Tämä artikkeli on julkaistu alun perin AVPlus-lehden numerossa 5/2023 (#221).
Teksti Teppo HirviKunnas Kuvat Teppo HirviKunnas
Gradientin uusi BS-1-jalustakaiutin soi kirkkaasti ja taipuu moneen käyttöön sekä asentoon.
Gradient on tunnettu erityisesti isoista ja kalliimmista lattiakaiuttimista. Toki Gradientilla on ollut aikoinaan pienempiä jalustamallejakin, kuten Prelude, Laura ja jopa edullinen designkaiutin Avanti. Mutta näistä on jo aikaa. Olikin siis jo korkea aika uudelle kompaktin kokoiselle, edullisemmalle, tai ainakin kohtuuhintaiselle (kappalehinta 700 euroa) jalustakaiuttimelle. Sellainen kuin BS-1. Gradient BS-1:t ovat muuten ostettavissa vain Gradientin verkkokaupasta.
Kompakti ja symmetrinen
BS-1 ei tee itsestään numeroa. Sen kantti kertaa kantti -muoto on äärimmäisen pelkistetty. Toki pelkistetty muoto on muoto jo itsessään. Itse asiassa kaiutin on etenkin valkoisena kaunis. Kaiutinta saa myös mustana. Myös elementin pyöreän suojaverkon saa joko mustana tai valkoisena.
Kotelon korkeus on 200 tai 334 millimetriä riippuen sijoittaako kaiuttimen vaakaan vai pystyyn. Tässä tapauksessa sillä ei ole väliä, koska BS-1 käyttää Gradientille Seasin valmistamaa 174 millimetrin koaksiaalielementtiä. Kyseessä on siis elementtitoteutus, jossa kaksitie kaiuttimen diskanttielementti sijaitsee basso–keskialuetta toistavan elementin keskellä. Ratkaisulla sekä voidaan saavuttaa tasaisempi suuntaavuus keski- ja korkeille taajuuksille että pystytään minimoidaan elementtien välinen aika- ja vaihe-ero. Tämä tekee usein äänikuvasta tarkemman ja kolmiulotteisemman. Elementti sijaitsee symmetrisesti kotelon keskellä. Symmetrinen rakenne ja myös kompakti koko mahdollistavat moninaiset sijoitusvaihtoehdot. Kaiutin sopii erinomaisesti esimerkiksi kotiteatteriin.
Rakenne
Kyseessä on siis kaksitiekaiutin, jossa basso–keskialue toistetaan 2 800 hertsiin saakka sinänsä nimellishalkaisijaltaan 176-millimetrisellä mutta teholliselta halkaisijaltaan pienehköllä 118 millimetrin hiilikuitukartioisella elementillä. Toisto 2 800 hertsistä ylöspäin jaetaan toisen asteen suodolla bassokeskiäänielementin keskellä olevalle 25 millimetrin alumiinikartioiselle diskantille. Jakosuodattimessa on laadukkaat komponentit, muun muassa suurikokoisia ilmasydänkeloja.
Bassotoiston laajentamiseen ja vahvistamiseen käytetään isokokoista, lähes koko kaiuttimen takaseinän peittävää passiivisäteilijää. Kotelossa on poikkeuksellisen runsaasti vaimennusainetta. Kotelo on tukeva.
Liittiminä Gradienteissa käytetään lähinnä pa-kaiuttimista tuttua speakon-liitintä (Neutrikin kehittämä liitintyyppi, markkinointinimi SpeakOn). Tässä tapauksessa nelinapaista liitintä, joka mahdollistaa kaksoisjohdotuksen. Sen poiskytkentä pitää tehdä liittimen uroskappaleessa hyppyjohdolla. Kaiuttimien mukana toimitetaan liitinpari ja ohjeet sen kytkentään. Speakon-liitin tarjoaa hyvän kontaktin ja nopean sekä aina oikean kytkennän, mutta kotikaiuttimissa hyöty jää hieman hämäräksi.
