Elämme nyt aikoja, jolloin koronaviruksen vuoksi monet sen leviämistä ehkäisevät toiminnot ovat tulleet osaksi päivittäisiä rutiineja. Näistä tärkeimpiä on hyvä käsihygienia.
SamMobile -sivusto on uutisoinut Samsungin julkaisseen käsienpesua ohjeistavan sovelluksen älykelloihinsa. Google julkaisi vastaavanlaisen käsienpesusta muistuttavan ja pesua opastavan ominaisuuden omaan Kello -sovellukseen jo aiemmin kuluneella viikolla.
Samsungin Hand Wash -sovellus on tarkoitettu opastamaan älykellon käyttäjää pesemään käsiään vähintään 25 sekunnin ajan ja sovellus muistuttaa käsienpesusta muutaman kerran päivässä. Sovellukselle on oma kellotaulu ja sovellus myös pitää kirjaa ajastimen käyttökerroista.
Ajan henkeen kuuluen sovelluksen kehitystyö on tehty etätyönä ja sen toteutti Intialainen Samsung Research Instituten tiimi. Kehitystyöhön kului aikaa vain kaksi viikkoa.
Hand Wash -sovellus on ladattavissa ilmaiseksi Samsung Galaxy Storen kautta.
Muistakaa siis pestä käsiänne!
Kommentit