Tanskalainen Bang & Olufsen tunnetaan nykyisin yhtenä design-vetoisemmista audiovalmistajista. Kun mainetta rakennettiin 1960-luvulla, yhtiö oli toiminut jo neljäkymmentä vuotta. Läpimurto eurooppalaisen hifin markkinoille tapahtui samaan aikaan, ja tuolloin tärkeässä osassa olivat yhtiön tähtisuunnittelijat Jacob Jensen, Henning Moldenhawer sekä heidän avustajanaan aloittanut britti David Lewis.

Teksti & kuvat: Joni Nikkola

Missä tahansa on audiotapahtuma, on melkein varmaa, että Bang & Olufsenin laitteet ovat yksi katseidenvangitsijoista. Rohkeat muodot, epätavalliset ratkaisut ja tietysti tasokas ääni houkuttelevat ihmettelemään. Näin on ollut vuosikymmeniä, mutta ei suinkaan aina. Kaikki muuttui 1960-luvun puolivälissä, kun valmistaja halusi erottautua kilpailijoistaan designilla ja vallata Euroopan kasvavat hifimarkkinat.

Vaikeuksista voittoon

Bang & Olufsenin perustivat vuonna 1925 insinööri Peter Bang ja hänen ystävänsä Svend Olufsen. Bang vastasi laitteiden kehittämisestä, kun taas Olufsenin kontolle jäi liiketoiminnan pyörittäminen. Ensimmäinen tuote oli vaihtovirtaradio. Tuohon aikaan radiot olivat pääosin paristolla toimivia.

Toiminta jatkui pitkälti radioiden merkeissä, kunnes toisessa maailmansodassa sabotöörit polttivat yhtiön tehtaan Gimsingissä, sillä yhtiö ei ollut suostunut yhteistyöhön Hitlerin Saksan kanssa. Tehtaan poltto oli kova takaisku. Yhtiö nousi jaloilleen hitaasti ja rakensi parranajokoneita, kunnes vuonna 1955 päästiin taas kehittelemään radioita ja televisioita.

Sodan jälkeen tanskalainen ja ylipäätään skandinaavinen huonekaludesign oli noussut maineeseen. Bang & Olufsenilla innostuttiin pestaamaan jo mainetta niittänyt huonekalusuunnittelija Ib Fabiansen. Samanhenkisyyttä esimerkiksi hänen tuon ajan lamppudesigniinsa voi nähdä yhtiön tämänhetkisistä kaiuttimissa ainakin Beolab 50- ja 18-aktiivikaiutinmalleissa.

Ensimmäinen tähtidesigner oli tanskalainen arkkitehti ja muotoilija Henning Moldenhawer (1914–1983), joka sai vuonna 1962 tehtäväkseen suunnitella Beomaster 900 -radion. Se julkistettiin vuonna 1965, ja kyseessä oli ensimmäinen verkkovirralla toiminut transistoriradio/viritinvahvistin. Laitteen sai sisäänrakennetuilla kaiuttimilla tai ilman. Muotoilullisesti mullistavaa siinä oli aikanaan sen mataluus verrattuna lämpöä reippaammalla kädellä tuottaviin putkiradioihin. Uutta oli myös etupaneelin design, joka oli yhtenäinen kaiuttimia myöten. Laite oli menestys koko Euroopassa.

Myöhemmän maineen kannalta merkittävä hahmo oli toinen tähtisuunnittelija Jacob Jensen (1926–2015), joka aloitti yhtiön pääsuunnittelijana 1960-luvun puolivälissä. Hän oli jo tuossa vaiheessa arvostettu huonekalusuunnittelija ja alan professori – meriitit olivat siis kohdillaan jo tuolloin. Kolmas merkittävä hahmo oli Jensenin assistenttina aloittanut nuorempi brittiläinen David Lewis, joka vastasi pääosasta yhtiön tuotteista vuodesta 1980 eteenpäin.

Jensen ja Lewis kehittelivät ensimmäisenä yhteistyönään hifilaitekokonaisuuden, joka sisälsi Beomaster 5000 -virittimen, BeoLab 5000 -vahvistimen ja Beovox 2500 Cube -kaiuttimet. Se esiteltiin vuonna 1967. Järjestelmällä onnistuttiin iskemään transistoriradion suosion vanavedessä myös Euroopan kehittymässä olleille hifimarkkinoille. Se menestyi Hannoverin kevätmessuilla, ja kokonaisuus palkittiinkin IF Award -palkinnolla designista ja käyttäjäystävällisyydestä.

Käytännössä valmistajan brändäytyminen nimenomaan design-puolelle alkoi käsi kädessä ensimmäisten hifilaitteiden kanssa. Vaikka jo tässä vaiheessa oltiin saavutettu design-voittoja ja mainetta audiolaitemarkkinoilla, kummempaa oli luvassa.

