Ruotsalainen PC för alla -lehti testasi tikkutietokoneet. Esimerkiksi television, näytön tai projektorin hdmi-liitäntään liitettäviä minitietokoneita on ollut saatavilla parisen vuotta. Niitä saa hyvin myös suomalaisista kaupoista, mutta niistä ei ole Suomessa kovin paljon puhuttu.

PC för allan testiin oli valittu Asus Chromebit CS10, Asus Vivostick TS10, Intel Compute Stick STK1AW32SC ja Intel Compute Stick STK2M3W64CC. Muissa testatuista tikkutietokoneista on Windows 10 -käyttöjärjestelmä, mutta Asus Chromebitissä on Chrome OS.

Tietokoneena tikut ovat rajallisia, mutta ne pystyvät kuitenkin perussurffaukseen, toimisto-ohjelmien käyttöön ja elokuvien katsomiseen, mikä on monille riittävästi. Onhan myös jollain tapaa nostalgista liittää tietokone televisioon vanhojen C64- ja Amiga-aikojen tapaan.

Suurin puute tikuissa on testin mukaan pieni fyysinen levytila, mitä voi toki kiertää pilvipalveluilla ja moniin malleihin sopivilla SD-korteilla. Myös matkakäyttö on hankalaa, sillä tikkujen käyttö on hankalaa ilman näppäimistöä ja virtalähdettä. Niiden raahaaminen taas vähentää näppäryyttä huomattavasti. Parhaiten tikut sopivatkin testin mukaan kiinteään asennukseen kotona.

Testatut laitteet olivat melko tasavertaisia. Peränpitäjäksi jäi Chrome-käyttöjärjestelmää käyttänyt tikku, osaksi muita rajallisemman käyttöjärjestelmänsä, yhden usb-porttinsa ja sd-korttipaikattomuutensa vuoksi. Kahdeksikon saivat Asus Vivostick TS10 vaatimattomasta muististaan ja korttipaikattomuudestaan huolimatta sekä testin voittanut mutta muita selvästi kalliimpi Intel Compute Stick STK2M3W64CC. Intelin edullisempi Intel Compute Stick STK1AW32SC jäi puoliväliin hitaamman prosessorinsa takia.

Hinnat Suomessa
Asus Chromebit CS10, noin 115–140 euroa.
Asus Vivostick TS10, noin 140–200 euroa.
Intel Compute Stick STK1AW32SC, noin 140–200 euroa.
Intel Compute Stick STK2M3W64CC, noin 400 euroa.

Voit lukea PC för allan pidemmän testin ruotsiksi täältä.