LG on julkistanut uuden ThinQ-brändin, jonka alle siirtyvät kaikki valmistajan ensi vuoden tekoälylaitteet.

Sarjan laitteet pystyvät kommunikoimaan keskenään tekoälyn avulla. Siihen kuuluu niin kodinkoneita, kuluttajaelektroniikkaa kuin tekoälyä käyttäviä palveluitakin. Laitteet käyttävät hyväkseen LG:n omaa DeepThinQia ja myös yhteistyökumppanien teknoälyteknologioita. Tarkempaa tietoa ei ole toistaiseksi saatavilla, mutta ensi vuonna luvataan jo esimakua. Tarkemmin sanottuna CES 2018 -messuilla 9–12. tammikuuta.

LG julkisti vuosi sitten CES 2017 -messuilla DeepThinQ-tekoälynsä ja on sittemmin sisällyttänyt langattoman verkkoyhteyden kalliimpiin kodinkoneisiinsa. Yhtiö on myös tutkinut puheen, videon ja sensoridatan tunnistusta, ymmärtämistä ja sen avulla oppimista. Joissain LG:n kodinkoneissa myös on Google Assistant -puheohjaustoiminto.