Ranskalainen autovalmistaja Citroën on kehittänyt lasit matkapahoinvoinnista kärsiville. Seetroën-nimiset lasit ovat lajissaan ensimmäiset maailmassa.

Matkapahoinvointia aiheuttaa heiluva liike, joka ärsyttää tasapainon aistivaa sisäkorvaa. Jos silmät eivät näe sisäkorvan aistimaa liikettä, oireet pahenevat. Monelle on tuttua esimerkiksi se, että lukeminen liikkuvassa kulkuneuvossa saa voimaan pahoin.

Seetroën-lasien kehyksissä on sinistä nestettä joka luo keinotekoisen horisontin. Niinpä silmien ja sisäkorvan aistimukset yhdenmukaistuvat ja pahoinvoinnin pitäisi loppua. Lasit on kehittänyt studio 5•5, ja niiden Boarding Ring -teknologia on patentoitu ja kliinisesti testattu.

Lasit laitetaan päähän matkapahoinvointioireiden alkaessa ja niitä pidetään 10–12 minuuttia oireiden lievittämiseksi. Laseja voi pitää omien silmälasien kanssa. Kääntöpuolena on hullunkurinen ulkonäkö.

Jos on nauttinut matkapahoinvointilääkettä, laseista ei ole apua, sillä lääke vaikuttaa juurikin sisäkorvan ja näköaistimuksen väliseen kommunikaatioon. Laseja ei myöskään suositella alle 10-vuotiaille lapsille.

Hintaa laseilla on Citroën Racingin kaupassa 99 euroa.