Artisti: Ihana Leijona
Albumi: 
Mä voin loistavasti
Julkaisija: M-Dulor / Sony
Genre: Rock, pop

Nykyisistä eturivin kitaransoittajistamme mielenkiintoisimpiin lukeutuu juuri Ihana Leijona -nimellä sooloalbumin julkaissut Timo Kämäräinen. Suurelle yleisölle hänen kirveensä laulu on tutuin Olavi Uusivirran, Ismo Alangon ja monien muiden eturivin artistien taustalta, sekä studiossa että livenä. Omaa musiikkiaan savolainen kitarasankari on aiemmin julkaissut esimerkiksi kokoonpanoissa Beagon ja TOOT TOOT.
Mä voin loistavasti on tekijälleen henkilökohtainen levy, jossa Kämäräinen on enemmän esillä tekstittäjänä, biisintekijänä ja laulajana kuin instrumentalistina. Levyn pääasiallinen lyyrinen sisältö käsittelee eroa, kuolemaa ja mielenterveyttä. Sävelpuolella kontrastia luo Kämäräisen tuotannollinen osaaminen sekä huikeaan loistoon yltävät sovitukset.
Kitaran suvereenina hallitsijana Kämäräisessä viehättää ensimmäisenä erehtymätön korva hyvän soundin suhteen ja seuraavaksi tyylitaju soitettavien nuottien valinnassa. Tämä sounditietoisuus kulkee mukana halki Mä voin loistavasti -levyn – myös silloin, kun soinnin keskiössä ei ole kuusikielinen.
Ihanan Leijonan debyytti on monimuotoinen musiikillinen matka, johon mahtuu monia mielikuvituksellisilla väreillä maalattuja äänellisiä maisemia. Ja mikä tärkeintä, Kämäräinen todistaa tyylitajunsa yltävän myös biisinkirjoittamiseen.

Kirjoittaja: Jemo Kettunen