Acer on päättänyt näyttää maailmalle, mitä saadaan aikaan, kun kaikki kannettavan tietokoneen toteutuksen normit lyödään uusiksi.

Vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla on kuultu monenlaisia mielenkiintoisia uutisia tietokonepuolen raskaammasta sarjasta – eikä vähiten Las Vegasin CES-messujen ansiosta. Mikään ei kuitenkaan ole saanut vastaavaa huomiota kuin Acerin Predator 21 X. Ja sanotaan tämä nyt heti näin kärkeen: kyse on tämänhetkisen maailman älyttömimmästä kannettavasta tietokoneesta. 
Yli kahdeksan kilon painollaan ja 21-tuumaisella ultraleveällä kaarevalla näytöllään se on vain aavistuksen helpompi liikuteltava kuin perinteinen tietokone erillisine näyttöineen ja lisälaitteineen. Kuulostaa ehkä liioittelulta, mutta ymmärtänette pointin – Predator 21 X on häkellyttävän suuri ja raskas vehje. Se lieneekin suunniteltu pöytäkoneen tavoin pidettäväksi lähinnä paikallaan ja liikuteltavaksi vain silloin tällöin.

Kiitos Acerin paikallisedustuksen reippauden saimme Predator 21 X:n toimistollemme kokeiluun vain päivä sen virallisen maailmanlaajuisen julkaisun jälkeen. Joten ei muuta kuin tarkastelemaan, mitä extreme-läppärillä on tarjottavanaan.



Kunnon mörssäri

Kun Predator 21 X:ää silmäilee ensimmäisen kerran, se on kaikkea muuta kuin kaunis. Sen ulkomuoto on äärimmäisen aggressiivinen – eikä pelkästään valtavien taka- ja sivuilma-aukkojen ansiosta vaan myös pöyhkeän profiilinsa ja oudohkon pintansa puolesta. Ja salamakoristelut vain vahvistavat vaikutelmaa. Kaarevan pintansa puolesta mieleen tulee myös hapansilakkatölkin pullottava kansi. 
Onneksi Predator 21 X voittaa kuitenkin työn ja rakenteen laadussa takaisin kaiken sen, minkä se häviää ulkonäössä. Se on poikkeuksellisen tukeva ja suojattu kaikilta sivuiltaan. Tuntuu, että metallia ja paksua muovia on käytetty reippaasti enemmän kuin tarpeen olisi ulkonäön raamikkuuden ja kestävyysvaikutelman korostamiseksi. Eikä kyse ole millään tasolla negatiivisesta asiasta, sillä jos haluat tämän tyyppisen läppärin tässä hintaluokassa, sen kanssa pitääkin selvitä vähintään jonkinasteisesta ydinkatastrofista.
Homma käy vieläkin mielenkiintoisemmaksi, kun Predator 21 X:n kannen nostaa ylös. Näppäimistö ei olekaan perinteisessä paikassaan vaan työntyneenä etureunaa kohden. Tämä ratkaisu lienee toteutettu siksi, että koneen sisään jäisi enemmän tilaa muille osille ja niiden jäähdytykselle. On kuitenkin mainittava, että näppäimistön käyttö tuntuu aika erikoiselta, kun ranteet eivät lepääkään rungon etuosan päällä. Tämä takia mukana tulee eräänlainen rannetuki, joka helpottaa käyttöä ainakin jonkin verran. 
Itse näppäimistö on mekaaninen ja taustavalaistu. Taustavalaistuksen väri on valittavissa näppäinkohtaisesti, ja laite tarjoaa käyttöön erilaisia valotehosteita, kuten hengitystä, sadetta ynnä muita. On kuitenkin oletettavaa, että staattinen valaistus lienee useimpien valinta pitkäaikaisemmassa käytössä. 
Näppäinmekaniikan taustalla on suosittu, tunnokas, hiljainen ja pehmeä Cherry MX Brown, jonka laatu on tullut todettua jo moneen otteeseen – ja tässäkin tapauksessa se on kohdillaan. Näppäimistön mittasuhteet mukailevat klassisia pöytäkoneen näppäimistöjä ilman minkäänlaisia kompromisseja näppäinkoon tai -sijoittelun suhteen.
Ohjauslevy taas löytyy omasta moduulistaan näppäimistön oikealta puolelta. Se on yllättävänkin tarkka ja varustettu kahdella näppäimellä sekä valaistuilla reunoilla. Jaa miksei se sitten näy kaikissa kuvissa? No, se johtuu siitä, että sen voi kääntää ylösalaisin, jolloin sen toiselta puolelta paljastuu numeronäppäimistö. Tämä on erittäin hyvä veto Acerin suunnittelijoilta, sillä ohjauslevyä voi käyttää vain tarvittaessa ja pitää sen paikalla muun ajan hyödyllisempää numeronäppäimistöä – kuten moni koneen hankkivista ja erilliseen hiireen tottuneista luultavasti tekeekin.
Numeronäppäimistön painikkeet eivät ole mekaanisia vaan tasaisia, mikä muodostaa pienoisen visuaalisen heiton suhteessa muuhun näppäimistöön. Mutta kun pidetään mielessä, että koko laite on melkein kuin Frankensteinin työpöydältä, jää tämäkin yksityiskohta helposti melko vähäpätöiseen asemaan.
Itse ohjainlevyn kääntö numeronäppikseksi toimii kuin unelma. Käyttäjän tarvitsee vain viedä sormensa moduulin alla olevaan syvennykseen, nostaa palikka irti, kääntää se ylösalaisin ja laskea takaisin paikalleen. Lopusta huolehtii magneettinen liitin, joka vaikuttaa tehokkaalta ja tarkalta sekä takaa kytkennän täydellisen toimivuuden. Ja tämän kaiken voi tehdä sammuttamatta konetta ensin.
Laitteen virtanäppäin sijaitsee näppäimistön yläpuolella pleksi-ikkunan kanssa, jonka alta näkyy prosessorin tuuletin – joka ilman muuta on taustavalaistu. Käytännön kannalta täysin yhdentekevää, mutta näyttää hyvältä.


