Thurrottin mukaan Microsoft julkistaisi vuonna 2019 kaksi nettikameraa – yhden pc-tietokoneille ja yhden Xbox One -pelikonsoleille.

Kameralla olisi mahdollista kirjautua mille tahansa Windows 10 -käyttöjärjestelmällä varustetulle tietokoneelle Windows Hellon avulla. Tähän asti Microsoftilta ei ole ilmestynyt erillislaitteena kyseistä ominaisuutta hyödyntävää nettikameraa, joten muiden kun Surface-tietokoneiden käyttäjät ovat joutuneet turvautumaan kolmannen osapuolen laitteisiin. Microsoftin Surface-mallistosta vastaava johtaja Panos Panay kertoi myös lokakuussa aikovansa julkaista Surface-nettikameran.

Myös Xbox One -konsoliin pystyisi kirjautumaan kasvontunnistuksen avulla, samoin kuin jo kuopatuilla Kinect-laitteilla. Se onkin herättänyt kysymyksiä, että olisiko kyseinen teknologia tekemässä paluun. Ominaisuus toimisi useilla tileillä ja perheenjäsenillä.

Vuonna 2010 julkistettu Kinect-teknologia perustui kameraan, syvyysanturiin ja mikrofoniin. Se kykeni tunnistamaan kasvoja, liikettä ja ääntä ja sitä pystyi käyttämään myös peliohjaimena. Ohjaimet myivät aikanaan todella hyvin, jopa 10 miljoonaa kappaletta ensimmäisen viiden kuukauden aikana. Valmistus kuitenkin lopetettiin vuonna 2017. Toistaiseksi ei ole tarkempaa tietoa, toimisivatko tulevat kamerat myös peliohjaimina.