Mittauksista
Gradient BS-ykkösten toistovasteet ovat kohtuullisen tasaiset 1 000 hertsin alapuolella, lähes viivoitinsuorat. Ylemmillä taajuuksilla mittauksissa näkyy kuitenkin lievää aaltoilua, erityisesti 8 500 hertsin kohdalla. Suoraan edestä mitatussa vasteessa on myös hieman korkeita kohden nouseva muoto. Tasaisin vaste saadaan hieman sivusta mitattuna. Kuuntelussakin jutun kirjoittaja käänsi kaiuttimet sen verran paljon sisäänpäin, että ne olivat suunnattuna kuuntelupaikkaan. Hotspot oli ikään kuin kuuntelupaikan edessä. Myös 60 asteen kulmassa vaste piti muotonsa hyvin, mutta toiston pitäisi periaatteessa vaimentua jyrkemmin korkeita taajuuksia kohden siirryttäessä. Gradient ei siis ole kovin suuntava, mikä oli hieman yllättävää.
Ääni
Kuuntelussa Gradientit saivat hieman ristiriitaisen vastaanoton. Toistoltaan kaiuttimet ovat periaatteessa sangen neutraalit. Ääni on raikas ja vapautunut, mutta myös aika kuiva ja korkeita taajuuksia painottava. Soundissa on toisen kuuntelijan mukaan “tarkkailukaiutinmaisuutta”, mutta paikoin jopa raaka sävy. Toisen kuuntelijan mukaan ääni on sinänsä hyvässä balanssissa, mutta sillä on oma persoonallisuutensa: “Säihkettä ja sähinää irtoaa, jos sitä kaipaa, mutta liian terävä tai karhea ääni ei ole”. Gradienttien toistoa voisi kuunteluarvioiden perusteella kuvata siis sinänsä kirkkaaksi ja erottelevaksi, mutta samalla jopa karheaksi ja kuivaksi. Äänellisesti ollaan lähempänä viileää analyyttisuutta kuin pehmeää ja tummaa soinnillisuutta. Kritiikki hieman harmittaa, koska eittämättä nämä kaiuttimet juuri sellaiset kuin niiden on haluttu olevan. Tiedä sitten, millaiseen ympäristöön ne on ajateltu. Kuuntelut ja mittaukset huomioiden Gradient on parhaimmillaan voimakkaasti akustoidussa ja vaimennetussa tilassa. Erillisiin kotiteatteriasennuksiin ja -järjestelmiin Gradientin ominaisuudet sopivat todennäköisesti erittäin hyvin.
Kuuntelut
Heikki Kivelä
Elävä, sopusuhtainen ja helppo. Nämä adjektiivit tulevat ensimmäisenä mieleen Gradientin ääntä kuvailtaessa. Käytännössä koko keskeinen taajuuskaista toistuu täsmällisen tasapainoisesti, mutta on äänessä myös omat persoonallisuutensa. Vaikka alimman oktaavin tapahtumatkin soivat ja erottuvat, tämän kokoiselta kaiuttimelta ei voi odottaa kovin hurjaa vääntöä matalimpien taajuuksien toistossa. Huoneen tukiessa tiettyjä alataajuuksia ylemmän bassoalueen seurattavuus ja jämäkkyys hiukan heikkenee, mutta ongelma ei ole paha varsinkaan hiukan maltillisemmalla voimakkuudella kuunneltaessa. Tärkeämpää on, että myös hyvin kompleksiset äänimassat toistuvat tasapainoisesti. Keskialueen ja diskantin sauma on luonteva, ja ylempi alue muuten hyvin helppoa kuunneltavaa. Säihkettä ja sähinää irtoaa, jos sitä kaipaa, mutta liian terävä tai karhea ääni ei ole. Erilaiset tuotannolliset kikat välittyvät hienosti, ja äänikuvassa on kiehtovasti kokoa kaikilla akseleilla. Kompaktin subwooferin jos löisi näiden yhteyteen, niin voisi saada todella hyvä-äänisen setin mihin tahansa kohtuullisen kokoiseen kuuntelutilaan. Kevyemmällä materiaalilla ja kuunteluvoimakkuudella kaiuttimet toimivat tällaisenaankin oikein mainiosti!
