Yksi NADin ja samalla hifin historian merkittävistä hahmoista, Bjørn-Erik Edvardsen, kuoli joulukuun 16. päivä 2018 syöpään. Norjan Bergenissä syntynyt Edvardsen muutti opiskelemaan elektroniikkaa Heriot-Watt Universityyn Skotlannin Edinburghiin.

Opintojen jälkeen hän aloitti uransa transistoriradioita valmistaneessa ITT KB:ssa. Dolby Labsilla hän osallistui kohinanvaimennusteknologian kehittämiseen esimerkiksi Stanley Kubrickin Kellopeli appelsiinissa. Dolbyltä hän jatkoi Acoustic Researchille.

Acoustic Researchilla hän osallistui sittemmin hyllytettyihin suunnitelmiin hifi-elektroniikan valmistamisesta. Niistä sai vuonna 1972 alkunsa NAD, jonka ensimmäisiin kokoaikaisiin työntekijöihin Edvarden kuului suunnittelupäällikkönä. Hänen tavoitteensa oli, että jokaisella pitäisi olla varaa laadukaaseen äänentoistoon. Sen tuloksena syntyi vuoden 1978 CES-kuluttajaelektroniikkamessuilla esitelty NAD 3020 – maailman eniten myyty hifi-vahvistin.

Edvardsenin tiimin suunnittelupöydältä on peräisin myös vuonna 2012 esitelty NAD D3020, joka toi alkuperäisen 3020:n digitaalikaudelle. Hän on neuvonut myös NADin tytäryhtiöiden kuten Bluesoundin ja PSB:n suunnittelijoita. Edvardsen oli mukana NAD:in laitteiden suunnittelussa viimeiseen asti.

NADin muistokirjoitus Edvardsenille löytyy täältä.

www.nadelectronics.com