65-tuumainen kuva on pinta-alaltaan jo lähes melkein tuplasti (84%) isompi kuin 48-tuuman kuva ja 40% suurempi kuin 55-tuumainen. Oikeasti jo iso.

Mitä suurempi kuva sitä elokuvamaisempi ja immersiivisempi (läsnäolevampi) tunnelma. Kuvan koko on läsnäolontunteen kannalta jopa merkittävämpi kuin kuvan subjektiivinen laatu. Tästä syystä monet päätyvät myös videoprojektoriin, vaikka sen kuvan laatu ei televisiolle pärjää, ja vaatii pimennetyn tilan.

Yhä useampi kuluttaja haluaakin aina vain isomman television. Ja koot ovat kasvaneet vuosien saatossa. Aikoinaan jo 32-tuumaista pidettiin oikeana jättinä (siis 30 vuotta sitten).

Taulutelevisioiden syrjättäessä kuvaputkitekniikan alkoi myös kuvakoko kasvaa: 42-, 48-, 55-tuumaa… Ja hintojen laskiessa aina vain isompaa.

Nyt 65-tuumaa alkaa olla jo sellainen television “normikoko,” joka on jo ihan oikeasti iso.

Ja miksi pitäisi maksaa enemmän?

Edullisilla televisioilla on usein hyvä hinnan ja laadun suhde, koska ne tarjoavat perustarpeisiin useimmille riittävät ominaisuudet  ja kuvan laatukin on ollut jo pitkään edullisissakin televisioissa hyvä, ja aina vain parantuen.

Massatuotanto ja kilpailu alentavat hintoja. Edulliset mallit hyödyntävät kalliimmissa televisioissa vakiintunutta teknologiaa. Merkit kisaavat keskenään markkinaosuuksista. Jälleenmyyjät kilpailevat yhtälailla hinnoilla. Tämä kilpailu hyödyttää kuluttajia edullisimmilla  hinnoilla, monipuolisimmilla ominaisuuksilla ja paremmalla laadulla.

Testin hintahaarukka asettui siis 600-750 euron välille.

Ja tässä siis kyse “normaalihinnoista”. Edullisimmillaan joitain testin malleista on näkynyt tarjouksessa jopa alle 500 eurolla. Toki markkinoilla käy myös kova “kuhina”. Malleja tulee ja menee. Hinnat vaihtelee, välillä myydään tarjouksessa tai sitten hieman eri mallisena. Eri jakelukanavissa saatetaan myydä toisistaan hieman eri malleja eri hinnoilla. Perässä on vaikea pysyä. Siksi tähänkin testiin ei lopulta saatu mukaan kaikkia haluamiamme merkkejä.

LG:ltä, Philipsiltä ja TCL:ltä ei löytynyt hintaluokkaan sopivaa mallia, tai tuotetta ei ollut saatavana testin ajankohtaan. Samsungiltakin testiin päätettiin ottaa lopulta hieman kalliimpi malli mitä oli alun perin suunniteltu. No, tosin vain 50 euron hintaerolla.

Finluxilla olisi ollut tarjolla myös uudempi QLED-malli 65G10.1ECMI (649 €), mutta sitä ei testin hetkellä ollut saatavilla. Eikä itse asiassa ole vielä tämän jutun kirjoitushetkelläkään.

Samsung sai edustaa testin ainoaa “isompaa” merkkiä.
Muut ovat markkinaosuuksiltaan selvästi pienempiä, vaikka toki esimerkiksi Hisense on maailmanlaajuisesti iso merkki ja Samsungin tapaan valmistaa itse televisionsa.

Muut testin merkit ovat “vain” tuotemerkkejä, jotka on teetetty ulkopuolisella taholla. Niin sanotulla OEM-valmistajalla (Original Equipment Manufacturer = alkuperäinen valmistaja) ja myydään omalla nimellä.

Cepterin valmistaa käsityksemme mukaan kiinalainen OEM-valmistaja HKC, Finluxin ja Procasterin taas suuri turkkilainen tv-tehdas Vestel ja Thomson tulee ilmeisesti kiinalaisen TCL:n tehtaalta.
Finlux on Vestelin “oma” merkki ja Thomson taas ainakin Euroopassa itävaltalaisen StreamViewn (aikoinaan valmistutti myös Nokia-merkkisiä televisioita). Thomson on tyypillinen OEM-brändi, jota markkinoidaan ja saatetaan jopa valmistaa lisenssillä (oikeutena käyttää merkin nimetä) vähän missä tahansa.

Cepter-brändin takaa löytyy norjalainen Power-elektroniikkaketju ja Procasterin takaa Verkkokauppa.com.

Periaatteessa ja käytännössäkin monet merkit voivat siis olla enemmän tai vähemmän samaa tavaraa eri merkeillä, mutta ei välttämättä. Valmistuttaja voi tehdaskin voi vaihtua, tai linjaston “vakiotuotteeseen” voidaan tehdä enemmän tai vähemmän muutoksia kuin vain eri nimen. Esimerkiksi samasta tehtaasta tulleiden Finluxin ja Procasterin kuvassa oli yllättävän iso ero, Finluxin eduksi.

