Parempi kuva televisioon

Ensimmäinen ohje on yksinkertainen: televisiota ei kannata jättää suoraan siihen kuvatilaan, johon se käyttöönoton jälkeen asettuu. Oletustila voi olla nimeltään esimerkiksi Vakio, Dynaaminen, Eloisa, Kirkas tai Vivid. Nimet vaihtelevat valmistajittain, mutta ajatus on usein sama. Kuva tehdään näyttäväksi nostamalla kirkkautta, kontrastia, värikylläisyyttä, terävyyttä ja liiketoiston käsittelyä.

Tällainen kuva voi näyttää ensisilmäyksellä hyvältä. Valkoinen on hyvin kirkasta, värit näyttävät voimakkailta ja kuva tuntuu terävältä. Pidempään katsottaessa ongelmat tulevat helpommin esiin. Ihonsävyt voivat näyttää liian punaisilta tai sinertäviltä, tummista kohtauksista voi kadota yksityiskohtia ja liike voi näyttää liian sulavalta tai keinotekoiselta.

Useimmille käyttäjille parempi lähtökohta on Elokuva-, Cinema-, Movie-, Filmmaker- tai ISF-tila, jos televisiosta sellainen löytyy. Nämä tilat on yleensä tehty rauhallisemmiksi ja luonnollisemmiksi. Ne eivät näytä myymälätilan valossa yhtä räikeiltä, mutta kotona ne ovat usein parempi pohja säätämiselle.

Television kuvaa ei voi säätää irti katseluympäristöstä. Sama televisio näyttää erilaiselta valoisassa olohuoneessa, pimeässä kotiteatterihuoneessa ja ilta-auringon valaisemassa tilassa. Siksi kuva kannattaa säätää siinä valaistuksessa, jossa televisiota eniten katsotaan.

Jos katsot paljon elokuvia illalla, säädöt kannattaa tehdä illan valaistuksessa. Jos televisio on päällä paljon päivällä, on hyvä varmistaa, että kuva toimii myös valoisassa huoneessa. Joissakin televisioissa voi tallentaa erillisen päivä- ja iltatilan. Se on usein käytännöllisempi ratkaisu kuin yksi kompromissiasetus kaikkiin tilanteisiin.

Heijastukset ovat kuvanlaadun kannalta usein suurempi ongelma kuin itse asetukset. Jos ruutu heijastaa ikkunaa, valaisinta tai vaaleaa seinää, musta ei näytä kunnolla mustalta ja kontrasti kärsii. Verhojen sulkeminen, valaisimen siirtäminen tai television kulman muuttaminen voi parantaa kuvaa enemmän kuin yksikään valikkosäätö.

Kuvatilan valinta on tärkein yksittäinen säätö. Hyvä lähtökohta on tila, joka pyrkii neutraaliin kuvaan eikä korosta kaikkea mahdollisimman näyttäväksi. Valitse televisiosta esimerkiksi Filmmaker Mode, Elokuva, Cinema, Movie, ISF Dark tai ISF Bright.

Filmmaker Mode on usein hyvä valinta elokuville ja sarjoille, koska se poistaa monia ylimääräisiä kuvankäsittelyjä. Se ei välttämättä ole jokaisessa televisiossa täydellinen, mutta se vie kuvan yleensä oikeaan suuntaan. Jos kuva tuntuu aluksi liian lämpimältä tai vähemmän kirkkaalta kuin oletustila, siihen kannattaa antaa silmän tottua hetki. Usein kyse ei ole huonommasta kuvasta vaan siitä, että aiempi kuvatila on ollut ylikorostettu.

Valoisassa huoneessa Elokuva- tai Filmmaker-tila voi joskus olla liian himmeä. Silloin ei kannata vaihtaa Dynaamiseen tilaan, vaan nostaa maltillisesti taustavalon, OLED-valon tai paneelikirkkauden asetusta. Näin kuvan perusluonne pysyy luonnollisempana, mutta valotehoa tulee lisää.

