Suomalainen artisti ARTEM yhdistää ensimmäisenä Suomessa uutta 8D-miksausteknologiaa musiikkivideoon Värit-kappaleellaan, tiedottaa Warner Music Finland sivuillaan. Lopputuloksena on 8D-musiikkivideo, jossa ääni ja kuva pelaavat yhteen ja saa katselijan tuntemaan olevansa tapahtumapaikalla. 8D-miksauksessa syntyy efekti, jossa ääni kuulostaa siltä, kuin se kiertäisi kuulijan pään ympärillä.

8D-tekniikka on nostanut päätään maailmalla audioissa ja on nyt rantautunut myös Suomeen. Monista kansainvälisistä hiteistä voi löytää 8D audio-versioita, mutta ARTEM esittelee nyt teknologiaa maailmanlaajuisestikin ensimmäisten joukossa musiikkivideolla.

Otin yhteyttä ohjaaja Karim Sahebiin sekä tuottajaani Atso Soivioon ja kasattiin käsikirjoitus. Pian meillä olikin kasassa 8D-video, jolla päästiin toteuttamaan kaikki mun kunnianhimoiset ideat, kuten veden päällä käveleminen ja levitaatiokohtaukset. Surrealistiset kuvat sopivat täydellisesti kuvaamaan biisin moodia ja Atso Soivion tekemä 8D-miksaus tuo siihen vielä syvemmän tason.

Mietimme, että voisiko tätä viedä vielä 8D-miksausta pidemmälle. Tomi Hyvärinen Hifistudiolta ehdotti yhteistyötä Genelecin kanssa ja elokuvista tuttua surround-miksausta. Päädyimme rakentamaan myös tällaisen version, joka vie koko projektin sellaiselle tasolle, jota emme edes osanneet kuvitella. Tämä täytyy itse käydä kokemassa Hifistudion liikkeessä”, ARTEM hehkuttaa.

Youtubesta löytyvä 8D-versio tulee kokea kuulokkeilla, kun taas videosta tehty Hifistudiolle räätälöity surround-versio koetaan useita kaiuttimia sisältävän kotiteatterijärjestelmän kautta. Se luo vaikuttavan elokuvateatterimaisen kokemuksen.

”Toivon, että jokainen, joka tämän lukee laittaa kuulokkeet päähän, videon pyörimään tai jopa vierailee Hifistudiolla, ja muodostaa oman näkemyksensä siitä, voisiko tätä konseptia hyödyntää tulevaisuudessa enemmänkin”, ARTEM jatkaa.

Katso vaikuttava musiikkivideo täältä tai käy kokemassa se lähimmässä Hifistudio-liikkeessä.

Lähde: Warner Music Finland