Testin televisiot ovat perusominaisuuksiltaan ja tekniikaltaan melko samankaltaisia, vaikka erojakin toki on. Kaikissa on suoraan takaa ledeillä taustavalaistu LCD-paneeli 4k-tarkkuudella (3840 x 2160 pikseliä). Paneelityyppeinä (ketä asia nyt kiinnostaa) niin sanottu IPS, paitsi Cepterissä ja Thomsonissa todennäköisesti “VA-paneeli”. Periaatteessa IPS-paneeli mahdollistaa laajemman katselukulman ja tarkat värit, mutta heikomman kontrastin. VA-paneeli puolestaan tarjoaa periaatteessa korkean kontrastin ja syvemmän mustan toiston, mutta katselukulma ja värintoisto ovat rajoitetumpia. Nämä “perussäännöt” ei kuitenkaan aina päde todellisuudessa ja kuvan laatuun vaikuttaa moni muukin asia. Peruskuluttajalle nämä tekniset termit eivät useinkaan kerro mitään, eikä aina tarvitsekaan. Kuvan laatu ratkaisee enemmän kuin miten se on saatu teknisesti aikaan.

Cepterissä ja edullisessa Procasterissa käytetään niin sanottua QLED-tekniikkaa. QLED eli Quantum Dot -näyttö on LCD-näyttö, jossa värisuodattimen yhteydessä käytetään erityistä kvanttipistekerrosta (eng. quantum dot) parantamaan kuvan väritoistoa ja kirkkautta.

Liitäntöjen osalta kaikissa malleissa, paitsi Thomsonissa on kolme HDMI-tuloa. Thomsonissa HDMI-tuloja on neljä, joista kaksi on versiota 2.0b ja kaksi versiota 2.1. HDMI 2.1 tukee 120 Hz kuvaa esimerkiksi pelikonsoleista. Näyttöjen natiivi virkistystaajuus on kuitenkin kaikissa 60 Hz, joten 120 Hz:n HDMI-tuella ei ole oikeastaan suurempaa merkitystä. Muissakin on version 2.0b ja 2.1 HDMI-tulot. Samsungissa on versio 2.0 (ilman b:tä), joka tarkoittaa periaatteessa ns. HDR-HGL-tuen puuttumista. HGL (Hybrid Log-Gamma) on korkean kontrastin kuvaformaatti, joka on suunniteltu televisiolähetyksiin ja suoratoistoon. Todennäköisesti itse TV-lähetyksille tuki kuitenkin löytyy.

Äänelle on kaikissa HDMI-eARC eli HDMI-tulo on varustettu äänen paluukanavalla. Sen lisäksi kaikissa on myös optinen digilähtö av-vahvistimeen tai soundbar-kaiuttimeen liittämistä varten. HDMI:n kanssa äänenvoimakkuus säätyy kätevästi myös television kaukosäätimestä, kun optisen liitännän kanssa säätö pitää tehdä vahvistimen tai soundbarin säätimellä. Kaikissa televisiossa, paitsi Samsungissa on äänelle myös kuulokelähtö, josta säädettävän äänen saa yhtälailla myös muuallekin kuin kuulokkeille. Kaikissa televisioissa on myös bluetooth-lähetin eli niihin saa liitettyä langattomasti mitkä tahansa bluetooth-kuulokkeet. Toiminnon käyttöönotto vaatii tosin aina hieman “valikkoseikkailua”, joten langattoman kuulokekuuntelun aloittaminen ei välttämättä ole niin nopeaa ja helppoa kuin vain plugin työntäminen kuulokelähtöön (jos sekin vain sijaitsisi muualla kuin television takana. Tämä ja bluetooth-kuuntelun helpompi aktivointi tässä siis vinkkinä tv-valmistajille).

Kaikissa televisioissa, paitsi Finluxissa, Procasterissa ja Samsungissa  on myös “perinteinen” analoginen AV-tulo (ääni ja kuva), johon saa kytkettyä myös vanhemmat pelikonsolit tai vaikka vanhan videokameran. Toisaalta erillinen AV-HDMI -sovitin ajaa tarvittaessa saman asian. Sellainen maksaa 15-30 euroa.

Liitännöistä vielä sen verran, että ainoastaan Thomsonissa osa liitännöistä lähtee alaspäin, muissa sivulle. Sillä saattaa olla jossain tilanteissa merkitystä.

--------- MAINOS ---------
Artikkeli jatkuu alapuolella

Nykyajan televisiot ovat niin sanottuja älytelevisioita (SmartTV), mikä tarkoittaa käytännössä television liittämistä nettiin ja ohjelmistoalustaa, joka mahdollistaa erilaisten sovellusten käytön, suoratoistopalvelut ja verkkosisällön katselun ilman erillisiä lisälaitteita. Käytännössä siis yhdistää tietokoneen ja/tai älypuhelimen ominaisuuksia televisioon.

Tämä aiheuttaa myös television käyttöönotossa omat vaiheensa. Televisio tulee liittää verkkoon langalla tai langattomasti ja etenkin Google TV ja Android -ohjelmistoalustojen kohdalla usein vielä tilin luomista (jos sitä ei ole) ja tilille kirjautumista erilaisten sovellusten asentamiseksi.

