Piirivalmistaja Qualcomm on vapauttanut parempaa Bluetooth-äänenlaatua tarjoavat aptX- ja aptX HD -enkooderit rojalti- ja lisenssimaksuista. Molemmat ovat jatkossa osa Androidin avoimen lähdekoodin projektia AOSP:tä. Kilpailevista koodekeista esimerkiksi Sonyn kehittämä LDAC on niin ikään osa Androidin avoimen lähdekoodin projektia.

Android-laitevalmistajat voivat jatkossa käyttää niitä vapaasti, joten todennäköisesti Bluetooth-äänenlaatu tulee paranemaan. Aikaisemmin lisenssi on maksanut enimmillään 6 000 dollaria kertamaksuna, minkä lisäksi laitevalmistajat ovat joutuneet maksamaan laitekohtaisen rojaltin. Nyt parempaa ääntä voi olla odotettavissa myös vaihtoehtoisiin Android-versioihin.

Muutos ei koske kuitenkaan uusimpia aptX Adaptivea ja aptX Low Latencyä, joten laitevalmistajat joutuvat vastaisuudessakin maksamaan niiden käytöstä. Kaikki aptX-koodekit edellyttävät toimiakseen sitä, että myös kuulokkeet tai langattomat kaiuttimet tukevat niitä. Toistolaitteiden dekooderit vaativat myös edelleen lisenssit.

AptX yltää enimmillään 16 bitin syvyyteen ja 48 kilohertsin näytteenottotaajuuteen sekä 352 kilobitin sekuntinopeuteen. AptX HD nostaa bittisyvyyden 24 bittiin ja nopeuden 576 kilobittiin sekunnissa.

aptx.com