taajuuskorjauksella.

KEF Kube12 osoittautui hyväksi subbariksi myös kuuntelussa. Sen toistossa oli samoja hyviä piirteitä kuin muissakin suljetun kotelon subwooferissa. Tasapainoinen toistin, mutta sinänsä tarkassa toistossa kuulosti olevan ikään kuin jonkinlainen verho edessä ja kovempaa soitettaessa tämä korostui lisää. Ääni kompressoitui. Hiljempaa soitettaessa merkillepantavaa oli kuitenkin hyvä ulottuvuus aina matalimmille taajuuksille saakka.

Kokonaisuutena KEF Kube12 on hintaistaan kalliimman näköinen laatusubbari, joka on parhaimmillaan rauhallisemmassa kuuntelussa, kenties hyvinkin mehevänä akustisen musiikin alarekisterin tulkitsijana. Kaiutintasoisen sisääntulon ansiosta se voidaan liittää helposti myös kevyempään äänentoistojärjestelmään.

HYVÄÄ & HUONOA

Hillitty ja alas ulottuva toisto
Hillitty ja tyylikäs design
Esimerkilliset toistovasteet
Rajalliset äänenpainevarat

Klipsch SPL-120CE: Vaivatonta toistoa

Hinta: 799 euroa

Legendaarisista torvikaiuttimistaan tunnettu jenkkimerkki Klipsch on tyyliltään aina oman tiensä kulkija. Niin nytkin. Tumman-/ruskeanharmaa puujäljiltemäkotelo kera kuparin värisen alumiinikartioisen elementin ja sen suojana olevan perinteisen neliskanttisen kangaskehikon edustaa kyllä ihan omaa tyyliään (1970–80-lukua?), josta joko pitää tai sitten ei.

No, jos jättää saivartelut ulkonäöstä sikseen, niin Klipsch SPL-120 on muuten modernia tekniikkaa, eikä toteutuksessa ole valittamista. Kotelo on tukeva ja tuettu välilaipioilla vielä erikseen sisältä.

Kotelossa on myös harvinaisen paljon vaimennusainetta ollakseen refleksiviritteinen. Refleksiviritys on toteutettu pitkällä mutta matalalla refleksitunnelilla, joka aukeaa kotelon alareunasta sen eteen.

Vahvistimena tässäkin on 300/600-wattinen d-luokan pääte, ja säädöt käsittävät vain välttämättömimmät. Erikoisuutena on liitäntä adapterille, jolla signaali saadaan tuotua subwooferille langattomasti (Klipsch WA-2, suositushinta 150 euroa).

Mittauksissa Klipsch osoittautui ilmeisen hyvin suunnitelluksi. Vasteet olivat tasaiset, ja toisto ulottui lähikenttämittauksessa melko tasaisena aina reilusti alle 30 hertsin.

Kiitos refleksikotelon, suuren herkkyyden ja elementin ilmeisen pitkä liikepoikkeaman, Klipsch kykenee myös tuottamaan suuria äänenpaineita. Ihan mallimerkinnän ehkä viittaamiin 120 desibelin spl-lukemiiin ei päästä, mutta hyvissä olosuhteissa pitkälle yli 110 desibelin kuitenkin.

Tämä eräänlainen herkkyys havaittiin myös kuuntelussa. Klipsch SP-120 soi tehokkaan oloisesti ja tietyllä tavalla vapautuneen kuuloisesti, myös hiljempaa kuunneltaessa. Klipschissä on hyvä soundi. Vaikka äänessä on sellaista mukavaa botnea ja potkuakin, niin toisto on silti melko tarkka ja napakkakin. Toisto yhtyy nätisti pääkaiuttimiin.

Kokonaisuutena Klipsch SPL-120 on mielestämme erittäin hyvä subbari, joka toimii niin musiikki- kuin leffakäytössäkin. Se soi myös hiljaa hyvin ja kykenee silti tarvittaessa suuriin äänenvoimakkuuksiin. Ja kauneushan on lopulta katsojan silmissä. Suosittelemme.

HYVÄÄ & HUONOA

Menevä ja tuhti soundi
Herkkyys ja äänenpainevarat
Langattomuus (optiona)
Vanhahtava design (makuasia)

Q Acoustics QB12: Himmeän hyvä ostos?

Hinta: 849 euroa

Toinen mutta nuorempi brittimerkki Q Acoustics on noussut suhteellisen lyhyessä ajassa arvostetuksi kaiutinvalmistajaksi, erityisesti kohtuuhintaisena merkkinä. Myös Q Acoustics B12 on pianolakattuna hintaansa arvokkaamman näköinen ja oloinen, etenkin kiiltävän valkoisena (testiversio oli kuitenkin musta). Olkoonkin että QA oli testin toiseksi kallein subwoofer.

Jos "tyytyy" himmeään maalipintaan, niin sen saa jopa 200 euroa edullisemmin (649 euroa). Tällöin hinta-laatusuhdetta täytyy katsoa jo hieman eri kulmasta.

