Aikoinaan rohkeasta innovoinnistaan tunnettu Nokia aikoo selvästi palauttaa takavuosien mainettaan. Toistaiseksi esitellyissä malleissa vielä ollaan menty melko varmalla maaperällä. Luottamusta on rakennettu puhtaalla Androidilla ja nopeilla päivityksillä.

Forbesin mukaan yhtiön puhelimet valmistavalta HMD Globalilta on tulossa rohkea huippupuhelin tämän vuoden lopulla. Tämänhetkisten huhujen mukaan se olisi nimeltään Nokia 10. Esittely tapahtuisi Trusted Reviewsin mukaan mahdollisesti IFA-messuilla syyskuussa.

Puhelimessa on ennakkotietojen mukaan kamera, jossa on viisi linssiä. Satsausta kameroihin on ollut odotettavissa viime kesänä julkistetusta Zeiss-yhteistyöstä alkaen. Nokia 8:n bothie-kamera saattoi olla ensimakua nälkäisemmästä ja kunnianhimoisemmasta Nokiasta, vaikka kyseisen puhelimen kamera ei DXOMarkin testissä pärjännytkään vielä huippupuhelimille.

Täytenä yllätyksenä viisilinssinen kamera ei tule, sillä kyseisestä Zeissin tekniikasta uutisoimme jo kesällä. Zeissin silloin julkistuuteen tulleessa patentissa linssit pyörisivät revolverin tavoin ja mahdollistaisivat erilaisten polttovälien käyttämisen eli eräänlaisen optisen zoomin. Kamerahirmu on varustettu kaksoissalamalla. Suoritinpiirinä siinä olisi Snapdragon 845 ja sormenjälkilukija takaseinässä. Alla muistin virkistykseksi Zeissin Twitterissä julkaisema video, joka vihjaa huhutun puhelimen kameratekniikasta.

Sitä odotellessa Mobile World Congress -tapahtumassa Barcelonassa on helmikuun lopussa ilmestymässä uusi Nokia 9.

www.nokia.fi