Microsoft teki yllätyksen kerrottuaan, että sen uutuuspuhelimeen tuleekin Windowsin sijaan Googlen Android 10 -käyttöjärjestelmä. Voidaan kuitenkin arvioida, että käyttöjärjestelmä melko todennäköisesti tullaan päivittämään versioon 11.

Surface Duo -nimeä kantavassa uutuudessa on kaksi 5,6 tuuman Amoled -näyttöä, joiden resoluutio on 1800 x 1350 pikseliä (kuvasuhde 4:3). Näkymä voidaan laajentaa molempien näyttöjen levyiseksi, mutta näyttöjen väliin jää selkeä saranarako. Näytöt voi myös jakaa esimerkiksi siten, että kahdelle sovellukselle on omat näytöt. Laite voidaan avata myös täysin auki ja käyttää vain toista näytöistä tai haluttaessa jakaa sama näkymä molempiin näyttöihin. Näyttöjen suhteen puhelin taipuukin monenlaisiin tarpeisiin.

Surface Duon myyntiin tulevat versiot perustuvat Qualcommin vuoden 2019 Snapdragon 855 -järjestelmäpiirin ympärille.

RAM -käyttömuistia kerrotaan olevan 6 gigatavua ja tallennustilaa 64 – 256 gigatavua. Kamerana toimii 11 megapikselinen kenno F/2.0 aukolla. Laitteessa on lisäksi sormenjälkilukija ja USB-C -liitäntä.

Markkinoille laite on ennustettu saapuvan kesän 2020 aikana. Hintaa ei ole vielä julkistettu.