Paul McCartney: Egypt Station – Rockin kruunattu kuningas tarkastaa valtakunnan tilan

Päädyin kerran kirjastossa kovaääniseen väittelyyn aiheesta ”kuinka moni artisti on myynyt miljardi levyä.” Vanhempi herrasmies esitti faktana mielipiteensä siitä, että ainoastaan Elvis on kelvannut moisen uroteon suorittajaksi, kun itse vetosin tilastojen valossa myös The Beatlesin ylittäneen kyseisen rajapyykin.

Periaatekysymykset sikseen, tänä päivänä elossa olevista äänitenikkareista kiistatta eniten musiikkia on myynyt Beatlesin basistina uransa aloittanut Paul McCartney. Läheisenä kakkosena tullee entinen bänditoveri Ringo Starr. Jo tältä pohjalta voitanee vetää johtopäätös, ettei 76-vuotiaan McCartneyn tässä elämässä varsinaisesti tarvitse rahallisesti puhuen tehdä enää ensimmäistäkään albumia. Sir Paul julkaisee albumin, koska häntä huvittaa tehdä niin.

Alituisen tuottelias McCartney ei ole 1980-luvun alun jälkeen viihtynyt myyntilistojen kärkisijoilla, mutta ilmeisesti rockin aatelinen on katsonut aiheelliseksi palauttaa nuoremman polven mieleen miten pop-kappale veistetään. Vuonna 2015 Macca rikkoi kolmikymmenvuotisen taipaleensa ilman top 10 -hittiä tekemällä yhteiskappaleen Kanye Westin ja Rihannan kanssa. Myös Egypt Stationin singlebiisi Fuh You puhuu modernin radiopopin kieltä ja rakentaa paremmin minimalismin kuin runsauden varaan.
Ja ihmeellistä kyllä, Sir Paulin äänessä ja sävelkynässä on yhä – tai taas – jokin kultaisen kosketuksen tenho. Ehkä kyseessä on tieto siitä, että Paul on säveltänyt hittibiisejä jo vuonna 1958, mutta ei, ei sittenkään. Konseptitasolla tuon ajan muiden artistien pyrkimykset säveltää nykyiseen pop-radioon herättää puistatuksia. Eivätkä he sinne pyrkisikään. Jotain periksiantamatonta on siinä, että kahdeksaa kymppiä lähestyvä miljardööri näin palavasti tahtoo tehdä ajanmukaista ja tärkeää pop-musiikkia.
Egypt Stationilla Sir Paul ei matki mennyttä itseään vaan tekee sekoitusta modernin radiopopin ja aatelisen barokkipopin välillä. Teksteissä kuuluu vanhan bänditoveri John Lennonin idealismi: people want peace. Äänitetuotannossa on haettu ajanmukaista iskevyyttä, mutta Maccan sovitustajun perustana oleva barokkinen runsaus ei aivan jätä yksittäisille elementeille kyllin tilaa soida tämän päivän kolossaalisella intensiteetillä.
Juuri tuon ristiriidan jalkoihin jää tietty hukattu mahdollisuus. Nykyisestä radiomusiikista puuttuu sävellyksellistä kunnianhimoa, joka Maccalla on lapsesta saakka ollut verissä. Olisi jotenkin runollisesti oikein, mikäli kotimaansa kuningattaren aateloima popin kruunupää saapuisi vielä pitkällä kahdeksannella vuosikymmenellään näyttämään tietä.
Egypt Station ei ole kuitenkaan se levy. Merkillepantavaa on kuitenkin pyrkimys, ja se, ettei maalista jäädä lopulta niin valtavan kauas. Melodisesti Egypt Stationilla on hienoja hetkiä, ja äänimatkailu, jota McCartney on aina rakastanut, on yhä miellyttävää ja sulavaa kuunneltavaa.
Tai ehkä tulkitsen lähtökohtia aivan väärin: lopulta kyseessä ei olekaan pyrkimys kuninkuuteen, vaan vanhan käsityöläisen lempeä sormiharjoitus ja puhdetyö.

Kirjoittaja: Jemo Kettunen

Lisätietoja ja kuuntele näyte