Classé Audio esitteli CES 2019 -tapahtumassa uutta Delta-vahvistinsarjaansa. Siihen kuuluu Delta Pre -etuvahvistin sekä Delta Mono -ja Delta Stereo -vahvistimet. Kaksi jälkimmäistä oli messuilla vielä protoyyppiasteella. Myyntiin niiden pitäisi tuleman kesällä.

Kanadalaisen Classé Audion hankki kesällä 2018 omistukseensa Sound United -hifijätti, johon kuuluvat esimerkiksi Denon, Marantz ja Polk. Uusien mallien suunnittelu tapahtuu Montréalissa, mutta valmistus Japanissa.

Delta Pre -mallissa on liitännät mm- ja mc-äänirasioille. Niiden asetuksia pystyy säätämään etupaneelin kosketusnäytöstä tai sovelluksesta. Lisäksi etuvahvistimessa on muun muassa yhdeksänalueinen parametrinen taajuuskorjain. Hinta on Yhdysvalloissa 10 tuhannen dollarin tietämillä.

Delta Stereolle luvataan 2 x 250 wattia tehoa, josta 12 wattia on a-luokassa. Loput tehot tarjoillaan a/b-luokassa. Hinta Yhdysvalloissa on 12 500 dollaria. Delta Monolle taas luvataan 300 watin teho, mistä ensimmäiset 30 wattia tarjoillaan a-luokassa. Hinta Yhdysvalloissa on 10 tuhatta dollaria.

www.classeaudio.com

www.bwgroup.fi