Kokoaminen
Kotelo kootaan tavallaan etu- ja takapaneelien väliin. Ensin siis kootaan kotelon "keskiosa", ja siihen kiinnitetään viimeiseksi etu- ja takapaneelit. Kokoamiseen ei periaatteessa tarvita ruuveja, vaan pelkkä liima riittää. Halutessaan voi toki käyttää ruuveja, mutta viimeistelyn kannalta liimaus on helpompi ratkaisu. Liimaksi sopii Erikeeper tai vastaava puuliima.*
Ensimmäisessä vaiheessa liimataan yhteen pohja-, kansi- ja sivupaneelit. Samalla kiinnitetään myös laajakaistaelementin erillisen sisäkotelon laipat sekä kotelon sivujen keskituki. Sisäkotelon laipat, jotka eristävät laajakaistaelementin pääkotelosta, tulee asentaa huolellisesti siten, että ne linjaavat tarkasti kotelon sivujen ja etu- tai takapaneelin kanssa. Varmista, että kaikki osat ovat täsmällisesti paikallaan ennen liimaamista. Apuna voi käyttää muutamaa pientä kuumaliimatippaa, jotta osat pysyvät paikoillaan. Sama pätee myös sivupaneelien väliseen keskitukeen.
Helpoin tapa koota kotelo on tehdä se lappeellaan, jolloin sivupaneeli asetetaan vakaalle tasolle tai lattialle. Tämä menetelmä pitää osat tukevasti paikoillaan ja helpottaa tarkkaa liimausta. Kun kotelo on lappeellaan, kaiuttimen päälle voi asettaa painoa, mikä varmistaa osien tiiviin ja tarkan liitoksen. Vaihtoehtoisesti paneelit voidaan asettaa pystyasentoon sivujensa varaan, ja levyt puristetaan toisiinsa ruuvipuristimilla päädyistä. Osien tulee puristua tiiviisti toisiaan vasten kummassakin tapauksessa.
Erityisen tärkeää on varmistaa, että kansi- ja pohjalevyt sekä sisäkotelon alalaippa ovat tasan sivujen kanssa. Ulos pursuava liima kannattaa pyyhkiä pois, ja sisäsaumoissa liima voidaan tasoittaa sormella saumaa pitkin. Halutessasi voit käyttää kokoamisessa apuna kuumaliimalla kotelon sisään kiinnitettyjä tukilistoja osien kohdistamisessa.
Tässä vaiheessa on myös varmistettava, että kotelon sivut ovat suorassa kulmassa eikä kotelo kallistu sivulle. Apuna voi käyttää etu- ja takapaneeleja. Vaikka levy on jäykkää, kannattaa silti varmistaa, että kotelon pitkä sivupaneeli ei jää notkolle tai "pullistu" kotelon pitkän sivun keskeltä. Näin voi käydä, jos sisäkotelon laippojen ja / tai keskituen leveysmitat eivät ole aivan tarkat.