WhatHiFi on arvioinut heti tuoreeltaan Q Acousticsin vasta ilmestyneet 3010i kaiuttimet. Ne ovat uudistetun 3000-sarjan pienimmät kaiuttimet, joiden hinta on 269 euroa. Kaiuttimet saivat arviossa täydet viisi tähteä ja lehden mukaan ne ovat yhdet hintaluokkansa parhaista vaihtoehdoista.

Uutuuksissa on panostettu esimerkiksi koteloon. Se on nyt tukevammin rimoitettu ja baffeli on paksumpi. Myös kokoa on 25 prosenttia enemmän kuin edeltäjässä. Lisäksi jakosuodinta on parannettu. Edeltäjiinsä verrattuna ne ovat toistoltaan yksityiskohtaisemmat, selkeämmät, hienostuneemmat ja äänikuvaltaan avoimemmat.

Bassossa on WhatHiFin mukaan tekstuuria sekä kokoluokka huomioiden yllättävän paljon täyteläisyyttä. Sitä riittää myös keskialueelle. Parhaimmillaan kaiuttimet ovat testin mukaan seinän lähistölle sijoitettuna, jolloin toisto saa hiukan lisätäyteläisyyttä. Diskanttia taas kehutaan tarkaksi ja sopivasti säihkyväksi.

Ainoa mainittavampi puute on vaatimattomampi mittakaava ja dynamiikka verrattuna suurempikokoisiin saman hintaluokan kaiuttimiin. Joissain kappaleissa on myös havaittavissa ripaus sekavuutta. Kaiken kaikkiaan toisto on kuitenkin harvinaisen mukaansatempaavaa, ja arvion mukaan kaiuttimet ovat esimerkilliset budjettikaiuttimet pieniin tiloihin.

WhatHiFin arvio löytyy täältä.

www.qacoustics.co.uk

www.kruunuradio.fi