Vertailutesti: Tonnin levysoittimet – laatua vinyyleille, eli ne hieman paremmat levysoittimet

Pyysimme testiin parhaan mahdollisen soittimen budjettina noin 1000 euroa (+/-10%).

Tämä hintaluokka edustaa tasoa, jossa pitäisi saada jo hyvinkin laadukas soitin ja korkeatasoinen äänentoisto, Tässä hintaluokassa ei vielä liikuta highendin maailmassa, mutta perusrakenteen, materiaalien ja äänivarren osalta ollaan jo selvästi harrastajakäytön yläpuolella.

Tässä vertailussa mukana olevat soittimet tarjoavat myös hyvinkin erilaisia näkökulmia siihen, mitä tuhannella eurolla voi saada. Yhdistävä tekijä on pyrkimys tarjota vinyylin kuunteluun soitin, joka ei ole vain kelvollinen – vaan oikeasti hyvä.

Maahantuoja/merkkiedustaja sai myös valita mahdollisen äänirasiavaihtoehdon sekä sen, onko soittimessa sisäänrakennettu RIAA-korjain/esivahvistin vai toimitetaanko se erillisellä korjaimella. Joka tapauksessa RIAA-korjaimen piti kuulua tavalla tai toisella pakettiin, ja myös budjettiin.

Levysoitin tarvitsee siis aina RIAA-korjain/esivahvistimen, koska vinyylilevyille tallennettua ääntä on teknisistä syistä muokattu siten, että matalia taajuuksia on vaimennettu ja korkeita korostettu. Toiston aikana ääni täytyy korjata takaisin alkuperäiseen muotoonsa. Lisäksi levysoittimen äänirasian tuottama signaali on erittäin matala. Sitä täytyy myös vahvistaa, jotta se toimii normaalin vahvistimen kanssa. Tämä tehdään niin sanotulla RIAA-korjaimella (RIAA = Recording Industry Association of America: järjestö, joka määritteli aikoinaan tälle standardin).

Monessa vahvistimessa (tosi vanhoja lukuun ottamatta) ei edelleenkään ole RIAA-korjainta/esivahvistinta (Phono-tulo), ja vaikka olisi, niin se on usein laadultaan sangen heikkotasoinen. Toisaalta yhä useampi levysoitin sisältää vastaavasti sisäänrakennetun RIAA-korjaimen, jolloin soitin voidaan liittää helposti mihin tahansa linjatuloon. Käytännössä nämä soittimien omat sisäiset korjaimet ovat myös osoittautuneet usein paremmiksi kuin vahvistimien omat, varsinkin edullisemmassa hintaluokassa. Vaihtoehtona on myös hankkia soittimen perään erillinen RIAA-korjain, mikä tuo toki lisää joustavuutta valintaan ja kenties myös paremman äänenlaadun.

Testilaitteista kaikissa paitsi Rega Planar 2:ssa oli sisäänrakennettu RIAA-korjain. Regan maahantuoja päätyi siis ratkaisuun, missä levysoittimessa ei ole sisäänrakennettua RIAA-korjainta, vaan sen kanssa myydään erillinen 159 euron hintainen Rega Fono Mini A2D MK2 -RIAA -korjain. Rega oli siinä mielessä muutenkin “kustomoitu” kokoonpano, että hinnaltaan 699 euron soittimeen sai valita optiona vakiota paremman (tai ainakin kalliimman) äänirasian. Tässä tapauksessa 250 euron hintainen (optiona +100  euroa) Rega Nd3 MM-rasia. Kokonaispaketin hinnan ollessa yhteensä 958 euroa.

Myös Pro-Ject on tavallaan eräänlainen “erikoisversio”. Pro-Ject T2 Super Phono myydään normaalisti Sumikon äänirasialla hintaan 699 euroa, mutta optiona soittimen saa myös 399 euron hintaisella Ortofon 2M Bronze -rasialla, ja 300 euron lisähinnalla. Yhteensä siis 999 euroa.