Televisiot sinänsä opastavat käyttöönotossa vaihe vaiheelta ja homma sujuu kaikilta sujuvasti. Ainoastaan Finluxin kanssa oli aluksi ongelmia, koska vaikutti ettei televisio ota kaukosäätimeltä komentoja vastaan. Näin itse asiassa olikin. Finluxin kaukosäädön toimintakulma oli jostain syystä todella kapea oikealle päin. Jos siis kaukosäädin oli enemmän oikealle suunnattu ja/tai sijaitsee selvästi oikealla televisioon nähden, niin komennot eivät alussa menneet perille. Vasemmalle ei ongelmaa. Outoa? Sen sijaan iso plussa Finluxin erittäin miellyttävästä käyttöönottovaiheen taustamusiikista ;-). Alkuvalmistelujen jälkeen ongelmaa ei ollut, koska kaukosäädin yhdistyy televisioon bluetoothin välityksellä (kaikissa televisioissa). Minkäänlaista suuntausta ei enää tarvita.

"Hyvät suomenkieliset ohjeet auttaisivat ennen kaikkea nykytelevisioiden monien, monipuolisten ja usein myös monimutkaisimpien ja asiantuntemusta vaativien toimintojen ja asetusten hyödyntämisessä."

Käyttöohjeissa oli isoja eroja. Hyvät suomenkieliset ohjeet nimittäin auttaisivat käyttöönotossa ja ennen kaikkea nykytelevisioiden monien, monipuolisten ja usein myös monimutkaisimpien ja asiantuntemusta vaativien toimintojen ja asetusten hyödyntämisessä. Tämä liittyy oleellisesti myös kuvan laatuun, mistä lisää tuonnempana.

Kaikissa on mukana suomenkieliset “ohjeet”. Ohjeet lainausmerkeissä siksi, että niiden tasossa oli isot erot. Pääsääntöisesti mukana paketissa olleet ohjeet käsittivät vain käyttöönoton ja senkin usein hyvin pintapuolisesti. Itse television ja sen toimintojen käyttämisestä oli enemmän tietoa vain Finluxin ja Procasterin mukana tulleissa ohjeissa. Kummassakin myös hyvä suomenkielinen pikaohje, mutta Finluxin kohtalaisen kattavan, varsinaisen käyttöohjeen tekstin koko oli niin pientä, että siitä sai tuskin selvää ilman suurennuslasia. Procasterissa oli parempi. Hisensen ja Thomsonin paketissa olevat “pikaohjeet” olivat aika huonot ja epäselvät; ainakin asiaa tuntemattomammalle. Toisaalta televisiot kyllä “opastavat” alkutoimissa kiitettävästi.

Hisensen laajempi käyttöohje löytyy television valikoista sähköisenä, niin sanottuna e–manuaalina, mutta se on sisällöltään melko suppea. Thomsonin varsinainen käyttöohje on ladattavissa vain netistä, mutta se on sisällöltään laaja ja yksityiskohtainen. Ihmetyttää tosin, miksei sitä ole asennettu luettavaksi suoraan televisiosta. Cepterin ohje oli sisällöltään aika suppea. Esimerkiksi kuvan säädöistä, tai oikeastaan juuri mistään ei kerrota oikeastaan mitään.

Samsungin pikaohje oli myös aika pintapuolinen, mutta itse televisio opastaa käyttöönotossa ja television sisäänrakennettu sähköinen e-manuaali on erittäin kattava (yli 250 sivua!). Se löytyy myös netistä ladattavana pdf-tiedostona. Mutta siinäkään ei kerrota mitä esimerkiksi kuvan gamma-säätö käytännössä tekee?
Tähän pitäisi kiinnittää enemmän huomioita. Jos television toiminnoista ja niiden merkityksestä ei kerrota mitään, niin mitä hyötyä niistä silloin on?

Television päivittäinen sujuva käyttö kiteytyy kolmeen keskeiseen tekijään: kaukosäätimen ergonomiaan, television käyttöliittymän selkeyteen ja toimintojen nopeuteen.

Ergonominen ja loogisesti suunniteltu kaukosäädin helpottaa perustoimintojen, kuten kanavanvaihdon ja äänenvoimakkuuden säädön suorittamista vaivatta. Käyttöliittymän selkeys puolestaan mahdollistaa nopean navigoinnin sovellusten ja asetusten välillä ilman turhautumista.

Lopuksi toimintojen ripeä suorittaminen, kuten kanavan vaihtuminen ja sovellusten latautuminen ilman viivettä ja sujuva toiminta varmistaa miellyttävän käyttökokemuksen. Näiden kolmen osa-alueen tasapaino tekee television käytöstä intuitiivista ja tehokasta jokapäiväisessä arjessa.

Ja tähän voisi toki lisätä vielä aikaisemmin esille tuodun selkeän ja kattavan ohjeistuksen.

Cepter käyttää Googlen Google TV -käyttöliittymää ja ohjelmistoalustaa. Käyttö on pienen totuttelun ja opettelun jälkeen helppoa ja toiminnot sujuvat sangen sutjakkaasti. Sovellusvalikoima on runsas.
Cepterissä on paljon ominaisuuksia ja toimintoja, mutta niiden merkityksestä ja käytöstä ei ole ohjeita.
Kaukosäädin on mukavan kompakti ja selkeä, johtuen toisaalta myös siitä, ettei siinä ole numero-, eikä liioin tekstitelevisio-painikkeita.
Cepteriin on tosin saatavana lisävarusteena "monipuolisempi" ja mm. numeropainikkeilla varustettu kaukosäädin. Joillekin tämä nämä ovat tärkeitä ominaisuuksia.