QA:n kotelo on rakenteeltaan suljettu, ja sen sisällä on erikoinen tukiristikko, jota vasten myös elementti on tuettu solumuovi välissään. Koteloa on suunniteltu ihan tosissaan. Elektroniikka eli erillinen esiaste ja päätevahvistin on sijoitettu varsinaisesta kotelosta eristettyyn tilaan. Myös vahvistimesta henkii hintaluokkaa korkeampi laatu. Vaikka QA:n vahvistin on aavistuksen kilpakumppaneitaan pienitehoisempi, niin se näyttää järeämmältä ja tehoerokin on käytännössä olematon. Fiksu yksityiskohta on syvennykseen sijoitettujen ja suojapaneelin taakse jäävien liittimien johdotuksen eräänlainen piiloläpivienti kotelon alle.

Mittauksista QA suoriutui tyylipuhtaasti. Vasteet ovat siistit, joskin alipäästösuodatus on melko loiva ja etenkin alle 60 hertsin asetuksilla aavistuksen epäsymmetrinen. Käytännön jakotaajuus jäänee siten aina hieman alemmaksi kuin mistä pääkaiuttimet jaetaan, eikä sovitus pääkaiuttimiin ole niin täsmällistä kuin mitä voisi olla. QA soi suljetuksi koteloksi yllättävän kovaa, vaikka pienestä vahvistintehosta johtuen se ei tietenkään voi olla mikään painehirmu.

Kuuntelussa Q Acouctics B12 osoittautui kelpo subbariksi. Toisto on tasapainoinen vailla erityispiirteitä suuntaan tai toiseen. Tämä on sinänsä hyvä piirre pidemmässä juoksussa. Napakkuutta toivottiin hieman lisää, eikä sovitus pääkaiuttimiin ollut aivan ongelmatonta – ainakaan testikokoonpanossamme.

Kokonaisuutena kiiltäväpintainen Q Acoustics B12 on korkealuokkainen ja hintaansa arvokkaamman oloinen subwoofer. Se tarjoaa yllätyksetöntä ääntä ja suorituskykyä tyylikkäässä paketissa. Ei ollenkaan huono, mutta ei aivan paraskaan.

Asetelma tosin muuttuu, jos on valmis tinkimään kalliista kiiltävästä pinnasta ja tyytymään 650 euron himmeään maalipintaan. Tällöin QA B12 ansaitsisi ehdottomasti testin parhaan hinta–laatusuhde-maininnan.

HYVÄÄ & HUONOA

Tasapainoinen kokonaisuus
Toteutus ja työn laatu
Hinta-laatu himmeällä pinnalla
Kiiltävän viimeistelyn hinta

TIETOA & TAITOA:
Sijoitus vaikuttaa

Usein sanotaan (jopa joidenkin testissä olleiden subwoofereiden ohjeissa), että subwooferin voi sijoittaa melko vapaasti, koska matalien taajuuksien tulosuuntaa on vaikea, jopa mahdotonta paikallistaa. Tämä on sinänsä totta, mutta vain tulosuunnan paikallistamisen osalta.

Subwooferin sijainti saattaa vaikuttaa hyvinkin paljon sen toistoon

Tämä johtuu pääosin kuuntelutilaan muodostuvista niin sanotuista seisovista aalloista, jotka aiheuttavat toistoon vuorottaisia vaimentumia ja korostumia. Niiden sijainti ja voimakkuus riippuvat kuunteluhuoneen akustiikasta, koosta, mittasuhteista sekä subwooferin ja kuuntelupaikan sijainnista suhteessa rajapintoihin. Tämä on helppoa todentaa ihan vain liikkumalla huoneessa. Bassotoisto muuttuu selvästi eri kohdissa huonetta. Siten myös subwooferin sijainnilla on suuri merkitys toistoon.



Subwooferin (Focal SUB600) toistovaste eri sijainneissa. Jakotaajuutena 80 hertsiä ja subwooferin tasonsäätö kaikissa mittauksissa samassa kohdassa. Sijainnit ylhäältä alas: 1) nurkassa (oikealla) ja elementti seinää kohden, 2) nurkassa (oikealla) ja elementti eteenpäin, 3) nurkasta (oikealla) yksi metri eteenpäin seinää myöten siirrettynä ja elementti sivulle (ei seinää kohden), 4) kaiuttimien keskellä (ei kuitenkaan huoneen keskellä) noin 50 senttimetriä takaseinästä ja elementti eteenpäin, 5) vasemman kaiuttimen vieressä noin 50 senttimetriä takaseinästä ja 2,5 metriä sivuseinästä (osapuilleen huoneen takaseinän puolivälissä). Tässä mittauksessa ei ole käytetty minkäänlaista vasteen tasoitusta, jolla halutaan korostaa, kuinka voimakkaista muutoksista on itse asiassa kysymys. Sijainnilla on siis todella merkitystä.