Muut soittimet perustuivat valmistajan määrittelemään kokonaisuuteen sisäänrakennetulla RIAA-korjaimella/esivahvistimella ja tietyllä vakiorasialla.

Äänirasiavalmistajia ei muutenkaan ole enää montaa, joten valinnanvaraa ei tässä suhteessa ole paljonkaan. Äänirasiana useassa soittimessa olikin sama Ortofonin 2M Red. Sinänsä hieman “tylsää”, mutta tuleehan ainakin todettua, miten sama rasia toimii erilaisissa yhdistelmissä.

Argon Audion ja siis myös Pro-Ject käyttävät niin ikään Ortofonin rasiaa, mutta pykälää laadukkaampaa 2M Bronze:a. Thorensin luottaessa taas Audio-Technican AT VM95E -rasiaan. Ja Rega omaan Rega Nd3 MM-rasiaan. Kaikki rasiat olivat toimintaperiaatteeltaan MM-rasioita (Moving Magnet).

Levysoitin on kotona usein myös osa sisustusta, kenties jopa “statement” arvostuksesta musiikkia ja perinteisiä vinyylilevyjä kohtaan. Siksi ei ole lainkaan haitaksi, että soitin on myös hyvän ja jopa huomiota herättävän näköinen. Testin kuusi soitinta tarjosivat melko erilaisia näkemyksiä siitä, miltä noin tuhannen euron levysoitin näyttää ja tuntuu.

Argon Audio TT-4 on hihnavetoinen ja täysin käsikäyttöinen soitin. Se erottuu muista sangen laadukkaan ja arvokkaan oloisella ulkonäöllään. Rungon musta kiiltolakkaus on hieno ja klassinen, mutta toisaalta ainoa vaihtoehto. Yksityiskohdat ovat kohdallaan ja tuntuma laadukas. Hiilikuituinen äänivarsi korostaa modernia sävyä. Painoltaan TT-4 oli testin toiseksi raskain, mikä lisää laadun tuntua.

Dual CS 529 BT on niin ikään hihnavetoinen, mutta joukon ainoa täysautomaattinen soitin. Soittimen jäykkä runko on viimeistelty mustalla saarni- tai ruskealla pähkinäpuuviilulla. Ainakin mustana soitin näyttää hieman tavanomaiselta ja jopa hiukan vanhahtavalta. Yksityiskohdat eivät ole erityisen ylellisiä, ja kokonaisuus on ehkä hieman sekavan ja jopa viimeistelemättömän oloinen. Makuasioita toki.

Pro-Ject T2 Super Phono edustaa hyvin minimalistista ja voisiko sanoa “kevyttä” muotoilua. Lasinen levylautanen tuo siihen hienostuneisuutta, mutta itse runko ei välttämättä näytä erityisen arvokkaalta. Tämä on ymmärrettävää, sillä rahasta iso osa on laitettu kalliimpaan äänirasiaan. Sinänsä laatuvaikutelmassa ei ollut moitittavaa. Vetotapana tässäkin hihna ja soitin on täysin käsikäyttöinen. Testilaitteessa oli himmeä valkoinen viimeistely, joka on tyylikäs ja helposti sisustukseen sulautuva – soitin on saatavana myös kiiltävän mustana ja pähkinäpuuviilulla.

Rega Planar 2 on hyvin samankaltainen kuin Pro-Ject sekä rakenteeltaan että tyyliltään: Hihnaveto, käsikättöinen, minimalistinen, “kevyt”, levylautanen lasia. Viimeistelyvaihtoehtoja on useita, kuten kiiltolakattu valkoinen, musta, punainen sekä pähkinäviilu, joten ulkonäön voi valita sisustuksen mukaan. Yksityiskohdissa  ja viimeistelyssä on kuitenkin parantamisen varaa: Pölykannen saranat ovat heppoiset ja kansi ei pysy auki kuin 90-asteen kulmaan nostettuna, kiinteä signaalijohto on hieman karkea ratkaisu ja nopeuden vaihto täytyy tehdä siirtämällä hihnan paikkaa vetopyörässä. Toisaalta tämä tietty askeettisuus on myös osa Regan tyyliä.