Finlux ja Procaster ovat monilta osin identtiset laitteet. Kummassakin on Android TV -käyttöliittymä ja ohjelmistoalusta. Sovelluksia on runsaasti tarjolla. Käyttö on kohtalaisen sujuvaa, mutta Finluxin vaikutti toimivan hieman Procasteria nopeammin. Kummassakin on mukavan selkeäkäyttöiset kaukosäätimet vaikkeivat täysin samanlaiset olekaan. Finluxissa ehkä hieman tuoreempi design.

Myös Thomsonissa käyttiksenä Google TV. Tässäkään toiminnoissa ei moitittavaa. Ei nyt salamannopeaa, mutta ei missään tapauksessa hidastakaan.
Thomsonin kaukosäädin on keskimääräistä tukevamman ja laadukkaamman tuntuinen, ja siinä on taustavalaistut kytkimet. Tämä antaa itse asiassa koko televisiolle laadun tuntua.

Hisense käyttää omaa Vidaa-ohjelmistoalustaa, johon löytyy ainakin tärkeimmät suoratoistosovellukset, mutta ei esimerkiksi (ainakaan testin ajankohtana) MTV Katsomoa. Sovellusvalikoima ei ole tietenkään yhtä laaja kuin Google TV ja Android TV -alustoilla.
Hisensen käyttö oli mukavaa, koska sen käyttöliittymä on yksinkertainen ja kaikki toimii todella nopeasti ja viiveettä. Myös kaukosäädin on selkeä.

Myös Samsung luottaa omaan Tizen-ohjelmistoalustaan. Sen sovellusvalikoima on laaja ja kattaa myös kaikki kotimaiset palvelut. Käyttöliittymä viimeistelty ja kaikki toimii jouheasti. Suomennoksissa ei ole käännöskukkasia, kuten pienemmillä valmistajilla saattaa olla vähän siellä sun täällä.

Samsungin kaukosäädin on siro, tyylikäs ja yksinkertainen. Liikaakin? Painikkeiden määrä on karsittu minimiin ja design minimalistinen. Painikkeita on vaikea erottaa toisistaan hämärässä. Tältä osin käyttö voisi olla helpompaa. Nyt menee opetteluksi ja “tihrustamiseksi”. Kaukosäätimessä erikoisuutena aurinkokennolataus. Olisi senkin rahan voinut käyttää vaikka painikkeiden taustavalaistukseen.

Lisäyksenä vielä erikoinen huomio Finluxista ja Procasterista: Yle Areena sovellusta käytettäessä ei ollut pääsyä enää laitteen säätövalikkoihin? Jos siis sellaiseen olisi tarve.

Nykytelevisiot ovat kuin tietokoneita isolla näytöllä. Niiden ytimessä on ohjelmistoalusta eli käyttöjärjestelmä, joka hallitsee laitteen toimintaa ja mahdollistaa erilaisten sovellusten, esimerkiksi suoratoistopalveluiden käytön. Televisioiden käyttöjärjestelmät eroavat toisistaan käyttökokemuksen, sovellustuen ja ekosysteemin laajuuden osalta.

Nykytelevisiot ovat kuin tietokoneita isolla näytöllä. Niiden ytimessä on ohjelmistoalusta eli käyttöjärjestelmä, joka hallitsee laitteen toimintaa ja mahdollistaa esimerkiksi suoratoistopalveluiden käytön. Televisioiden käyttöjärjestelmät eroavat toisistaan käyttökokemuksen, sovellustuen ja ekosysteemin laajuuden osalta. Television toimintoja kannattaa testata ja vertailla myymälässä. Kuvassa Hisense, jossa heidän oma Vidaa-järjestelmä.

Monet, varsinkin pienemmät tv-merkit käyttävät yleensä geneeristä Googlen Android TV- tai uudempaa Google TV -alustaa. Kumpikin tarjoaa laajan ja monipuolisen valikoiman sovelluksia. Periaatteessa myös hyvä päivitystuki. Toisaalta pienten valmistajien kohdalla on epävarmaa kuinka pitkään päivityksiä halutaan tarjota. Googlelle kun pitää maksaa jokaisesta laitteesta.

Android TV:n ja Google TV:n keskeinen ero on käyttöliittymässä ja sisällönhallinnassa. Android TV keskittyy sovelluksiin, joissa käyttäjä navigoi suoraan haluamiinsa sovelluksiin, kuten Netflixiin tai YouTubeen.
Google TV puolestaan rakentuu tavallaan Android TV:n "päälle" ja tarjoaa sisältölähtöisen ja yksinkertaisemman käyttöliittymän, joka yhdistää eri suoratoistopalveluiden sisällön yhteen näkymään ja hyödyntää osittain tekoälyä tarjotakseen henkilökohtaisia suosituksia käyttäjän katselutottumusten perusteella. Lisäksi Google TV:ssä on parannettu älykotitoimintojen hallinta ja mahdollisuus käyttää mobiililaitetta kaukosäätimenä Google TV -sovelluksen kautta. Google TV korvaa Android TV:n vähitellen uusissa televisiomalleissa.

Google TV ja Android TV edellyttävät sovellusten asentamiseksi Google tilin.

Erityishuomiona, että sekä Finluxissa että Procasterissa Android TV ohjelmisto haluaisi asentaa televisioon oletuksena TikTok-sovelluksen? Outoa?

