Bluetooth on askel askeleelta hivuttautunut kohti yhä varteenotettavampaa äänensiirtoteknologiaa. Alkuaikojen melko kyseenalaisesta äänenlaadusta on tultu siihen pisteeseen, että viime vuosina sitä on alettu kelpuuttaa jo highend-laitteisiinkin.

Bluetooth-standardia kehittävä Bluetooth SIG on aikeissa julkaista lähikuukausina uuden Auracast-määrittelyn, joka on osa Bluetooth LE Audio -kokonaisuutta. Sen avulla Bluetooth-yhteyden kautta pystyy jakelemaan ääntä rajattomaan määrään kaiuttimia, kuulokkeita ja kuulolaitteita. Tekniikka on tunnettu tähän asti Bluetooth Audio Sharingina. Samalla parannetaan äänen välittymistä Bluetooth-yhteydellä.

Auracastin ansiosta ääntä voi esimerkiksi lähettää ääntä langattomasti asiakkaiden kuulokkeisiin elokuvateattereissa, lentokentillä tai kuntosaleilla. Samoin kotioloissa voidaan kuunnella samaa lähdettä yhtä aikaa useilla kuulokkeilla.

www.bluetooth.com/auracast