Apple iCloud- ja Google Drive -suomalaiskäyttäjät joutuvat jälleen kärsimään tietojenkalastelu- ja huijauskampanjasta.
Kummankin pilvipalvelun asiakkaita on lähestytty viime päivinä huijausviesteillä, joissa väitetään, että asiakkaan tallennustila on täynnä ja asiakkaan täytyy maksaa, jotta pystyy käyttämään edelleen palveluaan ja ei menetä tiedostojaan.
Viestit on kirjoitettu kohtuullisella suomen kielellä, mutta niissä vilisee myös kirjoitus- ja kielioppivirheitä. Lisäksi esimerkiksi viestin lähettäjäosoite osoittaa selvästi, että lähettäjä ei ole oikeasti Apple Inc:stä tai Google LLC:stä, sillä osoitteet ovat aivan kaikkea muuta kuin kyseisten yritysten domaineista.
Viestissä oleva linkki vie suoraan huijaussivustolle, jossa sivusto kysyy henkilö- ja maksutietoja. Jos ne antaa, sivusto käynnistää automaattisen veloituksen, joka menee jatkuvalla syötöllä annetulta maksukortilta.
Tilannetta vaikeuttaa käyttäjän näkökulmasta se, että sekä Apple että Google ilmoittavat aidostikin tallennustilan täyttymisestä sähköpostilla. Siitä johtuen käyttäjien täytyykin olla erityisen tarkkaavaisia.
Kommentit