Isommat televisiovalmistajat käyttävät omia ohjelmistoja.

Samsung Linuxiin perustuvaa Titzeniä ja Hisense Vidaa.

Valmistajat haluavat pitää käyttöliittymän ja sovelluskehityksen omissa käsissään ja suorituskyky voidaan optimoida paremmin käytettävälle raudalle. Eikä tarvitse maksaa Googlelle rojalteja, eikä Google tiliä.

Toisaalta erilaisten sovellusten tarjonta ei ole niin laajaa kuin Googlella ja niiden päivitykset ovat tv-valmistajan “hyväntahtoisuudesta” kiinni. Tämä koskee erityisesti kansallisia, pienempien markkina-alueiden suoratoistopalveluita. Esimerkiksi Hisensessä ei ole sovellusta MTV-katsomolle ja jää nähtäväksi kuinka pitkään sovelluksille ollaan yleensä halukkaita tekemään päivityksiä.

Tässä suhteessa esimerkiksi Suomessa ison markkinaosuuden omaava Samsung vaikuttaa “luotettavammalta”. Tämä sovellustukiasia on siis oleellinen pääasiassa vain suoratoistopalveluiden kanssa ja tullee ajankohtaiseksi yleensä vasta television ikääntyessä. Television toimintaan päivityksillä tai niiden puuttumisella ei ole vaikutusta.

Nykyajan televisiot ovat täynnä erilaisia ominaisuuksia ja edullisimmissakin televisioissa on oikeastaan kaikissa samat perusominaisuudet, joita ei kaikkia kannata lähteä edes luettelemaan.

Eli teksti-tv löytyy tottakai. Sitä paljon käyttävälle on tärkeää oma nappi kaukosäätimessä.
Kaikissa televisioissa on myös niin sanottu elektroninen ohjelmaopas (EPG), jossa näkyy eri kanavien tulevat ja osittain menneet ohjelmat. Kaikissa testin televisiossa on ohjelmien, jopa ajastettu tallennusmahdollisuus ulkoiselle tallennusvälineelle.

Kaikissa on myös mahdollista toistaa kuvaa langattomasti puhelimelta (näytön peilaus). Google/Android-ohjelmistoalustaa käyttävissä laitteissa tämä toimii Android-puhelimien kanssa vakiona olevalla Chromecast-toiminnolla. Samsungissa ja Hisensessä tarvitaan erillinen sovellus ja homma ei ole aivan niin kätevää.

Joissain televisioissa on kuvalle automaattinen kirkkaudensäätö tai vastaavaa automatiikkaa.

Hisensessä on tekoälyyn perustuva kuvan “optimointi” kulloinkin katsottavan ohjelmatyypin/materiaalin mukaan. No se toimii toki jollain tavalla, mutta ei erityisen hyvin ja itse kyllä suosittelisin valitsemaan kuvatilaksi suoraan elokuvan tai vastaavan (hienosäädettynä/kalibroituna).

Kuva-asetuksissa myös erilaisia liiketoistoon ja kuvan terävyyteen ja ties mihin vaikuttavia valintoja. Niitä voi kokeilla. Yleensä niistä on harvoin iloa, saati hyötyä. Enemmänkin markkinointikikkoja.

Niin ja äänelle on tosiaan myös kaikissa taajuuskorjain ja erilaisia surround-toistotiloja. Osalla saa äänen paremmaksi osalla ei.

Erikoisominaisuuksista voidaan mainita vielä Thomsonin käyttäjäkohtaiset toimintatilat/profiilit (myös lapsille oma) sekä niin ikään Thomsonin Ambient-mode, joka tekee televisiosta ikään kuin ison valokuvakehyksen.

Hisensessä on taas pelaamiseen liittyviä erilaisia asetuksia ja erityinen Game Bar -valikko.

Parhaiten (tai edes jotenkin) testin televisioiden ominaisuuksiin pääsee tutustumaan niiden käyttöohjeiden avulla. Latauslinkit ovat taulukkotiedoissa.

Television pääkäyttötarkoitus on yleensä ihan perinteistä televisiolähetysten katselua eri kanavilta joko antenni- tai kaapeliverkossa tai ohjelmia ja elokuvia suoratoistopalveluista (Yle Areena, Ruutu, Netflix, Youtube jne.).

Elokuvia katsellaan edelleen jonkin verran myös bluray-soittimilta ja toki joillain saattaa olla edelleen käytössä dvd-soittimia tai jopa vhs-nauhureita. Myös pelaaminen on suosittua.

"Joka tapauksessa kuva on aina se mikä ratkaisee. Tai ainakin pitäisi ratkaista."

Arvioimme televisioiden kuvanlaatua sekä niiden kuvan vakioasetuksella että erityisesti elokuva- tai ns. FilmMaker-asetuksella, jonka pitäisi siis vastata mahdollisimman tarkkaan elokuva-alan käyttämiä kuvamäärittelyjä. Näitä television hankkinutkin todennäköisesti käyttäisi.

Kaikissa testin televisiossa oli enemmän tai vähemmän hyvä kuva, ainakin jos ei tee suoraa rintarinnan vertailua. Edes tämän testin “huonointa” kuvaa ei missään tapauksessa voi luonnehtia huonoksi.

"Mutta millainen sitten on hyvä kuva? Siitä saattaa olla erilaisia näkemyksiä."

