Yksi vierivistä kivistä on nyt pysähtynyt. Rolling Stonesin rumpali Charlie Watts kuoli 24. elokuuta 2021 lontoolaisessa sairaalassa. Aikaisemmin elokuussa ilmoitettiin, että Watts jää pois yhtyeen kiertueelta terveysongelmien vuoksi.

Charlie Watts oli bändin kolmas jäljellä oleva alkuperäisjäsen, joten uraa yhtyeen riveissä ehti kertyä lähes 60 vuotta. Kunnioitettava saavutus missä tahansa bändissä, mutta ennen kaikkea rock ‘n roll -elämäntavoistaan tunnetussa Stonesissa. Yhtä vakaalla pohjalla oli miehen perhe-elämä, sillä hän oli naimisissa Shirley Wattsin kanssa vuodesta 1964 kuolemaansa saakka. Vaimonsa hän oli tavannut ennen bändiin liittymistä.

Muutkin kuin yhtyeen fanit tietävät Keith Richardsin ja Mick Jaggerin, mutta vaatimaton Watts piti taustalla tanakasti huolta kompista. Hän oli kuitenkin täysiverinen bändin jäsen ja osallistui koulutettuna graafikkona etenkin levynkansien, paitojen ja lavarakennelmien ideointiin.

Watts innostui teini-ikäisenä jazzista ja sai silloin ensimmäisen rumpusettinsä. Hän on Rollareiden rinnalla levyttänyt myös eri kokoonpanojen kanssa jazz-levyjä. Ohessa on taidonnäyte Jumpin’ Jack Flash -kappaleesta. Miehen jazz-taustasta vihjaa myös perinteinen kapulaote.