WhatHiFi on testannut englantilaisen hifivalmistajan ProAcin tuoreimman lattiakaiutinmallin Response DT8:n. Kaiutin oli mitä ilmeisimmin mieleinen, sillä se sai viisi tähteä ja muutenkin suitsutusta. Sen hinta Suomessa on 2 850 euroa parilta.

Ulkonäöstä tulee ainoa varsinainen miinuspuoli. Kaksi keskenään erinäköistä mutta saman kokoista basso/keskiäänielementtiä näyttää hassulta, minkä lisäksi valmistaja on läiskinyt kaiuttimiin innokkaasti logoaan – tarkalla silmäilyllä peräti yhdeksän kertaa. Suojakangas toisaalta peittää niistä suurimman osan.

Rakenne ja viimeistely ovat muuten vakuuttavia. Kotelot ovat huolella rimoitettuja ja valmistettu vaihtelevan paksuisesta mdf:stä. Ideana kahdessa erilaisessa basso/keskiäänisessä on kompensoida sitä, että jokainen elementti on kompromissi. Toinen niistä on siis parempi bassontoistossa ja toinen keskiäänissä.

Basson refleksiportti on suunnattu alaspäin, jolloin kaiuttimen sijoittelulla on hieman vähemmän merkitystä toistoon. Nimellisimpedanssi on neljä ohmia, mutta 90 desibelin herkkyyden ansiosta kaiuttimet eivät vaadi mahdottomia vahvistimelta.

Bassontoistoltaan kaiuttimet ovat WhatHiFin mukaan ketterät mutta voimakkaat ja painokkaat. Kaiuttimista löytyy vääntöä ja dynamikka on ilmaisuvoimaista. Keskialue on selkeä ja läpinäkyvä, joten kahden elementin taktiikka on ilmeisen onnistunut. Arvion mukaan kannattaa kuitenkin valita kaveriksi vähemmän kirkassoundinen tai aggressiivinen vahvistin.

Instrumenttien tekstuurin toistoa kehutaan arviossa loistavaksi ja hienovaraiset muutokset intensiteetissä toistuvat hyvin. Soittimien sijoittelu stereokuvassa on tarkkaa ja sinfoniaorkesterin soundi levittäytyy komeasti.

Kaiken kaikkiaan WhatHiFi piti kaiuttimista paljon ja piti niitä luonteeltaan viihdyttävinä. Ne ovatkin lehden mukaan hintaluokassaan parhaiden joukossa.

Koko arvion voi lukea täältä.

www.proac-loudspeakers.com

www.kruunuradio.fi