Technics SL-1500C on Technicsin ammatti- ja DJ-käyttöön suunniteltu suoravetoinen ja käsikäyttöinen soitin. Testin selvästi järein – lähes 10 kg antaa massiivisen ja myös laadukkaan vaikutelman. Ulkonäkö on tekninen ja hieman ehkä jopa sellainen työkalumainen, mikä ei kaikkien mielestä ole erityisen eleganttia. Toisaalta erottuu myös massasta. Viimeistelyvaihtoehtoina on himmeä musta, valkoinen ja hopea. Laatuvaikutelma on vakuuttava.

Thorens TD 402 yhdistää klassisen ja silti erottuvan olemuksen. Hihnavetoinen ja käsikäyttöinen soitin on jopa kohtalaisen arvokkaan oloinen. Yksityiskohdat ovat laadukkaat ja viimeistely korkeatasoista. Runko on kiiltolakattua tummaa pähkinäpuuta tai musta, ja rungon päällinen on eloksoitua alumiinia, mikä tuo hienon kontrastin ja tekee Thorensista visuaalisesti kiinnostavan näköisen.

Mittasimme levysoittimista pyörityskoneiston nopeuden tarkkuuden, huojunnan ja värinän sekä soittimen toistovasteen (äänirasian ja soittimen RIAA-korjaimen yhteinen toistovaste), kanavaertotuksen, häiriöetäisyyden ja särön. Lisäksi analysoimme soittimen herkkyyttä ulkopuolisille häiriöille (lähinnä mekaanisen herkkyyden tärinälle). Säädöt tarkistettiin valmistajan suosittelemiin arvoihin.

Levysoittimien mittaustulokset saattavat helposti näyttää teknisesti vaatimattomilta, jos niitä vertaa digitaalisiin äänilähteisiin. Monet niin sanotuista “epätäydellisyyksistä”, kuten pieni taajuusvaihtelu (huojunta), kohina tai harmoninen särö ovat kuitenkin samalla juuri niitä ominaisuuksia, jotka parhaimmillaan tekevät vinyylitoistosta lämpimän, harmonisen ja monen mielestä luonnollisemman kuuloista. Niin hyvässä kuin pahassa.

Testin levysoittimet osoittautuivat mittauksissa varsin erilaisiksi. Dual ja Technics erottuivat parhaalla nopeuden vakaudella (WRMS-huojunta ~0,07–0,08 %), kun taas Argon ja Thorens jäivät hieman jälkeen (0,10–0,13 %). Myös taajuusvasteissa oli eroja: Dual oli tasaisin, kun taas Technicsin diskantti laski selvemmin 10 kHz jälkeen, mikä tekee soinnista todennäköisesti pehmeämmän. Rega oli bassosta diskanttiin käytännössä lineaarisin, vain pieni notko ylätaajuuksilla.

Kanavaerotuksessa Dual ja Rega nousivat kärkeen (~27 dB), kun taas Argon jäi heikoimmaksi (~21 dB). Thorens ylsi testin parhaaseen seurantakykyyn (90 µm), muut jäivät noin 60 µm tasolle, Argon ja Rega hieman alle. Harmoninen särö pysyi kaikilla maltillisena, mutta Regalla se nousi hieman korkeammaksi (3,3 %), kun taas Pro-Ject mittautui puhtaimmaksi (1,9 %).

Rungon eristys paljasti suurimmat erot: Technics osoitti ylivoimaisesti tasaisimman vaimennuksen eikä päästänyt matalia häiriöitä runkoon samalla tavalla kuin Argon tai Thorens, joiden bassopiikit nousivat yli 90 dB.

Lopulta kokonaisuuden ratkaisee kuitenkin aina miltä ääni kuulostaa, ei pelkät mittarit. Mittauksilla on silti tärkeä rooli: ne auttavat ymmärtämään soittimien teknisiä eroja, antavat viitteitä siitä, mistä esimerkiksi tietty soinnin pehmeys, eloisuus tai joskus kireys voi johtua, ja paljastavat rakenteellisia piirteitä, jotka voivat vaikuttaa pitkässä juoksussa myös levyn ja neulan kulumiseen. Mittauksista on myös erillinen osio selityksineen ja analyyseineen.