Acer Predator 21 X on kannettava – tai paremminkin raahattava – tietokone aivan omassa sarjassaan niin koon, suorituskyvyn kuin ulkonäönkin suhteen.

Vääntöä myös tulevaisuuden haasteisiin

Predator 21 X on maailman ensimmäinen läppäri, jossa on ultraleveä (kuvasuhteeltaan 21:9) ja kaareva näyttö: 21-tuumainen kahdeksanbittinen ops-paneeli, jonka natiiviresoluutio on 2 560 x 1 080 pikseliä, virkistystaajuus 120 hertsiä ja joka tukee G-Synch-teknologiaa.

Kun ottaa huomioon laitteen sisuskalujen tehon, olisi voinut olettaa, että resoluution suhteen oltaisiin voitu mennä jopa 3 440 x 1 440 pikseliin asti, mutta toisaalta on hyvä, ettei valmistajan mopo lähtenyt liikaa keulimaan tässä kohtaa.

Pikselitiheys ja siitä johtuva kuvan terävyys ovat erittäin hyviä kauttaaltaan, eikä grafiikkasysteemillä ole minkäänlaisia ongelmia tuottaa yli 100 kertaa sekunnissa päivittyvää kuvaa nykypelejä pelatessa, jolloin virkistystaajuudesta todella saa puristettua irti kaiken mahdollisen. Lisäksi Predator 21 X tullee ikääntymään arvokkaasti natiiviresoluutionsa ansiosta. On vaikea kuvitella, että kaksi GTX 1080 -näytönohjainta tulisivat yskimään seuraavan parin vuoden aikana julkaistavien pelien pyörittämisessä. Ja mainittakoon, että pelaaminen paremmalla resoluutiolla onnistuu myös silloin, kun laitteen kytkee ulkoiseen näyttölaitteeseen. Näitä kytkentöjä varten mukana on hdmi 2.0, kaksi DisplayPort-liitäntää tai Thunderbolt 3.

Kuvanlaatu sinänsä on erittäin hyvällä tasolla hyvän väritoiston ja laajan kirkkauden ansiosta. Näytön kaarevuuden (2000R) pitäisi ikään kuin imeä käyttäjä paremmin sisäänsä, mutta rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, etten ainakaan itse kokenut tällaisia tuntemuksia. Koko koneen runko on jo niin iso, että sen ääreen on mahdotonta asettua niin, että näyttöpinta-ala täyttäisi koko näkökentän. Predator 21 X:n suurimmat valtit ovatkin 120 hertsin virkistystaajuus sekä G-Synch-tuki.
Predator 21 X:n äänentoistojärjestelmä kuulostaa erinomaiselta – paperilla. Koneeseen on sisällytetty yhteensä kuusi kaiutinta: kaksi diskanttia molemmin puolin näppäimistöä, keskiääniset laitteen etukulmiin ja subwooferit pohjaan. Tästä huolimatta näinkään iso möhkäle ei pysty lunastamaan kaikkia odotuksia käytännön äänentoiston tontilla. Vaikka esimerkiksi pelien räjähdykset kuulostavat paikoin jytkyiltä ja aggressiivisilta, mikä on tietysti hyvä asia, moni muu tarkkaa ja herkkää kuuntelua vaativa äänimateriaali – kuten musiikki – kuulostaa lähestulkoon yhtä ankealta kuin perus-pc:n kaiuttimista.

