Teksti Teppo HirviKunnas Kuvat Teppo HirviKunnas & Valmistaja
KEF Q-sarja lanseerattiin ensimmäisen kerran vuonna 1991. Nyt Q-sarja on edennyt jo 9. sukupolveen. Uusin lisäys mallistossa on kompakti 3-tie-kaiutin Q Concerto Meta, jossa yhdistyy tavallaan perinteet ja uusin teknologia, tarjoten kohtuulliseen hintaan suorituskykyä, joka todella hämmästyttää.
KEF on kehittänyt vuosien saatossa paljon edistyksellistä kaiutintekniikkaa. Muun muassa Uni-Q-elementit ensimmäisen kerran vuonna 1988. Uni-Q yhdistää keskiäänialueen elementin ja diskanttielementin koaksiaaliseksi rakenteeksi, jossa diskantti sijoitetaan keskiäänikaiuttimen keskelle. Tämän rakenteen tavoitteena on tarjota tasaisempi ja laajempi äänikenttä sekä parantaa eri äänialueiden integraatiota.
Uni-Q:n kehitys on jatkunut vuosikymmenien ajan, ja nykyisin se on edennyt jo 12. sukupolveensa. Uni-Q esitettiin ensin huippumalleissa, mutta on vuosien saatossa siirtynyt myös malliston edullisimpiin hintaluokkiin.
Metamaterial Absorption Technology (MAT) -teknologia esiteltiin taas ensimmäisen kerran vuonna 2020.
Meta-teknologian luvataan parantavan merkittävästi äänen puhtautta ja tarkkuutta. Tämä innovaatio oli keskeinen osa menestyksekkään LS50 Meta -kaiuttimen julkaisua, joka oli ensimmäinen MAT-teknologiaa hyödyntävä malli.
Sittemmin MAT-teknologia on laajentunut myös muihin KEF:n mallistoihin, kuten Q-sarjan uusimpaan sukupolveen ja R-sarjaan, mikä osoittaa sen keskeisen roolin KEF:n nykyisessä tuotekehityksessä.
Q-sarjan historiaa
KEF Q-sarja lanseerattiin ensimmäisen kerran vuonna 1991, ja siitä tuli nopeasti yksi KEF:n suosituimmista kaiutinsarjoista. Sarjan tavoitteena on aina ollut tuoda KEF:n huipputeknologia ja äänentoiston laatu laajemman yleisön saataville kohtuullisessa hintaluokassa.
Ensimmäiset Q-sarjan kaiuttimet hyödynsivät KEF:n uraauurtavaa Uni-Q-elementtiteknologiaa, joka oli tuolloin suhteellisen uusi innovaatio. Sarja esitteli kompaktin, mutta tehokkaan kaiutinsuunnittelun, jossa keskityttiin erityisesti laajan äänikentän ja tasapainoisen äänen tarjoamiseen.
1990-luvun ja 2000-luvun aikana Q-sarjan kaiuttimia päivitettiin säännöllisesti, ja jokainen uusi sukupolvi toi mukanaan teknologisia ja muotoilullisia parannuksia.
Uni-Q-elementtiä kehitettiin jatkuvasti, mikä lisäsi äänen tarkkuutta ja vähensi värjäytymistä.
Kaiuttimien viimeistely ja rakenne muuttuvat modernimmiksi, ja ne alkoivat sulautua paremmin osaksi sisustusta.
Vuonna 2011 KEF julkaisi 7. sukupolven Q-sarjan, joka toi mukanaan täysin uudistetun Uni-Q-elementin ja entistä paremman bassotoiston. Tämä sukupolvi toi Q-sarjan kaiuttimet laajempaan tietoisuuteen, ja ne saivat kiitosta tasapainoisesta äänentoistosta sekä hinta-laatusuhteestaan. Mallistoon kuului jalusta- ja lattiakaiuttimia, keskikaiuttimia sekä monikäyttöisiä surround-vaihtoehtoja.
