Creative on esitellyt kahdet luujohdeteknologiaan perustuvat kuulokkeet: Creative Outlier Free ja Creative Outlier Free Pro. Erona näiden välillä on, että perusversiossa on IPX5-tasoinen roiskevedenpitävyys, kun taas Pro-versiossa on uintikäytössä tarpeellinen IPX8-tasoinen vedenkesto. Free Pro -mallissa on myös kahdeksan gigatavun sisäänrakennettu muisti, jolloin musiikkia voi kuunnella itsenäisesti esimerkiksi uintilenkillä pitämättä luuria Bluetooth-kantaman päässä altaan reunalla. Niiden musiikkitoistin tukee FLAC-, WAV- ja APE-tiedostoformaatteja.

Toisin kuin perinteisissä kuulokkeissa, luujohdekuulokkeissa ääniaallot siirtyvät sisäkorvaan poskiluiden kautta. Koska korvakäytävät eivät ole tukossa, käyttäjä pystyy olemaan paremmin tietoinen ympäristöstään, joten liikenteen seassa voi esimerkiksi juosta tai pyöräillä turvallisemmin mielin. Lenkkikaverin kanssa pystyy myös juttelemaan helpommin.

Outlier-kuulokkeissa on Creativen mukaan kaikki ominaisuudet mitä ammattilaistason urheilija kaipaa. Tavoitteena on rakenteen suunnittelussa on ollut kestävyys ja samalla mukavuus. Bluetooth-versio on molemmissa tuorein 5.3, ja niihin voi liittää kaksi laitetta samanaikaisesti. Tarjolla on myös matalalatenssinen tila esimerkiksi pelaamista ja videoiden katsomista varten.

Molempien mallien akun luvataan riittävän 10 tunniksi. Jos akku pääsee loppumaan, 10 minuutin pikalataus vaikkapa pukukopissa tarjoaa 2 tuntia lisää tehokasta peliaikaa. Kuulokkeissa on mikrofoni puheluita sekä Siri- ja Google Assistant -puheassistenttien komentamista varten.

Hinnat ovat seuraavat:
Creative Outlier Free 89,99 €
Creative Outlier Free Pro 149,99 €

creative.com