Lyhyesti sanottuna Predator 21 X:n kaiuttimet kyllä välttävät reissun päällä, mutta pysyvästi sijoitettuna pöydälle (ja kukkaroon) kannattaa jättää varaa ulkoisille kaiuttimille.

Tämän kokoluokan kannettavat tietokoneet tarvitsevat kaksi ulkoista 330 watin virtalähdettä toimiakseen parhaimmalla mahdollisella tavalla, joten niiden kohdalla akku on melko vähäpätöisessä asemassa. Predator 21 X:n kohdalla akku on kapasiteetiltaan 88 wattituntia ja tarjoaa noin kahden ja puolen tunnin käyttöajan, joka luonnollisesti on pelikäytössä jonkin verran lyhyempi.

Näppäimistön oikealla puolella sijaitseva moduuli toimii sekä ohjauslevynä että numeronäppäimistönä. Itse ratkaisu on ällistyttävän hyvin toteutettu.

Isossa läppärissä on myös iso äänentoistojärjestelmä: neljä diskantti- ja keskiäänikaiutinta sekä kaksi subwooferia pohjassa. Brutaalia voimaa piisaa, mutta tarkkuutta ja herkkyyttä vaaliva suosii erillisiä pöytäkaiuttimia.
Raskas vääntö vaatii raskasta ilmanvaihtoa. Predator 21 X:n sivuilla olevat ilmanottoaukot huolehtivat siitä, etteivät sisuskalut kuumene liikaa ylikellotettunakaan.

Rahalla saa ja Predatorilla pääsee

Kuka Acer Predator 21 X:n tapaisen tietokoneen sitten ostaisi? Kuka on valmis sijoittamaan läppäriin, joka maksaa lähes edullisimpien uusien perheautojen verran? Ei varmaankaan kovin moni, mutta eipä Predator 21 X:ää ole suunniteltukaan massatuotantoon sadoille tuhansille asiakkaille.
Kyseessä on paremminkin Acerin voimannäyte peliläppäreiden ja ylipäätään tietokonesuunnittelun saralla. Sen megalomaaniset mittasuhteet ja tekniset ominaisuudet pitävät huolen siitä, että saatat törmätä valmistajan Predator-mallistoon jatkossakin – ja kiinnostua siitä. Sieltä nimittäin löytyy lukuisia tavanomaisempia ja huomattavasti edullisempia malleja, joista valita. Ja jos näin käy, Predator 21 X:n tavoite on täyttynyt, vaikket sinänsä olisi edes harkinnut laitteen hankkimista missään vaiheessa.

PLUSSAT JA MIINUKSET
+ Ylivoimainen suorituskyky

+ Varustelu joka kestää aikaa

+ Työn jälki ja laatu

– Hurja hinta

Acer Predator 21 X
Suositushinta: 9 999 €
Lisätiedot: www.acer.com/ac/fi/FI/content/home
Suoritin: Intel Core i7-7820HK 2,9 GHz neliydinsuoritin
Muisti: 64 Gt (4 x 16 Gt) DDR4 2133 MHz, maks. 64 Gt
Kovalevy: 2 x 512 Gt PCIe SSD RAID + 1 Tt 7200 RPM SATA
Näyttö: 21" Wide Full HD IPS (2 560 x 1 080), G-Sync-tuettu
Näytönohjain: 2 x NVIDIA GeForce GTX 1080 8 Gt GDDR5 (SLI)
Optinen asema: Ei
Yhteydet: WiFi ac 2x2 MU-MIMO (Killer Wireless), Gigabit Ethernet, Bluetooth 4.1
Akku: Kahdeksan kennon akku
Äänentoistojärjestelmä: 6 kaiutinta (joista 2 subwoofereita)
Kamera: HD-webkamera + Tobii Eye Tracking -silmänseurantateknologia
Näppäimistö: Mekaaninen, RGB-taustavalaistu näppäimistö Cherry MX Brown -kytkimillä
Kortinlukija: SD
Liitännät: 1 x USB Type C (Gen 2, Thunderbolt 3 -tuettu), 4 x USB 3.0, 3.5 mm audio/mikrofoniliitäntä, HDMI, 2 x DisplayPort v1.3
Virtalähde: 2 x 330 W
Paino: 8,5 kg
Mitat (l x k x s): 568 x 68,8/83,3 x 314,5 mm
Käyttöjärjestelmä: Windows 10 64-bit

Artikkeli on lyhennelmä AVPlus-numerossa 5/2017 ilmestyneestä kokeilusta.
TEKSTI: Dragan Petric KUVAT: Valmistaja