Vuoden 2017 päivitys nosti Q-sarjan jälleen uudelle tasolle. Sarja hyödynsi Uni-Q-elementin 11. sukupolvea, joka toi parannuksia erityisesti äänen hajautukseen ja keskialueen selkeyteen. Lisäksi kaiuttimien rakenne vahvistui, ja muotoilu muuttui modernimmaksi, tarjoten minimalistisia viimeistelyvaihtoehtoja kuten satiinin valkoinen ja musta.
Vuonna 2023 KEF esitteli nykyisen Q-sarjan 9. sukupolven, joka toi mukanaan ensimmäistä kertaa Metamaterial Absorption Technology (MAT) -teknologian. Sarjaan kuuluu laaja valikoima malleja: Kolme jalustakaiutinta, kaksi lattiamallia, keskikaiuttimen, seinä-/surround-kaiuttimet sekä Dolby Atmos-kaiuttimet. Uusi Q-sarja hyödyntää Uni-Q-elementin 12. sukupolvea.
KEF Q Concerto Meta
Nyt testissä olleet Q Concerto Meta -kaiuttimet saapuivat uutuutena Q-sarjan mallistoaan syyskuussa 2024. Ne ovat sarjan suurimmat jalustakaiuttimet, ja niiden kolmitierakenne kunnioittaa alkuperäistä vuoden 1969 Concerto-malleja. Hinnaltaan ne ovat tosiaan “järkevät”, 1240 euroa parilta.
“Alkuperäiset” KEF Concerto -kaiuttimet julkaistiin muuten jo vuonna 1969, ja ne olivat aikanaan merkittävä malli, Niiden tuotanto jatkui aina vuoteen 1977, jolloin ne korvattiin KEF:n Cantana-kaiuttimilla. Mutta se on eri tarina.
Concerto-mallien kolmitierakenne oli aikoinaan ainutlaatuinen, ja on sitä tavallaan yhä jalusta-/kirjahyllykaiuttimien keskuudessa. Useimmat tällaiset kaiuttimet ovat kaksitiekaiuttimia.
Rakenne paransi kaiuttimien kykyä toistaa keskiäänialuetta – mukaan lukien KEF:n mukaan "kriittinen laulujen alue" – ja myös vapautti diskantin ja bassoäänielementtien “keskittymään” paremmin korkeisiin ja mataliin taajuuksiin. KEF:n mukaan alkuperäinen Concerto tarjosi "täyden taajuusalueen toiston, alhaisen särön, suuren tehonkeston ja laajan äänen hajautuksen". Kaiuttimet oli suunniteltu ammattilaisille ja vaativille hifi-harrastajille.
Täynnä tekniikkaa
Uusissa Q Concerto Meta -kaiuttimessa on siis yhtälailla kolmitierakenne. Sen Uni-Q-elementissä on 100 mm alumiinikartiolla varustettu keskiääni ja sen keskellä 19 mm alumiinidiskantti KEF:n Metamaterial Absorptio tekniikalla (MAT). Tämä teknologia käyttää diskantin taakse sijoitettua monimutkaista labyrinttirakennetta, jossa kanavat absorboivat ei-toivottuja korkeataajuisia ääniä.
Tämä rakenne koostuu useista kanavista, joista jokainen on suunniteltu absorboimaan tiettyjä korkeita taajuuksia. Metamateriaali on keinotekoisesti luotua materiaalia. Sen tehokkuus ei perustu vain niiden valmistukseen käytettyihin aineisiin, kuten muoviin ja erilaisiin komposiitteihin, vaan kokonais-geometriaan ja rakenteeseen.
Uni-Q-elementtien edessä (tai lähinnä ympärillä) on vielä loivat suuntaimet. Tavoitteena siis saada, yhdessä elementin koaksiaali-rakenteen kanssa mahdollisimman tasainen suuntaavuus.
Bassotaajuudet tuottaa uudet “hybridi”-kartiolla olevat elementit, joissa on alumiinikerros paperin päällä. Tämä yhdistelmä tarjoaa KEFin mukaan paremman vaimennuksen, jäykkyyden ja liikemekaniikan. Lopputuloksena on tarkempi ja voimakkaampi basso.
