Sennheiser on esitellyt uudet CX Sport -nappikuulokkeet, jotka on suunniteltu liikkuvalle kansanosalle. Ne kestävät vesi- ja hikiroiskeita, ja pysyvyyttä edesauttavat ergonomiset siivekkeet.

Kuulokkeet ovat välijohdolliset bluetooth-kuulokkeet joissa on aptx-tuki parempaa äänenlaatua varten. Ne voi yhdistää kahteen laitteeseen yhtä aikaa, jos haluaa esimerkiksi kuunnella musiikkia toisesta laitteesta ja vastata samalla puhelimeen. Akunkestoa luvataan kuusi tuntia. Pikalatauksella saa tarvittaessa tunnin verran toistoaikaa kymmenen minuutin latauksella.

Välijohdon voi jättää roikkumaan eteen tai pujottaa niskan takaa. Siinä on johdonlyhennin sekä klipsi esimerkiksi kaulukseen kiinnittämistä varten. Kaukosäätimellä voi hallita toistoa ja puheluita. Kuulokkeet myös ilmoittelevat ääniviesteillä bluetooth-parituksesta ja akun latauksen vähenemisestä. Mukana tulee eri kokoisia varasiivekkeitä ja korvasovittimia sekä kuljetuspussi.

Suositushinnaksi valmistaja ilmoittaa 129 euroa.

en-fi.sennheiser.com