Spotify on palauttanut kappaleen toistonäkymään toista uudelleen -napin. Ominaisuus ehti olla poissa sovelluksesta vain hetken, sillä nappi katosi helmikuun päivityksessä. Se siirrettiin yläoikeassa kulmassa sijaitsevan lisävalikon taakse. Toistonäkymään jäivät normaalien toistopainikkeiden lisäksi kappaleen suosikiksi merkitsevä sydän ja satunnaistoistonäppäin.

Muutos kirvoitti kitkerää palautetta, sillä toista uudelleen -näppäimen katsottiin kuuluvan mediasoittimen perustoimintoihin. Niinpä suoratoistojätti päätti ottaa opikseen. Sydän- ja satunnaistoistopainikekin on saatu mahtumaan mukaan sulassa sovussa toista uudelleen -napin kanssa.

Ominaisuuden palauttavan päivityksen jakelu on alkanut, mutta ei ole välttämättä tarjolla kaikilla käyttäjillä samanaikaisesti.

Asiasta kirjoitti The Verge.