Kotelot ovat refleksiviritteiset. Isolla loivalla suulla varustetut refleksiputket on sijoitettu koteloiden taakse. Putkiin on mukana “säädettävät” vaahtomuovitulpat eli niissä on kaksi osaa ja tulpan voi ikään kuin avata puoliksi. Tämä mahdollistaa bassotoiston vaimentamisen/säätämisen esimerkiksi kun kaiuttimet sijoitetaan lähelle seinää. Paras äänenlaatu saavutetaan KEFin mukaan kuitenkin, kun kaiuttimet asetetaan tukeville jalustoille noin 70 cm etäisyydelle takaseinästä.
Rakenteellisesti Q Concerto Meta vastaa KEF:n tuttua korkeatasoista laatua. Kaiuttimen kotelo on tukeva, Uni-Q-elementit ovat omassa kotelotilassaan, laadukas jakosuodin, hyvät liittimet ja viimeistely on asiallista. Ulkoisesti ei toki kuitenkaan tarjoa Reference Meta -sarjan “ylellisestä” olemusta.
Saatavilla on kolme viimeistelyvaihtoehtoa: valkoinen tai musta satiinipintainen vinyyli, tai pähkinäpuu-vinyylijäljitelmä.
- KEF Uni-Q-elementissä on 100 mm alumiinikartiolla varustettu keskiääni ja sen keskellä 19 mm alumiinidiskantti KEF:n Metamaterial Absorptio tekniikalla (MAT). Uni-Q-elementtien edessä (tai lähinnä ympärillä) on vielä loivat suuntaimet. Tavoitteena siis saada, yhdessä elementin koaksiaali-rakenteen kanssa mahdollisimman tasainen suuntaavuus.
- MetaMaterial-tekniikka (MAT) hyödyntää erikoisvalmisteista metamateriaalia, joka koostuu monimutkaisista kanavista ja rakenteista. Tämä materiaali toimii ääniaaltojen "ansana", hajottaen ja absorboiden ne tehokkaasti. Tämä vähentää merkittävästi elementin takana syntyvää resonanssia
- Uni-Q-elementit ovat omassa pääkotelosta erotetussa kotelossaan.
- Rakenteellisesti Q Concerto Meta vastaa KEF:n tuttua korkeatasoista laatua. Kaiuttimen kotelo on tukeva, laadukkaat elementit, laadukas jakosuodin, hyvät liittimet ja viimeistely on asiallista.
- Kotelot ovat refleksiviritteiset. Isolla loivalla suulla varustetut refleksiputket on sijoitettu koteloiden taakse. Putkiin on mukana “säädettävät” vaahtomuovitulpat eli niissä on kaksi osaa ja tulpan voi ikään kuin avata puoliksi. Tämä mahdollistaa bassotoiston vaimentamisen/säätämisen esimerkiksi kun kaiuttimet sijoitetaan lähelle seinää.
- Kaiuttimista on saatavilla on kolme viimeistelyvaihtoehtoa: valkoinen tai musta satiinipintainen vinyyli vaalean harmaalla/ mustalla etukankaalla tai pähkinäpuuvinyylijäljitelmä mustalla etukankaalla.
Ja nehän soi!
Kuuntelussa, heti ensimmäisten nuottien aikana kävi selväksi, että nyt on hyvät kaiuttimet: Hieman ehkä “mitäänsanomaton” soundi, mutta joka kuitenkin tavallaan muuttuu kappaleen edetessä yhä paremmaksi ja paremmaksi. Ääni on neutraali ja silti vivahteikas, ja myös dynaamisesti elävä.
Diskantti soi kirkkaasti ja yksityiskohtaisesti, kuitenkin ilman liiallista terävyyttä, ja keskialue toistaa vokaali-alueen ja soittimet luonnollisesti ja erottelevasti. Keskialue soi kuitenkin ehkä aavistuksen “pinnassa” ja saattaa häiritä pehmeämpään soundiin tottuneita.
Bassossa on tarvittaessa voimaa ja tarkkuutta, mutta mitään kovin matalaa kaiuttimet eivät pysty tietenkään toistamaan. Yläbasso saattaa olla paikoin hieman pinnassa. Ei kuitenkaan, niin ettei olisi erityisesti haitannut. Ja refleksiputkien tulppauksella bassotoistoa pystyi hyvin “tunettamaan”.