Pääsääntöisesti paras sijoituspaikka subwooferille on huoneen nurkka. Se on mahdollisimman epäsymmetrinen sijainti, ja koska rajapinnat ovat lähellä, seisovien aaltojen vaikutus on mahdollisimman pieni. Rajapinnat myös voimistavat toistoa, joten subwooferista saadaan enemmän ääntä.
Subwooferin pitäisi periaatteessa sijaita myös mahdollisimman lähellä pääkaiuttimia, ainakin samalla puolella huonetta kuin pääkaiuttimet. Tässä voi olla poikkeuksia. Etenkin mitä alempaa subwooferin toisto suodatetaan.

Subwooferin paras sijainti selviää oikeastaan parhaiten vain kokeilemalla. Joskus hyvinkin erikoinen paikka voi osoittautua parhaaksi.

Paikan vaihto

Eräs hyväksi, joskin ehkä erikoiseksi, osoittautunut menetelmä on laittaa subwoofer kuuntelupaikalle, musiikkia soimaan ja mennä ryömimään pitkin nurkkia kuuntelemaan, miltä basso kuulostaa. Kun paras kohta on löytynyt, niin sitten vain vaihdetaan subwooferin ja kuuntelijan paikat. Pienelläkin muutoksella voi olla yllättävän suuri vaikutus toistoon.

Entäpä av-vahvistimien huonekorjaukset? Eivätkö juuri ne korjaa tällaisia huoneesta aiheutuvia ongelmia? Valitettavasti seisovista aalloista aiheutuvia toiston vaimentumia ja korostumia on hankala korjata menestyksekkäästi. Kun vaimentuma aiheutuu vastakkaisvaiheesta, niin alueen toiston korostaminen tuottaa vain nollasumman. Huonekorjauksen käyttäminen voi jopa pahentaa tilannetta. Subwooferille on ensin löydettävä oikea paikka ennen minkäänlaisten korjausten käyttämistä.


Merkki/malliElac Debut SUB 3030Focal SUB 600PKEF Kube12bKlipsch SPL-120CEQ Acoustics QB12
Merkki/malliElac Debut SUB 3030Focal SUB 600PKEF Kube12bKlipsch SPL-120CEQ Acoustics QB12
Hinta799 €899 €790 €799 €849 € (*
Maahantuoja tai
edustaja
Scanteknik OyKruunradio OyHighend Studio Finland OyLoudgroup OySimex Oy
Lisätietojascanteknik.fikruunuradio.fihighendstudio.filoudgroup.fisimex.fi
elac.comfocal.comkef.comklipsch.comqacoustics.co.uk
KotelotyyppiPassiivisäteilijäSuljettuSuljettuRefleksiSuljettu
VahvistinluokkaBASHDDDD
Jatkuva teho500 W300 W300 W300 W220 W
Hetkellinen teho1 000 W600 Wei ilm.600 W440 W
RCA-tulo/LFE-tulox/xx/xx/xx/xx/x
Kaiutintulo--x--
RCA-linjalähtö (Thru)-----
Herätevirtatulo (12 V)-----
Autom. on/off (valmiustilaan)xxxx/xx
Päävirtakytkinxxx-x
Säädöt:
- Tasonsäätöxxxxx
- Ylipäästösuodatin50–150 Hz40–200 Hz40–140 Hz50–160 Hz40–160 Hz
- Subsonic-suodatin-----
- BassoEQx (kts muuta)-x (kts muuta)--
- Vaiheenkääntö0–360 astetta0/180 astetta0/180 astetta0/180 astetta0/180 astetta
MuutaBluetooth -ohjaussovellus (ELAC SUB Control): 8-alu. param. taajuuskorjain, autoEQ, vaiheen ja viiveen säätöPlacement-kytkin: Corner/Wall/In-Room
Mitat (k x l x s – eturitilän/-suojan kanssa)432 x 432 x 462 mm425 x 401 x 411 mm412 x 395 x 395 mm448 x 375 x 490 mm428 x 400 x 441 mm
Paino22,3 kg21 kg20,6 kg20,4 kg21,5 kg
PintavaihtoehdotMusta puuviilujäljitelmä, musta pyöreä suojaritilä (metallia)Musta puuviilujäljitelmä, etulevy kiiltävä musta/musta pyöreä etukangasMusta kangas, kansi kiiltävän mustaTumman harmaa ebenpuujäljtelmä, musta etukangasKiiltävä musta tai valkoinenmusta etukangas, myös maalattu himmeä musta tai valkoinen/musta etukangas
MuutaJalustapiikit, kiinteä suojaritilä, virtajohto (2 m), käyttöohjeet (ENG)Kumitassut pohjassa, irroitettava etukangas, virtajohto (2,5 m), käyttöohjeet (ENG)Kumitassut, kiinteä suojakangas, virtajohto (1,8 m), käyttöohjeet (ENG)Kumitassut pohjassa, irroitettava etukangas, virtajohto (2,8 m), käyttöohjeet (ENG), lisävarusteena signaalin langaton linkkiyksikkö Jalustapiikit ja kumitassu, kiinteä etukangas, virtajohto (1,7 m), käyttöohjeet (ENG)

Juttu on tiivistelmä AVPlus-lehdessä 8/2020 (nro.201) aikaisemmin julkaistusta vertailutestistä.