Mobiililaitteistaan paremmin tunnettu Huawei on huhujen mukaan kehittämässä televisiota, kertoo Nikkei-julkaisu. Mahdollisesti jo tänä vuonna päivänvalon näkevässä televisiossa yhdistyy tämän hetken kaksi kuumaa lyhennettä – 5G ja 8K.

Mitä ilmeisimmin 5G-yhteyden on tarkoitus auttaa televisiota siirtämään verkon välityksellä riittävästi bittejä näyttääkseen 8K-laatuista kuvaa. 8K-kuvassa on nelinkertainen pikselimäärä 4K-materiaaliin verrattuna. Erillistä wifi-yhteyttä tai reititintä ei silloin tarvittaisi.

Jos huhut pitävät paikkansa, Huawei nostaa ensimmäisellä televisiollaan riman kerralla korkealle. Kilpailu on myös kovaa vakiintuneempien televisiovalmistajien kesken. Toisaalta puhelinjätillä on epäilemättä resursseja myös toteuttaa reviirin laajennus isosti. Yhtiöllä on ennestään kokemusta puhelimien, tablettien aktiivisuusmittareiden ja kellojen lisäksi kannettavista tietokoneista ja reitittimistä, joten aluevaltaus vaikuttaa peräti luontevalta.

Tietoa käytetystä paneelitekniikasta ei ole. Joka tapauksessa sekä 5G että 8K vihjaa siihen, että laite todennäköisesti edustaa pikemmin premium- kuin budjettiluokkaa. Sekin on varsin luontevaa, sillä isoimmat paukut yhtiö on haastanut tosissaan Samsungin omilla P30 Plussan kaltaisilla Android-huippupuhelimillaan ja taitettavalla Mate X -puhelimellaan. Matebook-kannettavat taas on suunnattu selvästi Applen Macbook-tietokoneiden kilpailijaksi nimeään myöten.