Kaiuttimien dynamiikan toisto kokoluokka huomioiden vakuuttavaa. Kaiuttimet vaativat kuitenkin kunnollisen ja tehokkaan vahvistimen “avautuakseen” kunnolla.
Tilantuntu oli yksi kaiuttimien suurimpia vahvuuksia. Äänikuva on avara ja yksityiskohtainen, ja soittimet asettuvat luonnollisen tuntuisesti paikoilleen. Tämä teki esimerkiksi akustisesta ja orkesterimusiikista upean kokemuksen. Toki rock, pop, rap ja mitä niitä onkaan, toistuvat myös hienosti. Näitä oli todella ilo kuunnella. Toimii erinomaisesti myös elokuvilla ja monikanava-kokoonpanoissa.
Ja kaikki tämä oli tavallaan myös nähtävissä toistovasteista, joissa ei juuri moitteen sijaa. Erityishuomio kulmassa mitattuihin vasteisiin. Kaiutin säteilee ääntä hyvin tasaisesti laajalle alueelle. Kaikuisassa ja kovan akustiikan tilassa tämä saattaa tehdä äänestä liian kirkkaan. Toisaalta soivat tasapainoisesti laajalle kuuntelualueelle.
Kaiuttimet ovat parhaimmillaan jalustoille sijoitettuna. Tason päälläkin toimivat (putket tulpattuina), mutta toisto, sekä stereo- ja äänikuva kärsivät hieman.
Toistovaste edestä (musta), 30 asteen (oranssi) ja 60 asteen kulmassa (sininen). Aikaikkunoitu vapaakenttämallinnus ja < 300 Hz lähikenttämittauksena, 2V/1M. Impedanssi- ja vaihevaste: nimellisimpedanssi 4 ohmia, minimi 2,9 ohmia (130-150 Hz).
Melko vaativa kuorma
Q Concerto Meta:n nimellisimpedanssi on 4 ohmia ja herkkyys matalahko 85 dB (1W/M). Minimi-impedanssi painuu niinkin alas kuin 2,9 ohmiin. Vahvistin saisi olla siis myös laadukas. Valmistaja suosittelee vahvistintehoksi 15-180 wattia. Tuo 15 wattia on kyllä aivan liian vähän, ellei sitten kyseessä ole joku A-luokan highend-tuote ja haluaa vain fiilistellä hissukseen. Sellainen 50-70 wattia kanavaa kohden on hyvä lähtökohta (mielellään selvästi enemmänkin) ja vahvistimen virranantokyvyn on oltava kunnossa. Kyettävä siis mielellään ajamaan vielä 2 ohmin kuormaakin, minimissään tuolla 50-70 watin teholla. Nämä kaiuttimet ovat myös omimmillaan, kun musiikin dynamiikan annetaan päästä valloilleen.
Yhteenveto
Huippukaiutin “järkevään” hintaan
KEF Q Concerto Meta on modernin oloinen ja rakenteeseen nähden kompaktin kokoinen kolmitiekaiutin, jossa KEFin Uni-Q koaksiaali- keskiääni/diskanttielementti diskantin uudella “Meta”-rakenteella. Hightech:iä siis tarjolla. Tekniikan ansiota tai ei, niin lopputulos on hyvä, ellei jopa erinomainen. Ääni on saman aikaan neutraali, mutta silti vivahteikas. Voisi sanoa, että siinä on ripaus sellaista miellyttävää ja sopusuhtaista “tarkkailukaiuttimaisuutta”. Jos ymmärrätte. Soundi on samalla dynaaminen ja voimakas, Toisaalta joku saattaa pitää ääntä liian tarkkana tai keskialueella erottelevana; ei kuitenkaan raakana tai epämiellyttävänä. Bassossa paikoin aavistuksen raskas sävy. Kaiuttimet vaativat laadukkaan vahvistimen, jotta ne pääsevät täysin oikeuksiinsa. Kokonaisuutena KEFit tarjoavat nautinnollisen kuuntelukokemuksen, joka toimii lähes kaikenlaisen musiikin parissa. KEF Q Concerto Metat vakuuttavat, etenkin kohtuulliseen hintaansa nähden. Kannattaa ehdottomasti tutustua.
