Optoma on esitellyt täyslangattomat NuForce BE Free6 -kuulokkeet. Ne ovat Free5-kuulokkeiden seuraajat. Kuulokkeiden suunnittelussa on käytetty avuksi kolmannen osapuolen tekemää analyysiä 1 000 käyttäjän korvissa parhaimman sopivuuden aikaansaamiseksi. Myös painopistettä on hilattu lähemmäs korvaa.

Grafeenista valmistettujen dynaamisten elementtien luvataan tarjoavan raikasta ja selkeää ääntä sekä syvää bassontoistoa. Ääni liikkuu bluetooth 5.0 -yhteyden välityksellä ja aac-koodekki tarjoaa parempaa äänenlaatua sekä vähäisempää latenssia. Erikoisuutena on, että kummankin kuulokkeen voi yhdistää erikseen eri laitteeseen ja kuunnella monona.

Kun kuulokkeet on paritettu laitteen kanssa, ne osaavat automaattisesti luoda tai katkaista yhteyden uudelleen. Kuulokkeissa on myös näppäimet puheohjauksen aktivointiin sekä toiston pysäyttämiseen ja käynnistämiseen tai raitojen yli hyppäämiseen.

Akunkestoa luvataan kuudeksi tunniksi yhdellä latauksella. Latauskotelon avulla virtaa riittää yhteensä 24 tunniksi. Kuulokkeissa on myös pikalataus, joka tarjoaa 1,5 tunniksi kuunteluaikaa 15 minuutissa. Kuulokkeissa on IPX5-luokitus, eli ne ovat hien- ja vedenkestävät.

Mikrofonin kuvio on ympärisäteilevä. Se on varustettu Real Clear Voice -tekniikalla, jonka luvataan vähentävän tuulen aiheuttamia häiriöääniä ja tarjoavan selkeämpää puheääntä. Oikeanpuoleisen kuulokkeen voi napata myös kädessä pidettäväksi mikrofoniksi, jolloin siihen ei tarvitse puhua niin äänekkäästi.

Hinta ja saatavuus Suomessa eivät ole vielä tiedossa.

www.optomaeurope.com