Tärkeintä on siis kuitenkin se, miltä soittimen toisto kuulostaa. Kuuntelimme soittimia useilla ääninäytteillä rockista poppiin ja jazziin, eikä yksikään soitin tuottanut varsinaista pettymystä. Kaikki olivat ääneltään hyviä, eikä mitään rimanalituksia tullut vastaan.

Eroja löytyi silti erityisesti soinnin luonteessa sekä joidenkin teknisten mittausten osa-alueilla, kuten huojunnassa, taajuusvasteessa, kanavaerotuksessa ja rungon eristyskyvyssä. Käytännössä nämä erot jäivät kuitenkin sen verran pieniksi, että harva niitä sellaisenaan huomaa: useammin ne selittävät soinnin persoonallisuutta kuin varsinaisesti ratkaisevat sen. Lopulta kokonaisuus, soittimen tapa toistaa musiikkia, sen tyyli ja olemus ratkaisevat

Argon Audio TT-4 Special Edition vakuutti viimeistelyllään ja laadukkaalla Ortofon 2M Bronze -äänirasialla, joka toi toistoon avoimuutta ja tilan tuntua. Resonanssimittauksessa kanavat käyttäytyivät hieman epätasaisesti ja nopeuden vakaus jäi keskikastin alapuolelle, samoin rungon eristys päästi matalia impulsseja herkemmin läpi kuin parhailla. Ääni oli kuitenkin nautittava ja tasapainoinen, sisäinen esivahvistin laadukas ja kotelo selvästi hintaluokkansa arvokkaampi. Ulkoisella RIAA:lla soittimesta saisi todennäköisesti vielä enemmän irti.

Dual CS 529 BT erottui huipputasoisella automatiikallaan, Bluetooth-ominaisuuksillaan ja teknisesti tasapainoisilla mittauksillaan. Resonanssi oli hallittu, kanavaerotus testin paras ja taajuusvaste tasaisin, vain pienillä 3–4 dB poikkeamilla. Nopeuden vakaus oli Technicsin tasoa ja särö pysyi alhaisena. Rungon vaimennus oli hyvä, joskin jäi hieman Technicsin alle. Ääni oli tasapainoinen, helposti lähestyttävä ja diskantissa kevyesti korostunut, bassotoisto hillitty. Käyttömukavuudessa ja ominaisuuksissa Dual oli testin selvä voittaja, vaikka ulkoasu jäikin hieman vaatimattomaksi.

Pro-Ject T2 Super Phono + 2M Bronze tarjosi hienostuneen, sivistyneen ja erottelevan toiston. Resonanssi oli hyvin hallittu ja särö selvästi matalin kaikista. Taajuusvaste laski loivasti bassosta diskanttiin, mutta hallitusti. Huojunta ja rungon eristys olivat hyviä, joskaan ei aivan Technicsin tai Dualin huippua. Diskanttitoisto nousi testin parhaimmistoon, kiitos 2M Bronze -rasian hienojakoisen neulan. Kokonaisuutena Pro-Ject oli lämmin, dynaaminen ja helposti kuunneltava, vaikkakin ulkonäöltään hiukan pelkistetty.

Rega Planar 2 + Nd3 + Fono MM -yhdistelmä erottui musikaalisuudellaan, ilmavuudellaan ja avoimuudellaan. Resonanssia ei saatu mitattua selkeästi, mikä viittaa todennäköisesti hajautettuun vaimennukseen. Taajuusvaste oli käytännössä lineaarisin, kanavaerotus erinomainen ja rungon vaimennus tasainen ilman voimakkaita piikkejä. Seurantakyky jäi hieman vaatimattomammaksi ja särö nousi testin korkeimmaksi, mikä voi liittyä varren rakenteeseen. Regan äänessä oli kuitenkin tilaa, puhtautta ja hienostunutta keskialuetta, jossa Nd3-äänirasia ja ulkoinen Fono MM -etuaste tekivät tiivistä yhteistyötä.

