Onkyo on esitellyt kaksi uutta stereovahvistinta, mallimerkinnältään A-9110 ja A-9130. Molemmat perustuvat kehuttuun budjettiluokan A-9010-vahvistimeen, joka esiteltiin vuonna 2015.

A-9110:ssä on edeltäjänsä tapaan vain analogiset sisääntulot. Rca-tuloja on neljä kappaletta ja lisäksi mm-sisääntulo vinyylisoittimelle. Tehoa ilmoitetaan 50 wattia kanavaa kohden neljän ohmin kuormalla.

A-9130 tuo mukanaan sisäänrakennetun Wolfson WM8718 da-muuntimen sekä koaksiaalisen ja optisen sisääntulon. Vahvistin tukee toistoa 24-bitin ja 192 kilohertsin laadulla. Häiriöiden vähentämiseksi piirilevyn digiäänelle pyhitetty puoli kytkeytyy automaattisesti pois päältä, kun analoginen signaali havaitaan.

Rca-tuloja on A-9130:ssa yksi enemmän eli viisi. Levysoitinliitäntä löytyy myös. Lisäksi vahvistimessa on direct in -liitäntä ulkoisen esivahvistimen liittämiseksi. Ilmoitettu teho on 60 wattia kanavaa kohden neljän ohmin kuormalla eli hieman suurempi.

Molemmissa vahvistimissa on myös linja- ja subbarilähdöt. Takapaneelissa on audioliitäntöjen lisäksi liitäntä myös Onkyon yhteensopivien cd-toistimien, digivirittimien ja verkkotoistimien yhteishallintaa varten.

Vahvistimet käyttävät Onkyon korkeajännitteistä WRAT-vahvistinteknologiaa A-9010:n tavoin. Bassonkorostustoiminto sovittaa matalien ja keskitaajuuksien vaiheet keskenään, jotta bassontoisto olisi rikkaampi ja lauluäänen taajuudet selkeämpiä.

Vahvistimissa on myös Direct Mode -tila, joka ohittaa sävynsäätimet ja bassonkorostuksen lyhemmän signaalitien aikaansaamiseksi. Runko on nyt 1,6 millimetrin paksuista alumiinia, minkä on tarkoitus lisätä jäykkyyttä ja vähentää värinöitä ja resonanssia. Etupaneelissa oleva näyttö kertoo toistolähteestä.

Onkyo ilmoittaa vahvistimien olevan saatavilla syyskuussa mustana ja hopeisena. Suomen aikataulut ja hinnat eivät ole tiedossa, mutta hinta pyörinee noin 200–400 euron hujakoilla.

www.eu.onkyo.com

www.loudgoup.fi