Ei ne välineet mutta ne keinot: Oskari Muron debyytti äänitettiin perinteisillä työskentelytavoilla mutta nykyvälineillä

Oskari Muron esikoisalbumi syntyi Porvoon Magnusborg-studiolla. Traditionaaliset työskentelytavat paiskasivat kättä tämän päivän teknologian kanssa.

Teksti: Joni Nikkola
Kuvat: Oskari Muro, Jarkko Viinamäki ja Joni Nikkola

Oskari Muro julkaisi omaa nimeään kantavan esikoisalbuminsa marraskuun alussa 2022 Chilly Mazarin Records -levy-yhtiönsä kautta. Levy soi retrohenkisen lämpöisesti ja livemäisen ilmavasti, sillä se on pitkälti äänitetty analogisella periaatteella.

Jututimme Oskari Muroa sekä levyn äänittänyttä ja sillä useita instrumentteja soittanutta Jarkko Viinamäkeä Kaisaniemen Roudaribaari IHMEessä, joka on sisustettu roudareille ja muiden äänityöläisille tutuilla klassikkolaitteilla.

Kaipuu kotikieleen

Muro on syntyisin Joensuusta mutta asuu nykyään Helsingissä. Välillä maailma on vienyt myös Etiopiaan ja Ranskaan. Musiikkia hän on harrastanut ala-asteen nelosluokalta alkaen, kun naispuolisen sijaisopettajan kitara ja laulu tekivät pikkupoikaan vaikutukseen.

”Ihailin, että ei vitsi, nyt on siistin näköinen kitara. Se opettaja soitti ja lauloi vielä tosi hyvin.”

Viidennellä ja kuudennella luokalla Muro tarttui bassoon. Tuolloin sahattiin Metallican riffejä ja rämpytettiin punkkia kaverin autotallissa. Noista ajoista lähtien musiikki ja laulujen tekeminen ovat kulkeneet Muron mukana lukuun ottamatta muutaman vuoden taukoa parikymppisenä. Yksittäisiä esikuvia Muro ei pysty nimeämään, mutta esikuvat löytyvät enemmän ulkomailta kuin Suomesta.

Ensimmäisen soololevyn kappaleet alkoivat kehittyä Pariisissa. Aikaisemmin Oskari oli tehnyt kappaleita lähinnä englanniksi, mutta ulkomailla asuessa lyriikoita alkoi syntyä suomeksi.

”Asuin Pariisissa kolme vuotta 2017–2020. Siellä soitin eri tyyppien kanssa erilaisissa bändeissä ja esiinnyttiin sun muuta. Sitten jotenkin alkoi kertyä biisejä pöytälaatikkoon.”

Ennen Pariisia Oskari oli asunut Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa. Kaikkiaan ulkomailla tuli vietettyä viisi vuotta. Hän arvelee, että sillä saattoi olla vaikutusta.

”Jotenkin alkoi rakkaus suomalaista musiikkia kohtaan kasvaa ulkomailla. Kun sitä ei kuullut, sitä kaipasi.”

Kotimaan ja kotikielen kaipuussa oli kyse muustakin kuin koti-ikävästä. Omalla tutulla äidinkielellä pääsee ilmaisussa syvemmälle.

”Osaan englantia ihan hyvin, mutta sillä ei ikinä pääse ihan syvätasolle. Jää aina semmoinen raja, ellet ole ihan natiivi, että tiedät suunnilleen, miltä joku sana maistuu tai mitä sun äiti on käyttänyt, kun olet ollut kolmevuotias.”

Kielen lisäksi Oskari Muron levyn musiikki eroaa hänen toisen, englanninkielisen bändinsä tuotannosta. Oskarin mukaan soolomateriaali on rosoisempaa ja maanläheisempää. Vielä demovaiheessa eroa ei kuitenkaan juuri ollut, sillä hän teki kappaleet samalla tavalla kuin ennenkin.

”Yleensä aina demotan niin, että mulla on akustinen kitara ja laulu. Joissain biiseissä ehkä piano ja laulu. Mutta valmis lopputulos on aika erilainen kuin aiemmin.”

Demoista kohti levyä

Laulujen matka pöytälaatikosta levylle jatkui Suomessa. Muron luo tuli työkeikalle vaimon tuntema pianonvirittäjä Simo Heikkinen. Tämä oli soittanut aiemmin rumpuja maailmanmainettakin niittäneessä Steve ’N’ Seagullsissa, joka soittaa bluegrass-versioita hevibiiseistä.

”Soitin Simolle muutamaa demoa. Hän sanoi, että hyvä meininki, ruvetaan kasaamaan tästä.”

Miehet miettivät, missä levy tehtäisiin. Simon mieleen tuli Jarkko Viinamäki ja Magnusborgin studio Porvoossa.

”Simo sanoi, että Jarkko on itsekin soittomäen miehiä ja tuottanut heidän yhden levynsä. Voisi olla hyvä mätsi.”