Technics SL-1500C oli teknisesti testin tasapainoisin soitin. Suoraveto, järeä runko ja ydintön moottori takasivat parhaan nopeuden vakauden sekä erinomaisen rungon vaimennuksen. Resonanssi oli hallittu, kanavaerotus keskitasoa ja taajuusvaste hyvä bassosta keskialueelle, vaikka diskantti laski mittauksissa selvemmin 10 kHz jälkeen. Tämä ei kuulunut häiritsevästi, ja sointi oli puhdas, kontrolloitu ja erityisesti bassossa vahva. Sisäinen RIAA osoittautui varsin päteväksi. Rakenteeltaan Technics on vankka ja viimeistelty, mutta ulkoasultaan enemmän teknisen kuin elegantin oloinen.

Thorens TD 402 puolestaan henki klassista muotoilua ja tarjosi lämpimän, aavistuksen tummasointisen toiston. Seurantakyky oli testin paras ja kanavaerotus hyvä, mutta resonanssi jäi matalimmalle, mikä voi tehdä soittimesta alttiimman aivan alimmille häiriöille. Huojunta ja särö pysyivät maltillisina, mutta runko päästi matalia iskuja herkemmin läpi. Thorensin oma esivahvistin ei yltänyt testin kärkeen, ja soittimesta saisikin ulkoisella RIAA:lla todennäköisesti enemmän irti. Ääni oli joka tapauksessa lämmin, tilava ja monelle miellyttävä — pehmeys voi toisen korvaan olla myös hienoinen tukkoisuus.

Lopulta levysoittimissa ratkaisee ennen kaikkea se, minkä luonteinen ääni miellyttää itseä eniten. Vinyyli on edelleen pitkälti makukysymys — se on analoginen toistotapa, jossa pieniä epätäydellisyyksiä ei aina pidetä puutteina, vaan monesti juuri osana sen viehätystä.

Mittasimme levysoittimista pyörityskoneiston nopeuden tarkkuuden, huojunnan ja värinän sekä soittimen toistovasteen (äänirasian ja soittimen RIAA-korjaimen yhteinen toistovaste), kanavaertotuksen, häiriöetäisyyden ja särön. Lisäksi analysoimme soittimen herkkyyttä ulkopuolisille häiriöille (lähinnä mekaanisen herkkyyden tärinälle). Säädöt tarkistettiin valmistajan suosittelemiin arvoihin.

Äänivarren ja äänirasian resonanssi

Äänivarren ja äänirasian yhteisresonanssi kertoo, millä taajuudella varren massa ja rasian ripustus muodostavat mekaanisen ominaistaajuuden. Tämä on levysoittimessa tärkeä parametri, sillä resonanssi vaikuttaa siihen, miten soitin käyttäytyy levyjen pienille epätasaisuuksille (warp, excentriteetti) ja toisaalta myös siihen, ettei se osu musiikin mataliin bassotaajuuksiin.

Resonanssitaajuus määräytyy käytännössä äänivarren ja rasian kokonaismassan sekä rasian ripustuksen komplianssin (joustavuuden) perusteella. Raskaampi varsi ja pehmeämpi ripustus siirtävät resonanssin alemmaksi, kun taas kevyempi varsi tai jäykempi ripustus nostavat resonanssia ylemmäs. Hyvä resonanssialue on yleensä noin 8–12 Hz, jolloin se on selvästi levyjen mekaanisten virheiden yläpuolella mutta samalla musiikin bassojen alapuolella. Jos resonanssi asettuu liian alas, levyn lievä soikeus tai pinnan pienet virheet voivat heilauttaa äänivartta turhaan. Jos taas resonanssi on liian korkealla, se voi sotkeutua musiikin mataliin taajuuksiin ja aiheuttaa pientä epätarkkuutta tai bassoon kumisevuutta.