--------- MAINOS ---------
Artikkeli jatkuu alapuolella

Tämän päivän tekniikalla ja nykyaikaisissa 4k-televisioissa (muita ei taida enää saadakaan) on kaikissa huonoimmillaankin verrattain hyvä kuva (tästä lausunnosta saattaa tulla tosin kuva-asiantuntijoilta sanomista). Toki eroa on, ja erityisesti erot korostuvat kun kuvia vertaa suoraan vierekkäin. Ilman rinnakkain vertailua erot eivät vaikuta välttämättä niin suurilta.

Mutta millainen sitten on hyvä kuva? Siitä saattaa olla erilaisia näkemyksiä.

Periaatteessa hyvän kuvan pitäisi näyttää mahdollisimman neutraalilta ja juuri siltä, miltä elokuvan ohjaaja on sen halunnut näyttävän.

Televisio ei siis saisi korostaa mitään värejä ja värien pitäisi toistua oikean sävyisinä. Hieman samaan tapaan kuin äänentoiston hifi-määritelmässä puhutaan korkeasta luonnonmukaisuudesta. Voisi siis puhua vaikka hifi-kuvasta, vaikka sellaista määritettä ei kuvasta käytetäkään.

Kuvan laatumääritteitä ovat väritoiston laajuus ja värien luonnollisuus, valkotasapaino, kirkkaus, kontrasti eli mustan ja valkoisen suhde, mustan värin syvyys, kuvan tarkkuus ja terävyys, silti luonnollisuus ja liiketoiston sujuvuus. Äänentoistossa vastaavia määritteitä ovat vaikka toistoalue, toiston eri taajuusalueiden tasapaino, dynamiikka ja niin edelleen.

Kuvan laatua, väritoistoa, valkotasapainoa, kirkkautta ja kontrastia voidaan mitata, mutta miltä kuva näyttää silmälle on tärkeintä. Ja siinä tietenkin vaikuttaa myös katselutottumukset, mitä katsotaan ja millaisissa olosuhteissa.

Oma silmä on kuitenkin se tärkein mittari. Jos kuva näyttää hyvältä ja esimerkiksi pitää värikylläisestä kuvasta ja niin sanottu kuvan saippuaooppera-efekti(* ei häiritse, niin mikäs siinä.

*) Saippuaooppera-efekti (soap opera effect) on ilmiö, jossa television kuva näyttää epätavallisen/luonnottoman sulavalta ja "liian realistiselta". Tämä saattaa tehdä etenkin elokuvista “keinotekoisen” näköisiä. Tämä ilmiö aiheutuu yleensä television liikkeenparannustekniikasta (motion interpolation) ja kuvan liiallisesta terävöityksestä ja värien korostumisesta.

Toisaalta on hyvä myös verrata kuvaa mahdollisimman “luonnolliseen” kuvaan, jotta tietää miltä se näyttää.

Televisioiden usein monipuolisilla (ja usein myös monimutkaisilla) kuvasäädöillä kuvaa voidaan toki säätää, suuntaan jos toiseenkin, mutta usein nämä säädöt ovat suurimmalle osalle ihan hepreaa ja suurin osa kuluttajista katsookin kuvaa lähes sellaisena kun se paketista otettaessa on. Jopa vakioasetuksena olevalla virtaa säästävällä, mutta valotehoa (kirkkautta) pienentävällä “Eco”-asetuksella. Korkeintaan kokeillaan muutamaa valmista kuva-asetusta.

Valtaosa kuluttajista käyttää kotona tehdasasetuksien vakona olevaa kuvatilaa (tai vastaavaa, yleensä värikylläistä ja ylikirkasta kuvatilaa).

"Tässä haluamme taas korostaa käyttöohjeiden merkitystä."

Jos käyttöohjeessa olisi edes yritetty selittää eri asetusten vaikutusta ja säätöjen merkitystä, niin kuluttaja saisi tuotteestaan varmasti paljon enemmän irti kuin nyt. Miksei muuten televisioiden käyttöönoton ohjatussa prosessissa voisi olla vaihetta kuvan asetusten optimointiin ja opastusta säädöille?

Ja koska kuvaa saatetaan joutua katsomaan jossain määrin myös sivusta, tulisi kuvanlaadun pysyä melko muuttumattomana myös sivultapäin ja myös hieman pystysuunnassa katsottaessa.

Arvioimme televisioiden kuvanlaatua silmämääräisesti sekä niiden kuvan vakioasetuksella, mutta erityisesti elokuva- tai ns. FilmMaker-asetuksella, jonka pitäisi vastata mahdollisimman tarkkaan elokuva-alan käyttämiä kuvamäärittelyjä ja olla mahdollisimman neutraali. Suosittelemme käyttämään nimenomaan elokuva-asetusta.

Katselimme pääasiassa tavallista FullHD-tarkkuuden kuvamateriaali, mutta myös 4k-kuvaa. Kuvaa arvioitiin hämärässä, mutta myös kirkkaammassa valaistuksessa. Kuvaa katsottiin myös eri suunnista.

Kaikissa testin televisiossa oli (enemmän tai vähemmän) hyvä kuva, ainakin, jos ei tee suoraa rintarinnan vertailua. Edes tämän testin “huonointa” kuvaa ei missään tapauksessa voi luonnehtia huonoksi.

