Jos kaipaat pinnan alla kuplivaa musiikkia ja vaihtoehtoja soittolistapopille, niin sitä on mahdollista löytää Bandcampista. Artisteja palvelu ilmoittaa sisältävänsä satoja tuhansia, levymerkkejä yli 3 000 ja käyttäjiä miljoonia. Mukana on sekä pieniä indieartisteja että hieman tunnetumpiakin nimiä.

Uutta sisältöä pystyy hakemaan suhteellisen kattavan genrevalikon avulla, ja valikoimaa on klassisesta ja jatsista elektronisen musiikin kautta kuolonmetalliin. Halutessaan voi tilata viikottaisen suosituskirjeen. Genren lisäksi hakukriteereinä voi käyttää sijaintia (tosin varsin rajallisesti) tai saatavilla olevaa formaattia – voi hakea esimerkiksi vain c-kasetteja. Suosikkiartistejaan pystyy seuraamaan ja pysymään ajan tasalla tuoreimmista julkaisuista.

Palvelussa voi tukea artisteja ostamalla albumeja ja muita oheistuotteita – niin digitaalisia kuin fyysisiäkin. Kappaleita pystyy kuuntelmaan oletuksena muutaman kerran kokonaisuudessaan ennen kuin ostokehotusnäkymä pomppaa esille. Ostamansa tiedostot pystyy lataamaan palvelusta uudelleen tietokoneelleen esimerkiksi kovalevyn hajoamisen jälkeen. Bandcamp vie välistä musiikkitiedostojen kohdalla melko maltilliset 10–15 prosenttia ja 15 prosenttia fyysisistä tuotteista, joten palvelun kautta pystyy tukemaan artistia paremmin kuin vaikka Spotify-kuunteluilla.

Palvelua pystyy käyttämään selaimen kautta tai mobiililaitteilla Android– ja iOS-sovellusten avulla.

bandcamp.com