Häiritsevät ympäristöäänet on helppo saada kuriin vastamelukuulokkeilla. Otimme vertailuun neljä erilaista toteutusta, joista kahdet ovat täysin uudet mallit, kahdet taas päivitetyt versiot jo tutuista kuulokkeista.

Testissä: Bose QuietComfort 35 II / KEF Space One Wireless / Plantronics Voyager 8200 UC / Sony WH-1000XM2

Teksti: Joni Nikkola / Kuvat: Valmistajat
Julkaistu AVPlus-lehdessä 9–10/2017.


Bose ja Sony uudistivat suositut langattomat vastamelukuulokkeensa alkusyksystä 2017. Niiden edeltäjät voittivat viime talvena näytenumeromme vastamelukuulokevertailun. Samaan hintaluokkaan ja lähes samoilla ominaisuuksilla ilmestyivät tänä syksynä myös Plantronics Voyager 8200 UC ja KEF SpaceOne Wireless. Näistä KEF on langaton versio aikaisemmin ilmestyneestä SpaceOnesta.


Erot ominaisuuksissa pieniä

Vastamelutoimintoa tarvitaan, jos halutaan eristäytyä ulkomaailman melulta perusteellisemmin kuin mihin perinteisemmät kuulokkeet pystyvät. Se voi olla tarpeen esimerkiksi julkisissa kulkuvälineissä, kaupungilla tai meluisalla työpaikalla, jossa varsinaiset kuulosuojaimet olisivat liioittelua. Vastamelutoiminnon avulla taustamelun tasoa pystyy laskemaan, jolloin tilaa jää musiikin vivahteille ja samalla välttyy todennäköisemmin liiallisen äänenvoimakkuuden aiheuttamilta kuulovaurioilta.
Kaikki vertailumme kuulokkeet maksavat noin 400 euroa, mikä on useimmille melko iso sijoitus. Bose ja Sony ovat nostaneet riman jo edeltävillä malleilla korkealle. Kiinnostavaa onkin kuulla, miten Plantronics ja KEF ovat haastaneet konkarit. Halvimman KEF:in ja kalleimman Bosen välillä on vaan 30 euron ero, joten siitä ei ole juuri ostokriteeriksi.
Myös varusteista on turha repiä ratkaisevaa eroa. Kaikkien mukana tulee hyvä perustarpeisto eli kantolaukku tai -pussi, latausjohto ja vähintään yksi audiojohto. Lataus sujuu kaikissa mukana tulevalla micro-usb-johdolla. Jokaisessa on myös kantokotelo tai pussi. KEF, Sony ja Bose sisältävät kovan kotelon. Plantronicsin pehmeä pussikin on kuitenkin niin vahvaa kangasta, että on pikemminkin makuasia kumpaa pitää parempana. Pussi ei ole yhtä ylellinen mutta vie esimerkiksi laukussa vähemmän tilaa kuin kotelo.

"Äänenlaatu ja vastameluominaisuudet ratkaisevat pelin"

Plantronicsin mukana tulee lisäksi noin satasen arvoinen usb-väylään liitettävä bluetooth-lähetin, jonka luvataan parantavan ääntä verrattuna tietokoneen omaan bluetoothiin. KEF tarjoaa toisen audiojohdon sekä adapterin kahta miniplugi-mallista monoliitäntää varten.
Akunkestossa on jo selvempiä eroja. Sony ja KEF lupaavat vastamelutoiminnon kanssa noin 30 tunnin toistoajan Plantronicsiin ja Bosen noin 20 tuntiin verrattuna. Tässä kokoluokassa akunkesto tosin menettää jo jonkin verran merkitystään. Harva pitää kuulokkeita päässään yötä päivää. Silti lisäaika ei ole koskaan pahitteeksi.
Puutteetkin ovat yhteneväiset. Millekään kuulokkeista ei ilmoitettu IP-luokitusta eli pölyn- tai veden suojaustasoa. Se olisi hyvä ja tarpeellinen tapa erottautua joukosta. Erillinen verkkovirtaan liitettävä laturi olisi myös mukava lisä, sillä kaikkien mukana tuli vain usb-johto.
Tähän mennessä erot eivät ole kovin suuria, joten äänenlaatu ja vastameluominaisuudet ratkaisevat pelin. Äänenlaadussa mennään myös eniten makuasioiden äärelle, joten teimme parhaamme poimiaksemme eroja ja analysoidaksemme makumieltymyksiä lukijan ostopäätöksen avittamiseksi. Nostettakoon kuitenkin esiin, että langallisena Sonyn kuulokkeiden luvataan ainoana yltävän mojovaan 4 – 40 000 hertsin taajuusalueeseen. Se käyttää myös ainoana aptx hd -tekniikkaa. Bluetoothin kautta Sonynkin taajuusalue on kutakuinkin ihmisen kuuloalue eli 20 - 20 000 hertsiä.