Ohessa valokuvat televisioiden pysäytyskuvista sekä kuvien osasuurennokset.

Valokuvan ottaminen siten, että se vastaisi täysin silmin nähtyä kuvaa, on teknisesti haastavaa, erityisesti kun kuvia katsotaan vielä erilaisilla näytöillä. Kuvat kuitenkin antavat jonkinlaisen käsityksen televisioiden kuvantoiston eroista.

Taulutelevision äänenlaatua pidetään yleensä huonona, ja hyvähän se ei missään tapauksessa ole. Monelle laatu saattaa kuitenkin riittää. Tunnustan tässä samalla, että olemme perheen kanssa kuunnelleet kotona kohta kaksi vuotta television omaa ääntä. Kyllä vain!
No, television käyttö kotona rajoittuu allekirjoittaneella uutisiin ja ajankohtaisohjelmiin; puoliso ja lapset katsovat leffoja, ja heille television äänenlaatu (joka on toki keskimääräistä parempi ja kohtalaisen luonnollinen) riittää.

Kaikissa testin televisioissa on äänen säätämiseksi 5-7 alueinen taajuuskorjain sekä erinäisiä erilaisia efektejä ja surround-toimintoja.
Yhdessäkään televisioista ei voi sanoa olevan hyvä ääni, mutta ei myöskään huono.  Puheäänestä saa selvää, mikä on äänen tärkein ominaisuus. Jos eroa haluaa tehdä, niin miellyttävämmän äänikokemuksen ja elokuvilla jopa jonkinlaista surround-toistoa tarjoaa Thomson, Samsung ja Hisense. Huonoimman Finlux ja Procaster.

Television eko-tila (eco mode) on energiansäästöominaisuus, joka vähentää television virrankulutusta muun muassa pienentämällä näytön kirkkautta ja kontrastia. Kuvan laatua siis huonontamalla.
EU:ssa myytävissä televisioissa eko-tila tai energiansäästöasetukset ovat oletuksena päällä ensimmäisellä käyttökerralla. Moni ei tätä välttämättä huomaa ja katselee huonompaa kuvaa mihin olisi mahdollisuus. Kannattaa siis aina tutustua huolella erilaisiin asetuksiin. Ja tässä käyttöohjeet ovat jälleen kerran avainasemassa.

Television kuvanlaadun parantaminen on yksinkertaista, kun säädät tärkeimmät asetukset oikein. Seuraa näitä kuutta askelta saadaksesi parhaan katselukokemuksen.

1. Valitse oikea kuvatila
Televisioissa on esiasetuksia, kuten "Elokuva", "Standardi" ja "Urheilu". Valitse "Elokuva" (tai vastaava), joka yleensä tarjoaa luonnollisimmat värit ja parhaan kontrastin. Tämä on hyvä lähtökohta useimmille sisällöille.

2. Säädä kirkkaus ja kontrasti
Kirkkaus: Määrittää, kuinka tummat alueet toistuvat. Säädä kirkkaus niin, että tummat yksityiskohdat erottuvat, mutta musta pysyy syvänä.
Kontrasti: Vaikuttaa kirkkaisiin alueisiin. Nosta kontrastia, kunnes vaaleat kohdat ovat yksityiskohtaisia ilman ylikorostusta.

3. Optimoi värilämpötila
Useimmat televisiot tarjoavat vaihtoehdot, kuten "Lämmin", "Neutraali" tai "Kylmä". Valitse "Lämmin", joka tuottaa luonnollisemmat värit ja realistiset ihonsävyt.

4. Poista tarpeettomat ominaisuudet käytöstä
Kuvankäsittelyominaisuudet, kuten "Motion Smoothing" ja dynaaminen kontrasti ym. voivat heikentää kuvanlaatua ja tehdä liikkeestä epäluonnollista. Kytke nämä pois päältä paremman katselukokemuksen saavuttamiseksi.

5. Hienosäädä terävyys
Liian korkea terävyysasetus voi luoda artefakteja ja tehdä kuvasta epäluonnollisen näköisen. Pienennä terävyysasetus minimiin, kunnes yksityiskohdat näyttävät luonnollisilta.

6. Kokeile ja säädä
Television paras kuva riippuu myös katseluympäristöstä ja sisällöstä. Näillä yksinkertaisilla säädöillä pääset alkuun, ja voit hienosäätää asetuksia tarpeen mukaan. Ihan rohkeastikin.

Television näytön hertsit (Hz) tarkoittavat näytön virkistystaajuutta eli sitä, kuinka monta kertaa näyttö päivittää kuvan sekunnissa. Puhutaan myös termistä ruutua per sekunti tai fps (frames per second). Esimerkiksi 60 Hz näyttö päivittää kuvan 60 kertaa sekunnissa, mikä riittää useimpiin käyttötarkoituksiin, kuten elokuvien katseluun. Korkeammat taajuudet, kuten 120 Hz tai 240 Hz, voivat parantaa nopean liikkeen sulavuutta esimerkiksi urheilussa ja pelaamisessa. On myös hyvä muistaa, että elokuva-alalla käytetään edelleen 24 kuvan nopeutta. Perinteiset TV-lähetykset käyttävät 50 hertsin päivitysnopeutta, joka koostuu vuorotellen parillisista ja parittomista riveistä, muodostaen käytännössä 25 kokonaista kuvaa sekunnissa. Tämä tunnetaan nimellä interlaced scanning (i). Modernit HD-lähetykset ja suoratoistosisältö voivat käyttää progressiivista (p) 25 fps tai 50 fps päivitysnopeutta. Markkinointitermit, kuten "1200 Hz Motion Rate" viittaavat usein ohjelmistollisiin parannuksiin, eivätkä välttämättä kerro paneelin todellisesta hertsiluvusta. Kuvapäivityksen keinotekoinen nopeuttaminen voi aiheuttaa myös kuvaan virheitä ja tehdä sen epäluonnolliseksi.

