Kanadassa on kehitetty uusi tapa kaivertaa vinyylilevyjä.

Vinyylilevyjen myynti oli vuonna 2016 suurimmillaan neljännesvuosisataan. Uutta renessanssiaan jo pitkään tehnyt äänentoistomenetelmä ei ole kuitenkaan kehittynyt juurikaan loistonsa päivistä, ja useilla tehtailla prässätään edelleen vanhoilla laitteilla. Volyymit ovat siis vaatimattomia, ja jonot uusien painosten ottamiseksi saattavat venyä pitkiksi.

Viryl Technologies on kehittänyt vastauksen kysyntään uudella Warm Tone -monistusmenetelmällään. Yhtiön mukaan menetelmä on paitsi nopeampi, myös toimintaperiaatteeltaan varmempi kuin aikaisemmat tavat kaivertaa ja prässätä vinyyliä.

Lisäksi master-kiekkojen vaihtaminen on uudessa menetelmässä helpompaa, joten tehtaat saavat monistettua useampia produktioita lyhyemmässä ajassa.

Äänenlaadun luvataan olevan huipputasoa.

Warm Tone -laitteisto on tietokoneohjattua ja -valvottua. Konetta ohjataan kosketusnäytöltä, ja se hälyttää käyttäjälleen automaattisesti esimerkiksi puhelimeen jos jokin parametri näyttää muuta kuin toivottua arvoa. Näin ollen tehtaat säästävät myös henkilöstökuluissa.

Nähtäväksi jää jos ja millä aikataululla Viryl Technologiesin uusi innovaatio vaikuttaa vinyylin painamisen kustannuksiin ja näkyykö tämä kuluttajahinnoissa.

Lue lisää yhtiön kotisivuilta.