Teppo HirviKunnas
Ensivaikutelma oli hyvin eläväinen ja jotenkin erittäin koherentti ääni. Hyvin luonnollinen ja vapautunut. Soinnissa on sellaista “tarkkailukaiutinmaisuutta”. Niin hyvässä kuin pahassakin. Keskialueen ja korkeiden taajuuksien toisto on sinänsä hyvässä balanssissa ja toisto on yhtenäistä, mutta jotenkin ylemmät taajuudet ovat selvästi hallitsevana elementtinä. Ääni ikään kuin työntyy ja jopa hyökkää eteenpäin. Soinnissa on makuuni liian terävä, ja paikoin jopa selvästi karkea sävy. Tämä on siis myös makuasia ja paljon myös tilasta ja kuunneltavasta materiaalistakin kiinni. Aika reipas yläpää näissä joka tapauksessa on. Toisaalta erotteleva soundi, tietty räväkkyys ja soundin kirkkaus saattaa toimia paremmin akustiikaltaan pehmeämmässä ja vaimennetussa tilassa. Toistobalanssi istuu todennäköisesti erinomaisesti esimerkiksi kotiteatteritilaan. Matalat taajuudet soivat hillitysti, pääosin erotelevasti, ja kaiuttimet toimivat myös lähellä seinää. Ehkäpä jopa tarvitsevat sitä vaimeahkoa bassoa tuekseen. Bassotoistoon kaipaisin silti enemmän bottnea ja jämäkkyyttä. Etenkin kovempaa soitettaessa. Jotenkin bassopää menee kovempaa kuunneltaessa tukkoon ja kompressoituu. Mitä siinä varmaan tapahtuukin. Kokonaisuutena, analyyttisestä ja raikkaasta ensivaikutelmasta huolimatta, ei ole oikein minun makuuni.
Kompakti ja kirkas
Gradient BS-1:t ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan kauniit kaiuttimet ja hienoa jatkoa Gradientin kaiutinmallistoon. Kompakti koko ja koaksiaalielementtiin perustuva symmetrinen rakenne mahdollistavat moninaiset asennusmahdollisuudet. Kuuntelussa Gradientit saivat hieman ristiriitaisen vastaanoton. Toistoltaan kaiuttimet ovat periaatteessa sangen neutraalit. Ääni on raikas, vapautunut ja analyyttinen, mutta myös kuivahko ja ylävireinen. Kuuntelut ja mittaukset huomioiden Gradient on parhaimmillaan voimakkaasti akustoidussa ja vaimennetussa tilassa. Erillisiin kotiteatteriasennuksiin ja -järjestelmiin Gradientin ominaisuudet sopivat todennäköisesti erittäin hyvin.
Analyyttinen ja tarkka toisto
Kompakti koko rakenne
Sijoitusmahdollisuudet
Mielipiteitä jakava toisto
Turha liitinkikkailu ja kalliit kaapelit
Saatavana vain verkkokaupasta
Gradient BS-1 | |
---|---|
Hinta | 1 400 € / Pari (700 € / Kappale) |
Yritys | Gradient Labs Oy |
Lisätietoa / myynti | Gradient Store |
Rakenne | 2-tie, passiivisäteilijä |
Elementit | |
– Basso / keskiääni | 176 mm (hiilikuitupunos) |
– Tehollinen halkaisija | 118 mm (*) |
– Diskantit | 25 mm (alumiinikalotti) |
Jakotaajuus | 2 800 Hz |
Toistoalue (-6 dB) | 45–20 000 Hz |
Kotelon viritystaajuus | n. 53 Hz (*) |
-6 dB alarajataajuus | n. 56 Hz (*) |
Nimellisimpedanssi | 8 Ohm |
Minimi-impedanssi | 6,9 Ohm (200–220 Hz) (*) |
Herkkyys (1 m/2,83 V) | 86 dB |
Vahvistinsuositus | 20–150 W |
Liittimet | Speakon |
Kaksoisjohdotus | On |
Paino | 9,64 kg/kpl |
Mitat (l x k x s) | 200 x 334 x 200 mm |
Viimeistely | Himmeä valkoinen tai musta, elementin edessä valkoinen tai musta metalliverkko |
Toimitussisältö | Käyttöohjeet / sijoitussuositukset (suomi), metalliset irrotettavat suojaritilät, 4-napaiset Speakon-liittimet (uros, 90-asteen kulma) |
Muuta | Symmetrinen rakenne: vaaka- tai pystysijoitus |
Valmistajan ilmoittamat arvot paitsi (*) mittausarvo.
Jaa Jaa artikkeli