Sooloartistina toimiva ja muun muassa Jarkko Martikaista vuosia miksannut Jarkko Viinamäki tarttui kitaraan. Red Moon Riot -yhtyeen basisti Juha Mattila soittaa bassoa. Lisäksi levyllä on vierailijoita.

Ensimmäisen kerran Magnusborgiin mentiin äänittämään elokuussa 2021.

”Ekassa sessiossa nauhoitettiin muistaakseni kolme biisiä. Vuoden aikana tehtiin neljä sessiota. Yhteensä 11 biisiä tehtiin valmiiksi, joista yksi jäi pois levyltä.”

Bändi harjoitteli yhdessä ainoastaan kerran ennen äänityksiä. Oskari oli aiemmin soittanut vain Mattilan kanssa, joka oli mukana jo hänen ensimmäisissä bändeissään. Myöskään varsinaista esituotantovaihetta ei ollut. Viinamäelle lähetettiin ainoastaan demo, ja studiolla ryhdyttiin suoraan hommiin.

”Koetettiin tehdä vähän vanhan liiton meiningillä, että tavoitteena oli saada sellaista bändisoundia bändistä, mikä ei ole mikään bändi”, Viinamäki kertoo. ”Toisaalta se voi olla helvetin tuoreen kuuloista myös. Kaikki eivät tiedä toistensa maneereita.”

Kappaleiden perusrunko soitettiin talteen koko bändin voimin. Sen jälkeen otettiin tarvittaessa uusintaottoja yksittäisistä instrumenteista. Soitosta ei kuitenkaan lähdetty liikaa hiomaan särmiä pois.

Magnusborg on entinen työväentalo, jossa on Suomen oloissa harvinaisen iso, yli 200 neliömetrin puusali, jossa huonekorkeus on kahdeksan metriä. Bändi pystyy soittamaan yhdessä, mutta samalla vuodot mikrofonien välillä pysyvät hallittavissa rajoissa. Niinpä yksittäisten raitojen uusintaototkin olivat vielä jälkikäteen mahdollisia.

Yhdessä soittamalla musiikkiin saa sellaista yhdessä soittamisen groovea, mitä on vaikea tavoittaa soittamalla joka raidan erikseen. Kääntöpuoli on, että koska joka isku ei välttämättä ole viimeisen päälle tarkalla paikallaan ja jokaisen soinnun jokainen sormi ei ole aivan kohdallaan, jälkieditointiin ei ole enää niin paljon mahdollisuuksia kuin olisi erikseen soittamalla.

Yksi Oskari Muron debyyttilevyn soundin salaisuuksista oli Studer 994 -miksauspöytä 1990-luvulta. Se on ollut alun perin käytössä Ylen mobiiliautossa, jolla on äänitetty muun muassa urheilukilpailuja. Se on analoginen, mutta liuku- ja gain-säätimet pystyy säätämään digitaalisesti kuten nykyaikaisissa digitaalitiskeissä. Miksauspöytä on myös modulaarinen, joten sitä pystyy räätälöimään oman makunsa mukaiseksi.

Analogisesti kovalevylle

Soundit ovat analogiset, mutta äänityksissä ei Viinamäen mukaan kuitenkaan ole käytetty pelkästään analogisia laitteita. Syynä on kelanauhurien epäluotettavuus.

”Olen ollut joskus nauhaorientoitunut, ja aloittelin nauhalla. Olen kuitenkin äänittänyt suurimman osan levyistä digitaalisesti kovalevylle.”

Itse tallennusväline siis on digitaalinen, mutta suuri osa signaaliketjusta ja ennen kaikkea työskentelytapa muistuttavat analogiajoista. Vaikka ennenkin studiossa on voitu tehdä kaikenlaisia jippoja, nykyisin tallenteen editointi on paljon helpompaa jälkikäteen. Soiton saa säädettyä täsmälleen tempoon ja oikealle nuottikorkeudelle. Se on johtanut siihen, että äänitysvaiheessa ei välttämättä haeta sitä parasta ottoa tai löydetä vielä parasta soundia.

Viinamäki ei kuitenkaan kuulu tähän koulukuntaan. Näytön tuijottelun sijaan levy syntyy miksauspöydän ja muun raudan, mikrofonien, tilan ja soiton äärellä.

”Olen oppinut siihen, että nostetaan mikserin liukusäätimet ylös nollaan ja se kuulostaa hyvältä heti siellä. Olen säätänyt kaikki kompressorit ja taajuuskorjaukset suunnilleen heti siinä äänittäessä. Pohjasoundi on aika valmiiksi tehty. Kelalle äänittäminen on tavallaan mun työtapa.”

Viinamäen käyttämästä Ylen vanhasta analogisesta miksauspöydästä sekä taajuuskorjaimesta ja kompressoreista saa samalla lämpöä ja yhtenäisyyttä soundiin, mutta niiden säädöt haettiin pitkälti valmiiksi heti äänityshetkellä. Mikrofoni tai esimerkiksi rumpusetin virveli saattaa vaihtua lennossa.