Arvostelukriteerit ja metodit

Kuulokkeita testattiin paitsi kotona myös julkisissa ja meluisissa tiloissa. Kaikuva tila on kuulokkeille hankala, sillä ääniaallot heijastuvat useista suunnista ja melu on kompleksista. Äänenlaadun pisteytimme yhtä tärkeäksi vastamelutoiminnon kanssa. Koska kuulokkeet oletettavasti tulevat pitkäaikaiseen työ- ja matkakäyttöön, kiinnitimme myös huomiota toiston rasittamattomuuteen.
Vastamelutoiminnossa huomioimme paitsi toiminnon tehokkuuden myös sen mukautuvuuden eri tilanteisiin. Esimerkiksi liikenteessä kävellessä ei ole hyvä olla umpiossa, ja parin sanan vaihtaminen ihmisten kanssa sujuu kivemmin, jos puheääntä voi päästää läpi. Myös mukavuus on matkakäytössä tärkeää, joten se yhdistyy luontevasti samaan nippuun.
Varustelussa ei ole kuulokkeiden välillä juurikaan eroa, mutta niillä ja teknisillä ominaisuuksilla voi hieman kiriä muilta osin vajavaiseksi jäänyttä suoritusta. Niiden painoarvo on kuitenkin huomattavasti pienempi kuin äänen ja vastamelutoiminnon.


Tasaista toimivuutta

Kuulokkeet olivat yllättävän tasavahvoja paitsi ominaisuuksiltaan myös äänellisesti. Ero syntyy tällä kertaa tavallistakin enemmän makuasioista. Makuseikka on myös muotoilu, jossa sekä Bose että Sony edustavat hieman konservatiivisempaa linjaa. Plantronics on vilkkuvaloineen ja punaisine yksityiskohtineen hieman nuorekkaampi. KEF:in Porsche Design -muotoilussa on sekä klassisuutta että ripaus asennetta.
Ääneltään kaikki kuulokkeet olivat erittäin laadukkaita. Lämpimään kallellaan oleva kokonaissoundi oli kaikille yhteistä, erot löytyivät erilaisista yksityiskohdista. Sony ja Bose olivat myös toistoltaan hillitymmät, kun taas haastajat KEF ja Plantronics toivat peliin hieman räiskyvyyttä ja intohimoa.
Vähemmän makuseikka sen sijaan on vastamelutoiminto. Siinä Sony ja Bose pitivät pintansa, kun taas KEF ja Plantronics jäivät niistä jälkeen. Bose vaimensi tasaisemmin eri taajuuksia kuin Sony, jolta jäi enemmän aivan korkeimpia diskantteja kuuluviin. Mukavuudessa paras oli Bose, Sony tiukasti kannoillaan. Haastajat jäivät aavistuksen jälkeen.
Äänentoiston osalta KEF korjasi potin. Hauskuus ratkaisi. Sony ja Bose sopivat maltillisemman ilmaisun ystävälle ja Plantronics musiikin lisäksi tehosteäänien toistoon. Kaikkia testimme kuulokkeita voi kuitenkin suositella hyvällä omallatunnolla.