Ponnahdus kiertoradalle

Ihminen kävi kuussa, ja myös Bang & Olufsenilla oltiin uuden ajan alussa. Ensimmäinen merkki uudenlaisesta suunnittelusta oli 1200-sarja, jonka B&O esitteli vuonna 1969. Kyseessä oli valmistajalle merkittävä virstanpylväs, sillä se oli yhtiön ensimmäinen täydellinen audiolaitesarja. Sarjaan kuului vinyylisoitin, kelanauhuri, am/fm-radio, kaksitiekaiuttimet ja Beomaster 1200 -vahvistin.

Vahvistin oli merkittävä toisellakin tapaa. Sen kaikki hallintalaitteet sijaitsivat päällä eivätkä etupaneelissa, kuten oli tavallisempaa tuolloin ja on edelleen. Samalla mukaan tulivat kookkaat liukusäätimet, joilla tavoiteltiin tarkkuutta perinteisiin potentiometreihin verrattuna. Tämäkään muutos ei sinänsä kuulosta järin mullistavalta, mutta se määritteli aina 1990-luvulle saakka olennaista osaa Bang & Olufsenin laitteissa, jotka yleisestikin alkoivat olla ratkaisuiltaan entistä eriskummallisempia.

Hallintalaitteiden sijoittaminen laitteiden päälle mahdollisti myös sen, että ne pystyi sijoittamaan pöytätason lisäksi seinälle pystyasentoon. Vinyylisoitinta varten tosin tarvitsi edelleen pöytäpinnan, mutta useat valmistajan myöhemmät cd-soittimetkin olivat seinäasennettavia.

Vuonna 1978 New Yorkin The Museum of Modern Art järjesti ”Bang & Olufsen: Design for Sound by Jacob Jensen” -näyttelyn, jossa oli esillä 28 audiolaitetta. Aiemmin vastaavan kunnian olivat saaneet vain Olivetti 1930-luvulla ja Braun 1960-luvulla. Nykyään Jacob Jensen Designin laitteita on MoMAn kokoelmissa 21 kappaletta.

Jensen suunnitteli B&O:n laitteita aina vuoteen 1991 saakka, mutta Lewis otti päävastuun vuonna 1980. Jensen ehti suunnitella Bang & Olufsenille peräti 234 laitetta vajaan kolmenkymmenen vuoden aikana. Ne keräsivät runsaasti palkintoja muotoilustaan.

Myöhempien aikojen esimerkki samaa muotokieltä noudattavista futuristisista laitteista oli vuonna 1986 esitelty Beocenter 9000. Kyseessä oli all-in-one-ratkaisu, jossa oli radio, kasettinauhuri ja cd-soitin. Suosittelemme vilkaisemaan YouTubesta laitetta esitteleviä videoita. Kasettipesän ja cd-soittimen luukun liukumekanismissa on ainakin Ritari Ässän parissa lapsuutensa viettäneelle jotain suorastaan hypnoottista.

Beocenter 9000 -mallin suunnitteluun otti osaa myös Jakob Jensenin perintöä viime vuosiin jatkanut Timothy Jacob Jensen eli hänen poikansa, joka oli myös hänen oppipoikanaan vuodesta 1978 alkaen. Samaan sarjaan kuului myös litteä televisio, kaiuttimet, puhelin ja kaukosäätimellä varustettu rannekello.

Yksi aikakausi loppui, kun Bang & Olufsen luopui erillishifilaitteiden valmistamisesta 1990-luvulla. Vahvistinteknologiaa kehittää kuitenkin eteenpäin B&O:n ja Karsten Nielsenin yhteisyritys ICEpower, jonka d-luokan vahvistinmoduuleja löytyy nykyisin useiden valmistajien laitteiden sisuksista. Liekkiä siis pidetään edelleen yllä. Kuka tietää, ehkä jonain päivänä vielä nähdään uusi Beomaster?

Epätavallisia hallintapainikkeita edustaa 1700-mallissa poikkeukselliset juoksumatto-tyyppiset säätimet, jotka ovat tuntumaltaan luottamusta herättävät. Alareunassa olevilla näppäimillä valitaan, mitä säädin milloinkin säätää.

Beomaster 1700
Kävimme tutustumassa Beomaster 1700 -vahvistimeen Classic Audio -liikkeessä Helsingin Punavuoressa. Paikalla oli kunnioitettava kattaus muitakin klassisia B&O:n laitteita – vahvistimia, kaiuttimia, cd- ja lp-soittimia sekä all-in-one-järjestelmiä. Valmistajan legendaarisesta maineesta kertonee jotain sekin, että sillä on myös oma käytettyjen B&O-laitteiden liikkeensä.

Beomaster 1700 oli sarjan puhdaslinjainen edustaja. Se ei ollut myydyin tai käänteentekevin malli, mutta laitteen tunnistaa muotonsa puolesta välittömästi Jensenin suunnittelupöydältä peräisin olevaksi. Kiilamainen muoto, liukusäätimet ja muut hallintakytkimet laitteen päällä sekä harjattu alumiiniviimeistely ovat taattua Jenseniä.

Myös radion suunnittelussa on ajateltu boksin ulkopuolelta. Jokaiselle viidelle esivalinnalle on oma viritinasteikkonsa.