HDR eli High Dynamic Range on teknisenä terminä markkinoinnissa television kuvasta puhuttaessa. Mitä se sitten tarkoittaa? HDR on tekniikka, joka parantaa kuvanlaatua lisäämällä kontrastia tummien ja kirkkaiden alueiden välillä sekä laajentamalla ja tarkentamalla väriskaalaa. HDR käyttää metadataa (kuvasisällön mukana olevaa tietoa) optimoimaan kirkkauden ja värit HDR-yhteensopivilla näytöillä. Metadata on siis sisältöön upotettua tietoa, joka ohjaa näyttöä säätämään kirkkaus- ja väritasoja.

Keskeiset HDR-formaatit ovat HDR10, HDR10+, Dolby Vision ja HLG. HLG on suunniteltu erityisesti suoriin TV-lähetyksiin ja toimii sekä HDR- että SDR-näytöillä.

Suurin ero järjestelmien välillä on metadatan käsittelyssä. HDR10 käyttää ns. staattista metadataa eli samoja asetuksia koko sisällön ajan, kun taas dynaaminen metadata säätää asetuksia kohtaus- tai ruutukohtaisesti (Dolby Vision, HDR10+).

HDR10 on laajimmin tuettu, Dolby Vision tarjoaa parhaan kuvanlaadun vaatimalla kuitenkin laiteyhteensopivuutta, ja HDR10+ on kustannustehokas vaihtoehto. HLG sopii erityisesti suoriin TV-lähetyksiin. Oikean HDR-formaatin valinta varmistaa parhaan katselukokemuksen.

HDR-sisältöä on saatavilla useista lähteistä. Suoratoistopalvelut, kuten Netflix, Disney+, Amazon Prime Video, HBO Max ja YouTube, tarjoavat HDR-sisältöä, yleisimmin HDR10- ja Dolby Vision -formaatteina. 4K Ultra HD Blu-ray -elokuvat sisältävät usein HDR10-tuen, ja joissakin julkaisuissa on myös Dolby Vision tai HDR10+. Uusimmat konsoli- ja PC-pelit tukevat HDR:ää, ja HLG-formaatti on käytössä live-tv-lähetyksissä kansainvälisesti, mutta Suomessa ei. Tällä hetkellä Yle ei tarjoa HDR (High Dynamic Range) -sisältöä televisiolähetyksissään. Yle Areenassa on kuitenkin ollut kokeiluja HDR-laatuisista lähetyksistä, kuten esimerkiksi jalkapallon EURO 2024 -otteluiden yhteydessä. Ylen tulevista suunnitelmista HDR-sisällön laajemmasta käyttöönotosta ei ole tällä hetkellä tarkempaa tietoa.

HDR-sisältöä voi myös tuottaa itse esimerkiksi HDR-yhteensopivilla älypuhelimilla. HDR-sisällön katsomiseen tarvitaan siis HDR-yhteensopiva näyttö ja ohjelmalähde, kuten suoratoistopalvelu tai HDR-formaattia tukeva Blu-ray-soitin.

Mutta!

HDR:stä ei ole mitään hyötyä, jos televisio ei kykene toistamaan riittävän korkeaa kirkkautta, laajaa kontrastialuetta ja laajaa väriavaruutta. Ilman näitä ominaisuuksia HDR-sisältö näyttää tavalliselta, eikä sen hienovaraisia yksityiskohtia tai kirkkauden vaihteluita pystytä hyödyntämään. Esimerkiksi liian alhainen kirkkaus tekee kirkkaista kohokohdista himmeitä, ja heikko kontrasti latistaa mustan sävyt harmaiksi. Lisäksi ilman laajaa väriavaruutta ja tarkkaa värikäsittelyä HDR:n eloisat värit jäävät toistumatta. HDR-kuvan toistamiseksi tarvitaan vähintään 400–600 cd/m² kirkkaus. Premium HDR-kuvassa suositellaan yli 1000 cd/m² kirkkaustasoa. Kontrastisuhteen tulisi olla vähintään 3000:1 - 5000:1 syvien mustien ja kirkkaiden valkoisten toistamiseen. Yleensä tarvitaan myös ns. paikallinen himmennys (local dimming) -tekniikka LED-näytöissä parantaa kontrastia. HDR hyödyntää myös laajaa väriavaruutta, kuten BT.2020 tai DCI-P3. Televisiossa tulee olla kyky toistaa nämä laajemmat värit tarkasti.

Näin ollen HDR-sisällön potentiaali voidaan saavuttaa vain televisioilla, jotka täyttävät nämä tekniset vaatimukset. Television HDR-tuella ei ole mitään merkitystä, jos televisio ei täytä näitä kriteereitä. Testin televisioista HDR:stä on jotain hyötyä oikeastaan vain Cepterin kanssa.