Tekniset tiedot ja ominaisuudet

Pisteytys


TUOTEKOHTAISET ARVIOT:

Vastamelukuulokkeiden toiminta

Vastamelukuulokkeet mittaavat mikrofoneilla ympäristön melutasoa. Kuulokkeiden piiristö analysoi melun ja tuottaa kuulokkeisiin ympäristöääniin verrattuna vastakkaisessa vaiheessa olevaa ääntä.
Kuulostaa melko yksinkertaiselta, jos ajattelee yhtä ääniaaltoa. Musiikki saati ympäristöäänet kuitenkin ovat harvoin näin yksinkertaisia. Esimerkiksi kaiut ja heijastukset tekevät tilanteesta monimutkaisemman. Vastamelutoiminto toimii parhaiten matalilla äänenvoimakkuuksilla ja -taajuuksilla. Toisaalta perinteiset pehmusteet vaimentavat parhaiden juuri korkeita ääniä, joten molempi on parempi.
Eivätkö vastamelukuulokkeet vahingoita korvia, jos niille syötetään paitsi melua myös vastamelua? Käytännössä ei. Korville tuhoisinta on äänenpaine, joka puolestaan ilmoitetaan desibeleinä. Jos kaksi samassa vaiheessa olevaa, taajuudeltaan ja voimakkuudeltaan samaa aaltoa yhdistetään, se lisää äänenpainetta kuusi desibeliä. Jos vaihe-eroa on 90 astetta, äänenpaineen lisäys on kolme desibeliä. Jos taas vaiheet ovat vastakkaiset eli 180 astetta, äänisignaalit kumoavat toisensa täysin.


Bose QuietComfort 35 II

Vaimentavat ja mukavat


Bosen QC35 on edeltäjänsä QC25:n tavoin muodostunut jonkinlaiseksi standardiksi vastamelukuulokkeiden kategoriassa. Nyt testatun tuoreimman mallin olennaisin ero edeltäjiin on lähinnä Google Assistant -puheohjaus, joka ei vielä ole saatavilla Suomessa.
Bosen suosio on helppo ymmärtää. Mukavuus on huippuluokkaa, vastamelutoiminto tehokas ja design neutraali. Kuuloketyynyt ovat nautinnollisen upottavat ja pehmusteet harvinaisen miellyttävää materiaalia. Mukavuus on pitkässäkin kuuntelussa ja suurikorvaisellekin hyvä. Toisto- ja vastamelupainikkeita on helppo operoida peukalolla.
Äänekäs ilmastointilaite vaimenee vastamelutoiminnolla lähes tyystin. Metrojunan ääni on aavistuksen Sonya kovempi, läpi tulee enemmän kiskoääniä ja tuulen huminaa. Keskusteluäänet sen sijaan hiljenevät tehokkaasti.
Myös Bosen ääntä on helppo suositella, sillä se ei ole erityisen nirso soitettavan musiikin genrelle. Kuulokkeet tottelevat mitä tahansa musiikkia kiltisti. Ne ovat sävyiltään hienovaraiset olematta silti tylsät tai lättänät. Basso soi pehmeän tarkasti ja pakottoman kuuloisesti. Kolmiulotteisuuden tuntu on asia, joka selvimmin erottaa Bosen kuulokkeet edukseen muusta testijoukosta. Bassossa on hieman enemmän potkua matalimmilla taajuuksilla, kun vastamelutoiminto ei ole päällä, mutta eroa ei voi sanoa häiritseväksi.
Bosen sovelluksessa voi valita helposti eri mobiililaitteiden välillä. Sieltä voi myös määritellä puheohjauksen asetuksia, nimetä kuulokkeet, muuttaa vastamelutoiminnon asetuksia sekä säätää automaattisen virrankatkaisun aikaa. Lisäksi sovellus antaa opastusta ja apua, paikantaa kadonneet kuulokkeet sekä hoitaa ohjelmistopäivitykset. Ominaisuuksiltaan sovellus jää selvästi Sonylle.

