Sony on kertonut uusia yksityiskohtia tulevasta PlayStation-konsolista, jota on kehitetty tässä vaiheessa neljän vuoden ajan. Sonyn järjestelmäarkkitehtuurijohtaja Mark Cerny kertoi Wiredille, että tuleva malli ei ole pelkkä suorituskykypäivitys vaan se tarjoaa perustavanlaatuisia uusia mahdollisuuksia sille, millainen peli voi ylipäätään olla.

Tulevassa konsolissa on AMD:n seitsemän nanometrin prosessilla valmistettu Ryzen-suoritin, joka perustuu Zen 2 -arkkitehtuuriin. SSD-tallennusmuistin luvataan olevan tavallista merkittävästi nopeampi, mikä jouduttaa esimerkiksi siirtymiä ja renderöintejä. Tuleva malli on taaksepäin yhteensopiva PlayStationin ja Playstation VR:n kanssa.

Konsoli tulee myös tukemaan 8k-tasoista grafiikkaa peleissä räätälöidyn Radeon Navi -grafiikkaprosessorin ansiosta. Uusi PlayStation tulee tukemaan myös säteenjäljitystä, minkä pitäisi tarkoittaman aiempaa fotorealistisempaa grafiikkaa. Kyseistä paljon tehoja vaativaa tekniikkaa käytetään muun muassa Hollywood-elokuvien efekteissä, mutta konsoleissa sitä ei ole vielä nähty.

Lisäksi myös äänentoistoon ja sen kolmiulotteiseen vaikutelmaan on tällä kertaa panostettu, kun taas PlayStation 3:n ja 4:n välillä ei siinä suhteessa tapahtunut juurikaan muutoksia. Virtuaalitodellisuustrategiasta Cerny ei paljastanut haastattelussa juuri mitään, mutta hän kertoo VR:n olevan tärkeä.

Tällä hetkellä ei tiedetä varmaksi, tuleeko konsoli olemaan aikaisemman logiikan mukaan nimeltään PlayStation 5. Uutuusmalli ei tule markkinoille vielä tänä vuonna, mutta pelikehitys on jo käynnissä.

Koko Wiredin haastattelu löytyy täältä.