Kun netti yhtäkkiä pätkii kotona, on monella ensimmäisenä ajatuksena se, että palveluntarjoajassa tai yhteydessä itsessään on jotain vialla. Melko usein syy kehnoon verkkoyhteyteen löytyy kuitenkin kodista itsestään – esimerkiksi vanhentuneista asetuksista, reitittimen huonosta sijainnista tai siitä, että liian moni laite on yhteydessä verkkoon samanaikaisesti.
Miten kotiverkkoa voi tehostaa
Onneksi valtaosa kotiverkkoon liittyvistä haasteista on ratkaistavissa jo pienillä muutoksilla. Seuraavaksi käydään läpi kahdeksan käytännön seikkaa, joiden varmistaminen takaa yleensä tasaisemman ja luotettavamman Wi-Fi-yhteyden.
1. Verkon resetointi
Aina verkon korjaaminen ei vaadi sen suurempia toimenpiteitä. Vanha kunnon uudelleenkäynnistys toimii tänäkin päivänä useimpiin yhtäkkisiin yhteysongelmiin. Mikäli netti tökkii, kannattaa ensiavuksi kokeilla aina modeemin ja reitittimen sammuttamista hetkeksi.
2. VPN-palvelun hyödyntäminen
Monella on käytössään VPN esimerkiksi yksityisyyden parantamiseen tai maantieteellisten rajoitusten poistamiseen, mutta lisäksi sen avulla on mahdollista sujuvoittaa netissä surffailua muutenkin. Jos kuitenkin usein havaitaan, että VPN tekee selaamisesta tavallista hankalampaa, palvelun vaihtaminen voi olla hyvä ratkaisu. VPN ilmainen kokeilu tarjoaa mahdollisuuden testata palvelua ensin eri laitteilla, eri kellonaikoina ja eri tilanteissa, jotta löytyy paras mahdollinen vaihtoehto omiin tarpeisiin.
3. Reitittimen optimaalinen sijainti
Reititin on fiksuinta sijoittaa paikkaan, josta sen signaali ulottuu esteettömästi mahdollisimman laajalle alueelle. Esimerkiksi eteisen nurkkaan, kaappiin tai huonekalun taakse sijoitettu reititin on huomattavasti tehottomampi kuin sellainen, jolle on löydetty paikka esimerkiksi korkealta avohyllyltä keskeiseltä paikalta kodissa. Sijoittelussa kannattaa myös huomioida paksujen betoniseinien, useamman asuinkerroksen sekä muiden sähkölaitteiden mahdollinen vaikutus verkon kantavuuteen ja tarvittaessa ottaa käyttöön esimerkiksi lisätukiasema.
4. Säännölliset päivitykset
Monelle tietokoneen ja puhelimen ohjelmistopäivitykset sujuvat jo rutiinilla, mutta reitittimen päivittäminen saattaa jäädä tekemättä vuosikausiksi tai jopa kokonaan. Asian laiminlyönti johtaa kuitenkin herkästi yhteysongelmiin, haavoittuvuuksiin sekä laitteen suorituskyvyn yleiseen heikkenemiseen.
Moneen reitittimeen on nykyään mahdollista ottaa käyttöön automaattiset päivitykset, mutta muussa tapauksessa asetuksista tai valmistajan sivuilta kannattaa käydä muutaman kuukauden välein tarkistamassa, vastaako oman reitittimen versio viimeisintä saatavilla olevaa versiota.
5. Turhat laitteet pois verkosta
Kun kotiverkkoon on yhdistetty kaikki mahdolliset kodin laitteet tietokoneista, puhelimista, televisioista, pelikonsoleista, valvontakameroista, älyvalaistuksesta ja muiden älylaitteista lähtien, kuormittaa se auttamatta verkkoa. Mikäli verkosta on mahdollista irrottaa kaikki käyttämättömät tai vanhat laitteet, kannattaa se tehdä oitis. Jos kotona kuitenkin on paljon aktiivikäytössä olevia laitteita, tai käyttäjiä on paljon, kannattaa silloin harkita tehokkaamman reitittimen tai mesh-järjestelmän käyttöönottoa.
6. Tehokkaasti suojaava salasana
Täysin avoin tai kehnosti suojattu verkko muodostaa tietoturvariskin ja saattaa myös hidastaa yhteyttä, mikäli joku ulkopuolinen pääsee siihen käsiksi. Reitittimen oletussalasana onkin suositeltavaa vaihtaa johonkin muuhun, mieluiten uniikkiin ja monimutkaiseen salasanaan. Tämän lisäksi kannattaa kiinnittää huomiota SSID:hen eli verkon nimeen, jotta se ei paljasta liikaa sinusta tai käyttöpaikasta.
7. Oikea taajuus
Oikean taajuuden virittäminen voi vaikuttaa verkon kantavuuteen merkittävästi. Tyypillisimpiä kotiverkoissa käytettäviä taajuuksia ovat 2,4 ja 5 GHz, joskin uusimmat laitteet saattavat mahdollistaa myös 6 GHz taajuuden. Matalammat taajuudet ovat kauaskantoisempia ja läpäisevät esteitä tehokkaammin, mutta etenkin kerrostaloissa ne voivat ruuhkaantua.
Nyrkkisääntönä voidaan todeta, että reitittimen läheisyydestä löytyvät laitteet kannattaa yhdistää 5 tai 6 gigahertsin verkkoon ja kauempana sijaitsevat laitteet 2,4 gigahertsin verkkoon.
8. Ethernet-kaapeli – varma valinta
Vaikka langattomuus tuntuu olevan vahvasti läsnä arjessamme, ei se tarkoita sitä, etteikö kaapeleihin kannattaisi tietyissä tilanteissa tukeutua. Esimerkiksi älytelevision tai kiinteän työpisteen kohdalla ethernet-kaapeli on yleensä paras tapa varmistaa tasainen ja jatkuva yhteys, minkä lisäksi langaton verkko kuormittuu vähemmän.
Perusasioilla pärjää pitkälle
Sulavasti toimiva kotiverkko ei edellytä jatkuvaa hienosäätöä, mutta muutamasta perussäännöstä huolehtiminen saa aikaan merkittävän eron. Reitittimen järkevä sijoittelu, laitteiden määrän karsiminen minimiin sekä ohjelmistopäivityksistä ja turvallisuudesta huolehtiminen ovat seikkoja, jotka riittävät yleensä mainiosti tavalliseen arkisurffailuun, etätöihin ja pelailuun.