+ Moneen makuun sopiva toisto

+ Tehokas vastamelutoiminto

+ Kolmiulotteisuus toistossa


KEF Space One Wireless

Suurten tunteiden tulkki

KEF:in kuulokkeet ovat testimme tuoreimmat. Porsche Designin muotoilemissa SpaceOneissa on ripauksen verran enemmän design-henkeä muihin testikuulokkeisiin verrattuna, mutta eivät ne silti valtavasti eroa muusta joukosta ulkonäöllisesti.
Käyttömukavuudessa kuulokkeet eivät aivan pärjää Boselle tai Sonylle, sillä pehmusteet ovat hieman kovemmat. Vastamelutoiminto sen sijaan on testin keskitasoa yhdessä Plantronicsin kanssa. Metron äänet kuuluvat tasapainoisesti mutta vain vaimeampina. Myös puheääntä kuuluu enemmän kuin Bosessa ja Sonyssä. Ilmastoinnista jää kuuluviin ylempää keskialuetta. Virta- ja vastamelutoiminnon näppäin on sokkona hieman hankalasti löydettävissä.
KEF:in äänessä on enemmän luonnetta ja keskialueen selkeyttä kuin Bosessa tai Sonyssä. Erityisesti diskanteissa on enemmän raikkautta ja tunnokkuutta kuin verrokeissa. Symbaalin iskut soivat tarkasti ja myös sammuvat nopeasti. Basso soi raskaammassakin bassorumputykityksessä tanakasti, viipyilemättä ja ilmavasti. Bassokitaran soundissa on tarvittaessa sopivaa röyhkeyttä, jos soitettu materiaali antaa siihen aihetta.
Sähkökitarat soivat sävykkäästi niin lempeässä clean-näppäilyssä kuin rajussa särötykityksessä. Kielten helähdys tuntuu konkreettiselta, ja aksentit erottuvat kenties hieman yliampuvastikin. Sävykkäästi ja rauhallisesti sovitettua materiaaliakin on ilo kuunnella. Hitaatkin dynamiikan muutokset soivat tuntuvasti ja elävästi. Äänikuvan kolmiulotteisuus ei pääse aivan Bosen tasolle.
Kuulokkeita voi suositella suurten tunteiden ja nopeiden liikkeiden ystäville. KEF:in kuulokkeet ovat vähän kuin hyvä tarinankertoja. Voi olla, että jutuissa on vähän liioittelua, mutta se kertoo tylsätkin tarinat niin elävästi, että niitä uskoo mielellään.

+ Laaja dynamiikka
+ Mukaansatempaavin toisto
+ Tarkka ja nopea basso
+ Napakat diskantit
– Vaatimattomampi vastamelutoiminto


Plantronics Voyager 8200 UC

Selkeä ja tanakka

Plantronicsilla on pitkä historia esimerkiksi lentokone- ja avaruuslentokuulokkeista, joissa kestävyys ja mukavuus ratkaisevat. Esimerkiksi Neil Armstrongin kuuluisat sanat kuulennolta lausuttiin juuri Plantronicsin kuulokkeiden kautta. Miten se pärjää äänenlaadullaan kovassa seurassa?
Sanka on harvinaisen napakka, ja sen säätö vaatii hieman päättäväisyyttä. Vastineeksi säädöt pysyvät paikallaan kuin lukittuna. Pehmusteiden upottavuus ja mukavuus ei yllä aivan Bosen tai Sonyn tasolle, mutta kirii ohi KEF:in.
Puheäänestä matalat taajuudet vaimenevat tehokkaimmin, ja niistä jää kuuluviin korkeampi ääni-informaatio. Myös metrosta vaimenevat etupäässä matalataajuinen informaatio. Korkeat äänet ja keskialue vaimenevat vähemmän. Samoin ilmastointilaitteessa.
Plantronicsissa on testinelikkomme tukevimmat bassot ja myös tuntuvimmat yläbassot. Kalloluussa jytisevät tehosteäänet auttavat virittymään tunnelmaan elokuvissa ja peleissä. Se ei tarkoita, että kuulokkeet olisivat puuroiset bassokoneet, vaan alataajuuksien toisto on selkeää ja seurattavaa.
Keskialueella ääni välittyy selkeämmin kuin muissa kuulokkeissa eikä erityistä värittyneisyyttä ole havaittavissa – hyvässä tai pahassa. Pellit sen sijaan ovat hieman tunkkaisemmat kuin KEF:issä. Muista kuulokkeista Plantronics on tyyliltään lähimpänä KEF:iä, mutta uhittelee hieman enemmän.
Pullistelu pysyy hyvän maun rajoissa eikä tapahdu muun toiston ehdoilla.