Vahvistin esiteltiin vuonna 1980 Beomaster 1500 -mallin korvaajaksi. Edeltäjä oli ollut vielä tavanomaisen näköinen, mutta 1700 on linjassa futuristisempien mallien, kuten Beomaster 1900:n kanssa. Kyseisessä 1900-mallissa oli ensimmäisenä kuluttajalaitteena kosketustoimiset hallintanäppäimet. Se ei äänenlaadullisesti ollut valmistajan highend-mallien veroinen mutta saavutti suuren suosion.

Painikkeet ovat 1700-mallissa perinteisemmät mekaaniset, mutta säätimet ovat jälleen kerran persoonalliset. Niiden virkaa toimittaa laitteen sivuissa sijaitsevat liukuhihnaa tai juoksumattoa muistuttavat rullat. Toisella liukusäätimellä voi säätää äänenvoimakkuutta, bassoa, diskanttia ja kanavatasapainoa. Toisella taas säädetään virittimen taajuutta.

Päällä olevassa lasissa sijaitsevat säätimien numerot sekä ledirivi kertomassa säädöistä. Laitteessa on am- ja fm-virittimet viidellä suosikkikanavien esivalinnalla. Erikoista on, että laitteen päällä on jokaiselle esivalinnalle oma led-asteikkonsa. Kanavan valinnassa auttavat hybridifiltterit, jotka suodattavat lähikanavien aiheuttamat häiriöt radiotaajuuksilta. Sävynsäätimien suunnittelussa taas on pyritty siihen, etteivät ne vaikuta äänenlaatuun maksimitehoillakaan.

Jatkuvaa tehoa Beomaster 1700:lle luvataan 2 x 30 wattia. Takana ovat liitännät kahdelle kaiutinparille, fm- ja am-antennille, vinyylisoittimelle ja kasettisoittimelle. Näistä kaikki antenniliitäntää lukuun ottamatta on toteutettu niin sanotulla din-liittimellä. Din-liitännät olivat Euroopassa tavallisia audiokäytössä vielä 1970-luvulla. Myöhemmin 1980-luvulla ne korvautuivat laajasti rca-liittimillä, jotka puolestaan ovat edelleen käytössä. Syy vaihdokseen ei ollut niinkään liitännän laatu vaan japanilaisen hifin yleistyminen ja rca-liitäntöjen halpuus.

Yhdessä alumiinikoteloisten Beovox C40 -kaiuttimien kanssa Beomaster 1700 -vahvistin muodostaa Beosystem 1700-sarjan. Kyseisiä kaiuttimia ei ollut tarjolla, mutta sen seuraaja Beovox CX100 saatiin napattua samaan kuvaan.

Yhdessä alumiinikoteloisten Beovox C40 -kaiuttimien kanssa Beomaster 1700 -vahvistin muodostaa Beosystem 1700-sarjan. Kyseisiä kaiuttimia ei ollut tarjolla, mutta sen seuraaja Beovox CX100 saatiin napattua samaan kuvaan. Kyseessä oli valmistajan pienin passiivikaiutin ja klassikko sekin. Valmistus jatkui aina 2000-luvun alkuun, jolloin B&O luopui passiivikaiuttimien valmistuksesta. Myös ne oli mahdollista asentaa seinälle.

C-sarjan kaiuttimet voittivat ID Award -designpalkinnon vuonna 1978. Niiden kotelo oli alumiinia. Kaiutin oli suunniteltu toimimaan erityisesti pienissä tiloissa. Suunnittelussa on huomioitu se, että basso- ja diskanttielementtien signaalit eivät saavuta korvia samanaikaisesti.

Ortoperspekta ja ambiofoninen ääni

Beomaster-vahvistimien historia linkittyy myös Suomeen, sillä 1970-luvulla B&O joutui Philipsin ja Lohja Oy:n kanssa maksamaan korvauksia patenttiloukkauksesta suomalaiselle Voimaradio Oy:n taustalla olevalle vahvistinsuunnittelija Tapio M. Köykälle hänen Ortoperspektaksi nimeämästään järjestelmästä. Se luo kuuntelupaikalle konserttitilannetta muistuttavan suoran äänen ja jälkikaiunnan ristiaallokon.

Esimerkiksi vuonna 1972 esitellyssä Beomaster 4000 -viritinvahvistimessa oli ambiophonic-tila keinotekoisen tilavaikutelman luomista varten. Silloin vahvistimeen kytkettiin ylimääräiset takakaiuttimet simuloimaan jälkikaiuntaa. Se muistutti siinä määrin Köykän Ortoperspektaa, että B&O joutui maksamaan korvauksia Suomen markkinoiden osalta. Ambiofonisesta äänestä yhtiö luopui vuonna 1980, kun Beomaster 4400 poistui markkinoilta.

Takaa löytyy pyöreät din-sisääntuloliitännät kasetille ja vinyylisoittimelle. Myös kaiutinliitäntä on din-standardin mukainen. Täsmällisemmin ilmaistuna pyöreä, viisinapainen ja audiokäyttöön tarkoitettu malli on DIN 41524 ja kaiutinliitäntä on DIN 41529.  Saatavilla on adaptereita, joilla rca:ta käyttävät laitteensa saa kytkettyä din-liitäntään.