Kiinalainen kännykkävalmistaja OnePlus on kertonut lisätietoja ensimmäisestä televisiostaan, jollaisen se kertoi viime vuonna olevan tulossa. Nyt tiedossa on logo ja nimi. Nimeä haettiin kilpailun voimin OnePlus-yhteisön keskuudesta, mutta lopulta yhtiö päätyi kuitenkin antamaan uutukaiselle nimeksi OnePlus TV.

OnePlus ei vielä vahvistanut julkistusajankohtaa, mutta sen on huhuttu tapahtuvan syyskuun lopulla. Hiljattain televisio päätyi kaukosäätimineen myös Bluetooth-sertioitujen laitteiden tietokantaan. Sen perusteella luvassa olisi LED-paneeli ja Android TV -käyttöjärjestelmä. Tarjolla olisivat 43, 55 ja 75 tuuman versiot. Myyntiintulo Euroopan markkinoilla vaikuttaa kuitenkin epätodennäköiseltä, sillä tietokannassa näkyvät vain Kiinan, Intian ja Yhdysvaltojen versiot.

Toinen kiinalaisvalmistaja Honor julkisti juuri Honor Vision -televisiot, joita se kutsui älynäytöksi. Myös OnePlussan toimitusjohtaja on aikaisemmin nimittänyt oman yhtiönsä tulevaa uutuutta samalla nimellä, mikä viitannee virtuaaliavustajaan ja myös sujuvaan yhteistoimintaan puhelimen kanssa. Lisäksi yhtiö on lupaillut parempaa kuvaa, äänenlaatua ja käyttökokemusta. Myös kaukosäädin lienee jollain tavoin tavallisuudesta poikkeava, sillä Lau on moittinut televisioiden kaukosäätimiä vanhanaikaisiksi.

www.oneplus.com