Tasapainoinen ja erotteleva ääni
Dynamiikka (kokoonsa nähden)
Toimiva refleksiputkien tulppaus
Laaja kuuntelualue
Aavistuksen raskas basso
Vaikeahko kuorma vahvistimelle
Voisi olla viimeistelyltään loistokkaampi
“Kilpailuasetelma” KEF LS50 Metan kanssa
Merkki & Malli | KEF Q Concerto Meta |
---|---|
Hinta | 1249 € (Pari) |
Maahantuoja | Highend Studio Finland Oy |
Lisätietoa | Kef.com |
Tyyppi | 3-tie, bassorefleksi |
Diskantti | 19 mm (alumiinikalotti) hengittävä |
Keskiääni (nimellis-/tehollinen halk.) | 100/82 mm (Uni-Q) |
Basso (nimellis-/tehollinen halk.) | 165/123 mm |
Jakotaajuudet | 430 Hz / 2,9 kHz |
Nimellisimpedanssi | 4 ohmia |
Minimi-impedanssi | 2,9 ohmia (*) |
Toistoalue | 48 Hz - 20 kHz (+/- 3 dB) |
Viritystaajuus | n. 42 Hz (*) |
Herkkyys | 85 dB (2,83 V/1 m) |
Vahvistinsuositus | 15 - 180 W |
Liitännät | Kullatut naparuuvit |
Kaksoisjohdotus | Ei |
Mitat (k x l x s) | 415 x 210 x 315 mm |
Paino | 9,5 kg / kpl |
Muuta | Etukankaat, refleksiputkien vaahtomuovitulpat (“avattavat”). |
Viimeistelyt | Valkoinen (vaalean harmaat etukankaat) tai musta (mustat etukankaat) satiinipintainen vinyyli, tai pähkinäpuu-vinyylijäljitelmä (mustat etukankaat). |
(*) Mitattu, muut arvot valmistajan ilmoittamat
Concertot vai LS:t?
KEF Q Concerto Meta ja KEF LS50 Meta ovat aivan samassa hintaluokassa.
Tämä saattaa tuottaa valinnan vaikeutta, jossa merkitystä on paitsi äänellä, myös koolla, ulkonäöllä ja käyttötarpeilla.
Q Concerto Meta on jossain määrin selvästikin suurempi 3-tie-kaiutin. Se sopii isompiinkin tiloihin tarjoten voimakkaan basson ja dynaamisen toiston, joka toimii hyvin myös elokuvilla ja kevyellä musiikilla.
LS50 Meta, pienempänä kaksitiekaiuttimena, keskittyy ehkä enemmän tarkkuuteen ja yksityiskohtiin. Keskialue ja diskantti soivat tässäkin neutraalisti ja selkeästi, mutta hieman ehkä “säyseämmin”. Bassotoisto on myös hillitympää. Kompakti koko, pyöreämpi muotoilu ja neljä eri värivaihtoehtoa (musta, valkoinen, harmaa ja sininen) tekevät siitä ehkä hieman tyylikkäämmän ja helposti sijoitettavan vaihtoehdon pienempiin tiloihin tai moderniin sisustukseen. Makuasia toki.
Äänellisesti Concertot tarjoavat suuremman äänen ja bassoon auktoriteettia. Mutta pienemmässä tilassa ero kaventuu. Valinta riippuu siis tilasta, kuuntelutottumuksista ja esteettisistä mieltymyksistä: Concertot vakuuttavat voimalla, dynamiikalla ja läsnäololla. Molemmat ovat loistavia vaihtoehtoja, mutta vahvuudet erottuvat eri osa-alueilla. Käykää kuuntelemassa kumpaakin.
PS. LS:t on saatavana myös aktiiviversiona ja verkkosoittimella varustettuna.
Jaa Jaa artikkeli