Monessa televisiossa on oletuksena päällä energiansäästötila tai automaattinen kirkkaudensäätö. Se voi olla järkevä sähkönkulutuksen kannalta, mutta kuvanlaadun kannalta tulos vaihtelee. Jos kuva näyttää oudosti himmeältä, ensimmäinen tarkistettava asia on Eco-asetus.

Energiasäästötila voi rajoittaa ruudun valotehoa niin paljon, että hyväkin televisio näyttää vaisulta. Automaattinen valoanturi taas säätää kuvaa huoneen valaistuksen mukaan. Se voi toimia hyvin, mutta joissakin tilanteissa se tekee kuvasta liian tumman tai muuttaa kirkkautta häiritsevästi.

Peruskäyttäjän kannattaa kokeilla kuvaa sekä automatiikka päällä että pois päältä. Jos kuva muuttuu selvästi paremmaksi ilman Eco-tilaa, sen voi jättää pois tai säätää miedommalle tasolle. Jos automatiikka toimii huomaamattomasti, sitä voi käyttää etenkin huoneessa, jossa valaistus vaihtelee paljon.

Kirkkaus on yksi hämmentävimmistä televisiosäädöistä, koska se ei aina tarkoita samaa asiaa kuin arkikielessä. Monissa televisioissa kirkkaus vaikuttaa mustan tasoon. Jos asetus on liian matala, tummat kohdat muuttuvat yhtenäiseksi mustaksi massaksi. Jos se on liian korkea, musta muuttuu harmaaksi ja kuva näyttää lattealta.

Hyvässä asetuksessa musta näyttää mustalta, mutta tummissa kohdissa näkyy vielä yksityiskohtia. Elokuvan yökohtauksessa pitää erottaa esimerkiksi vaatteiden taitoksia, hiuksia tai taustan muotoja. Jos kaikki katoaa pimeyteen, kirkkaus tai mustan taso on liian alhaalla. Jos koko kuva näyttää harmaalta, asetus on liian korkealla.

LCD-televisiossa kokonaisvaloa säädetään yleensä taustavalon tai paneelikirkkauden asetuksella. OLED-televisiossa vastaava säätö voi olla OLED-valo tai pikselikirkkaus. Näitä asetuksia kannattaa käyttää huoneen valaistuksen mukaan. Mustan tason säätöä ei pidä sekoittaa siihen, kuinka kirkas koko ruutu on.

Kontrasti vaikuttaa siihen, miten vaaleat kohdat toistuvat. Liian matala kontrasti tekee kuvasta vaisun. Liian korkea kontrasti polttaa kirkkaat yksityiskohdat puhki. Silloin pilvistä, lumesta, lampuista tai valkoisista vaatteista katoavat sävyerot.

Hyvä kontrasti tekee kuvasta kirkkaan mutta ei litistä vaaleaa päätä. Valkoisessa paidassa pitää näkyä kangas, pilvissä pitää näkyä eri sävyjä ja kirkkaissa lampuissa pitää olla muotoa. Jos vaaleat alueet muuttuvat pelkäksi valkoiseksi laikuksi, kontrastia on liikaa tai television kirkkaudenhallinta käsittelee kuvaa liian voimakkaasti.

Moni televisio näyttää oletuksena liian kylmältä. Kylmä kuva tarkoittaa käytännössä sinertävää valkoista ja viileitä ihonsävyjä. Myymälässä tällainen kuva voi näyttää kirkkaalta ja puhtaalta, mutta kotona se ei yleensä ole luonnollisin vaihtoehto.

Television värilämpötilan asetuksissa oikea valinta ei välttämättä ole Neutraali. Usein luonnollisempi kuva löytyy asetuksista Lämmin 1, Lämmin 2, Warm 1 tai Warm 2. Aluksi lämmin asetus voi näyttää kellertävältä, jos silmä on tottunut siniseen kuvaan. Hetken katselun jälkeen se näyttää usein luonnollisemmalta, etenkin kasvoissa.