Esimerkiksi 7 Hz resonanssi on suhteellisen matala, jolloin soitin on alttiimpi levyn pienille fyysisille epätasaisuuksille, jotka voivat aiheuttaa ylimääräistä neulan liikettä ja lievää epävakautta. Toisaalta 12 Hz resonanssi on turvallisesti levyjen virheiden yläpuolella, mutta alkaa lähestyä musiikin matalia bassotaajuuksia.

Hyvä resonanssialue on yleensä noin 8–12 Hz, jolloin se on selvästi levyjen mekaanisten virheiden yläpuolella mutta samalla selvästi musiikkisignaalin bassojen alapuolella. Jos resonanssi asettuu liian alas, levyn lievä soikeus tai pinnan pienet virheet voivat heilauttaa äänivartta turhaan. Jos taas resonanssi on liian korkealla, se voi sotkeutua musiikin mataliin taajuuksiin ja aiheuttaa pientä epätarkkuutta tai bassoon kumisevuutta.

Tässä testissä mitattiin jokaisen soitinyhdistelmän resonanssi käyttäen testilevyn 4-30 Hz taajuuspyyhkäisyä. Useimmilla soittimilla nähtiin resonanssi optimaalisella  8–12 Hz alueella.

Regan yhdistelmä erottui joukosta siten, että selkeää resonanssipiikkiä ei saatu esiin lainkaan, mikä viittaa poikkeuksellisen laajaan tai hyvin vaimennettuun resonanssialueeseen. Mielenkiintoinen ilmiö sinänsä.

Argonin resonanssimittauksessa nähtiin ensimmäisellä mittauksella seurantaongelmia matalilla taajuuksilla ja resonanssi asettui noin 9 Hz kohdalle. Uusintamittauksissa esiintyi kanavien välillä poikkeamaa: vasen kanava resonoi 11 hertsissä ja oikea jopa 14 hertissä, kolmannella mittauksella tasoittuen kuitenkin noin 12 Hz molemmissa kanavissa. Tämä kuvastaa levysoittimen ja rasian yhdistelmän herkkyyttä mittausolosuhteille, mutta pysyy silti kokonaisuutena turvallisella alueella. Joissain tapauksissa äänivarsi ja rasia voivat olla mekaanisesti niin herkkiä, että resonanssi näkyy eri kohdassa kanavittain. Tämä ilmiö voi johtua varren lievästä sivusuuntaisesta vinoudesta, rasian asennuksesta (overhang, azimuth) tai vaimennuksen epäsymmetriasta (joka voi johtua jopa rasian ripustuksen pienestä valmistus vaihtelusta). Tämä jäi kuitenkin nyt arvoitukseksi. Kuuntelussa mitään epätavallista ei kuitenkaan havaittu.

Thorensin yhdistelmässä resonanssi jäi noin 7 Hz tasolle, mikä on hieman suositellun 8–12 Hz alueen alapuolella. Tämä ei yleensä aiheuta ongelmia kuuntelussa, mutta tekee soitinyhdistelmästä hieman alttiimman levyjen mekaanisille pienille virheille, kuten kevyelle soikeudelle tai aaltoilulle.

Taajuusvasteet

Taajuusvasteen mittaus kertoo, kuinka tasaisesti levysoitin ja äänirasia toistavat eri taajuuksia, käytännössä siis matalista bassoista korkeimpiin diskantteihin. Samalla mittaus paljastaa myös RIAA-korjaimen tarkkuuden, sillä vinyylilevyille tallennettu ääni vaatii toistossa kompensointia: matalia taajuuksia pitää vahvistaa ja korkeita vaimentaa tarkan standardin mukaisesti. Tässä mittauksessa käytettiin soittimien omia RIAA-korjaimia, Regan kohdalla sen maahantuojan suosittelemaa erillistä Rega Fono Miniä. Periaatteessa soittimen omat RIAA:t pitäisi tuottaa täysin suora toistovaste, mutta toisaalta se on myös keino hienosäätää soittimen toistoa.