Bändin soittamien pohjien lisäksi sessioissa käytettiin tarvittaessa ulkopuolisia soittajia. Muro kertoo esimerkkinä erään kappaleen äänitysprosessista.

”Vuoksi-nimiseen biisiin haettiin tietynlaista tunnelmaa. Mietittiin, että tähän pitäisi saada joku jousi tai jotain. Sitten Simo soitti jonnekin. Suunnilleen seuraavaksi päiväksi tuli kontraraita.”

Tarina kuvaa Viinamäen mukaan nykypäivää. Siinä missä analogisina aikoina oli melkein välttämätöntä saada soittaja konkreettisesti paikalle, nykyään homma hoituu etänäkin.

”Nykyään melkein kaikilla harrastajilla on jonkinlainen kotistudio. Suunnilleen kännykälläkin voi äänittää yllättävän hyvää matskua.”

Yksi Magnusborgin studioiden erikoisuus on suuri, yli 200 neliömetrin sali, jossa huonekorkeus on kahdeksan metriä. Se mahdollistaa muun muassa koko bändin äänittämisen kerralla ilman häiritseviä vuotoja instrumenttien välillä.

Myös rosot purkkiin

Myöskään itse soittosuoritusta ei hinkattu loputtomilla uusintaotoilla. Tämä metodi vapautti Muron mukaan keskittymään itse soittamiseen, kun ei tarvinnut varoa esimerkiksi hipaisemasta jotain yksittäistä kitaran kieltä äänittäessä. Muron kokemus on, että soitto harvoin kolmannen tai viidennen oton jälkeen enää juurikaan paranee.

”Olen tottunut siihen, että kun pitää äänittää kitaraa, se on aina helvetinmoista värkkäämistä”, Muro sanoo ja jatkaa: ”Siihen menee ihan hirveästi aikaa, ja aina nysvätään ihan hulluna jotain asiaa. Nyt se oli aika nopeata, että mikä vahvistin, sitten siihen laitetaan mikkejä ja vähän jotain efektiä päälle. Sitten se on siinä, nyt vaan soitat.”

Viinamäki muistuttaa, että tuottamista ja äänittämistä on monenlaista. Toiset haluavat eliminoida pois kaikki asiat, mitkä eivät sinne äänitykseen niin sanotusti kuulu. Eikä sekään ole huonompi tapa. Hän näkee, että luomummalla tavalla talteen voi kuitenkin tarttua jotain mielenkiintoisempaa ja yllättävää.

”En tiedä, olenko suurpiirteinen, mutta tykkään siitä, että soitossa on rosoa. Se kuulostaa hyvältä, kun sulla on hyvä saundi, soitat hyvällä svengillä sähkökitaraa niin kuin just siinä biisissä pitää soittaa. En halua puuttua siihen, ja siitä ehkä tuleekin osa sitä soundia.”

Klassisista soundeista vastasi osaltaan myös Ludwigin 1960-luvun rumpusetti.

Retroa mutta raikasta

Haastatteluhetkellä levy on ollut kuultavissa reilun kuukauden päivät. Cd-muodossa se ilmestyi marraskuussa. Näillä näkymin vinyylipainoksen pitäisi olla ulkona tammikuussa. Vaikka soundit haettiinkin vanhaan malliin, esimerkiksi Desibeli.net kiitteli niitä ajattomuudesta ja tuoreudesta.

Muron oma suosikkikappale levyllä on vaihdellut. Joku kappale saattoi olla ehdoton suosikki demovaiheessa. Studiossa joku toinen kappale taas saattoi yllättää.

”Vuoksi-biisi oli sellainen. Se oli ollut pitkään pöytälaatikossa. En saanut sitä ikinä kasaan. En pystynyt hahmottamaan, miten biisi pitää tehdä.”

Studiossa kappale alkoi aueta. Rumpujen päälle laitettiin lakanoita ja sitten soitettiin niitä malleteilla. Viime silauksen antoi Viinamäen soittama baritonikitarasoolo.

”Mulla ei riittänyt semmoinen tuotannollinen ajatus siihen, että siitä voisi tulla semmoinenkin. Kun Jarkko soitti sen, se oli just se, mitä siitä biisistä mun mielestä puuttui.”

Viinamäen suosikki taas on levyn päätöskappale Mustanpuhuvaa. Se kasvaa koko biisin ajan ja nousee lopulta eri sfääreihin.

”Se on hyvä. Siinä on tunnelma kohdillaan ja se on sopivan eeppinen. Tunnelma muuttuu niin isoksi. Se on niinku koko biisin kestävä crescendo. Sehän ei ole mikään sinkkubiisi, siihen ei radiot koske heinäseipäälläkään. Siksi se onkin varmaan paras biisi.”

Muro on viime aikoina tehnyt livebändinsä kanssa useita keikkoja. Esimerkiksi Helsingin Rastilassa hän soitti lokakuussa 2022 Superwood-festareilla. Alkavana vuonna hän tähtää myös maakuntien suuntaan. Lisäksi haaveena on, että levyntekoporukalla saataisiin jossain vaiheessa myös muistelukeikka soitettua.