Ihonsävyt ovat hyvä tarkistuskohta. Jos kasvot näyttävät punaisilta, oransseilta tai harmahtavilta, värikylläisyyttä tai värilämpöä voi joutua säätämään. Jos kasvot näyttävät kalpeilta ja kylmiltä, kuva on usein liian sininen.

Värikylläisyys vaikuttaa siihen, kuinka voimakkaina värit näkyvät. Liian korkea värikylläisyys tekee kuvasta helposti postikorttimaisen. Nurmikko muuttuu epäluonnollisen vihreäksi, taivas liian siniseksi ja kasvot punertaviksi. Liian matala värikylläisyys taas tekee kuvasta värittömän.

Peruskäyttäjän kannattaa välttää värien elävöitys -tyyppisiä asetuksia, jos tavoitteena on luonnollinen kuva. Ne voivat näyttää hetkellisesti vaikuttavilta, mutta pidemmässä katselussa ne muuttavat sisällön sävyjä.

Terävyysasetus kuulostaa hyödylliseltä, mutta sitä kannattaa käyttää varovasti. Se ei lisää kuvan todellista resoluutiota, vaan korostaa kohteiden reunoja. Liian suuri terävyys näkyy vaaleina tai tummina reunuksina ihmisten, tekstien ja rakennusten ympärillä.

Jos kuvaan ilmestyy ohuita valkoisia rajoja, haloja tai karkeutta, terävyys on liian korkealla. Hyvä 4K-kuva ei yleensä tarvitse juuri lainkaan lisäterävöitystä.

Televisioissa on usein liikeparannus, joka tekee liikkeestä sulavampaa lisäämällä kuvan väliin televisiossa laskettuja lisäkuvia.

Urheilussa liikeparannuksesta voi olla hyötyä. Nopeat kameranliikkeet, pallo ja pelaajat voivat näyttää selkeämmiltä, jos käsittely toimii hyvin. Elokuvissa ja monissa sarjoissa se kannattaa yleensä kytkeä pois tai pitää hyvin matalana. Muuten elokuvamainen liike voi muuttua liian videomaiseksi.

Voimakas liikeparannus voi myös aiheuttaa virheitä. Nopeasti liikkuvien kohteiden ympärille voi tulla haamukuvia, nykimistä tai outoja reunoja.

HDR-kuva ei ole vain kirkkaampi versio tavallisesta kuvasta. Se sisältää laajemman kirkkausalueen ja usein laajemman väritoiston. Televisio vaihtaa yleensä automaattisesti HDR-tilaan, kun se tunnistaa HDR-sisällön.

HDR:ssä kannattaa käyttää television omaa HDR-elokuva-, HDR Cinema-, HDR Filmmaker- tai Dolby Vision -tilaa. Tavallisen SDR-kuvan asetuksia ei kannata väkisin kopioida HDR:ään, koska televisio käsittelee kuvaa eri tavalla.

Pelaamisessa tärkein asia on pieni viive. Kun ohjaimesta painetaan nappia, toiminnon pitää näkyä ruudulla nopeasti. Siksi pelaamiseen kannattaa valita television Game Mode eli pelitila.

Pelitila poistaa osan raskaasta kuvankäsittelystä ja pienentää viivettä. Kuva ei välttämättä näytä aivan samalta kuin elokuvatilassa, mutta vaste on parempi.

Perussäädöillä pääsee jo pitkälle, mutta tarkempi kalibrointi voi parantaa kuvaa edelleen. Kalibroinnissa televisio mitataan mittalaitteilla ja säädetään mahdollisimman lähelle standardeja. Silloin esimerkiksi värisävyt, harmaasävyt ja kirkkaus saadaan tarkemmin kohdalleen juuri kyseisessä huoneessa.

Jos aihe kiinnostaa enemmän, AVPlus.fi:stä löytyy myös erillinen artikkeli television kalibroinnista ja kuvasäädöistä.

Lue myös: Television kuvan kalibrointi – Hyötyä vai huijausta?