+ Tukeva ja tarkka bassontoisto, myös efekteissä

+ Kauttaaltaan kirkas ja selkeä ääni

– Vaatimattomampi vastamelutoiminto


Sony WH-1000XM2

Tekniikan riemuvoitto

Sonyn uudistetut kuulokkeet ovat säilyttäneet ulkomuotonsa lähes sellaisenaan. Uutta on esimerkiksi ilmanpaineanturi, joka kompensoi ilmanpaineen aiheuttamia muutoksia äänentoistossa.
Pehmusteet ovat pehmeät, samoin niitä päällystävä nahka. Mukavuudessa Sonyt eivät häviä juurikaan Boselle ja menevät KEF:in ja Plantronicsin edelle. Vastamelutoiminnossa on kaksi asetusta, josta toinen päästää enemmän ympäristön melua läpi. Kätevä ominaisuus jutustelun kannalta on vaimennus oikean kuulokkeen peittämällä.
Täydellä melunestoasetuksella metrojunan äänien muut taajuudet vaimenevat hyvinkin selvästi mutta korkeimpia kiskoääniä jää jonkin verran kuuluviin, samoin ilmastointilaitteesta. Pieni ärsyttävä seikka on noin sekunnin viive vastamelutoiminnon asetusta vaihtaessa. Lisäksi virta- ja vastamelutoiminnon näppäimet ovat hieman vaikeasti löydettävissä. Vaikka niissä on kohokuviot, niitä joutuu hieman hakemaan.
Matalimmat bassot tujahtavat Sonyissä tehokkaammin kuin esimerkiksi Bosessa mutta eivät samalla tavalla efektimäisesti kuin Plantronicseissa. Jotkut saattavat mieluusti korjata bassontoistoa hieman maltillisemmaksi. Keskialuetaajuuksilta toisto on selkeää ja neutraalia. Diskantit ovat hieman vaisut mutta rasittamattomat. Johdon kanssa kuunnellessa korkeammat taajuudet vaikuttavat avarammilta ja raikkaammilta.
Dynamiikkaa on, mutta se ilmaisee olemassaolostaan maltillisesti. Kitaran näppäilyt toistuvat tarkasti ja nopeasti mutta eivät vangitse niin kuin esimerkiksi KEF:in kohdalla. Vasta rajumpi rämpytys tai juoksutus esimerkiksi kitaralla saa kuulokkeet kunnolla heräämään. Jää vaikutelma, että KEF:iin verrattuna Sony kertoo tarinansa asiallisemmin mutta vähän kuivemmin.
Älyominaisuudet ovat monipuoliset ja tarpeelliset. Kuulokkeet tunnistavat, kuunnellaanko musiikkia paikallaan ollessa, kävellessä, juostessa vai kulkuneuvossa. Sovelluksessa voidaan säätää vastameluasetuksia joka tilaan erikseen. Sillä voi myös optimoida kuulokkeet omaan päähän sopivaksi ja valita mistä suunnasta ääniä vaimennetaan eniten. Lisäksi on taajuuskorjain esivalinnoilla ja kahdella muokattavalla valinnalla, surround-ääni neljällä esivalinnalla ja musiikin kompressiohäviöitä korjaava DSEE HX -ominaisuus. Sovelluksessa voi myös valita, painotetaanko toistossa äänenlaatua vai vakaata yhteyttä.

+ Tanakka ja selkeä ääni

+ Vastamelutoiminnon säädöt

+ Monipuolinen sovellus

+ Kätevä vaimennusominaisuus

– Ajoittainen epäpuhtaus diskanteissa