Sonus Faberin uusin Homage Tradition -kaiutin Serafino saattaa olla yksi valmistajansa parhaista kaiuttimista koskaan.

Teksti: Mats Meyer-Lie / Kuvat ja mittaukset: Hifi & Musik
Julkaistu AVPlus-lehdessä 1/2018.

Italialainen Sonus Faber tunnetaan tyylitajuisena ja tinkimättömänä kaiutinvalmistajana, jonka ylelliset luomukset on valmistettu käsityönä jalopuusta, nahasta ja kiiltävästä metallista.
Vuonna 1983 perustettu yhtiö muistetaan harrastajapiireissä hyvin esimerkiksi maailman kalleimmasta jalustakaiuttimesta, Sonus Faber Extremasta – 40-kiloisesta kaksitiekaiuttimesta passiivisella bassosäteilijällä, jakosuotimella ilman kondensaattoreita ja pähkinäpuuprofiileista yhteen liimatuilla koteloilla.
Tällä tiellä firma on edelleen. Edes uudet omistajat (yhtiö on jo jonkin aikaa kuulunut McIntosh-konserniin, mihin nykyään kuuluvat myös sellaiset arvostetut tuotemerkit, kuten Audio Research, Sumiko ja Wadia) tai se, että firma on tätä nykyä laitettu valmistamaan myös edullisempia aloitustason kaiuttimia, eivät ole muuttaneet yrityksen fanaattista suhtautumista sen enempää käsintehtyyn puutyöhön kuin tekniseen tarkkuuteen.


Yksi Serafinon kolmesta pitkittäisestä ilma-aukosta sijaitsee metallisten tukirimojen keskellä.

Kunnianosoittamista

Sonus Faber on kotoisin Cremonasta, ennen ajanlaskua perustetusta, Lombardiassa Po-joen varrella sijaitsevasta alle 100 000 asukkaan kaupungista. Cremona tunnetaan ennen kaikkea musiikkielämästään ja maailmankuuluista viulunvalmistajistaan. Sieltä ovat lähtöisin Quarnerin, Amatin ja Stradivarin usein miljoonia maksavat, 300 vuotta vanhat arvoviulut.
Tälle taidokkaalle viulunrakentamisen perinteelle Sonus Faber on osoittanut kunniaa homage-kaiuttimillaan (homage on latinasta johdettu ranskan kielen sana, joka tarkoittaa miehen tekemää palvelusta, esimerkiksi huomionosoitusta naiselle vain tämän kauneuden takia). Ensimmäisen kerran Sonus Faber kunnioitti Cremonan jalosukuisia viulunvalmistajia 1990-luvun puolivälissä ylellisellä Guarneri Homage -kaiuttimella korkealla marmorijalustalla. Muutamaa vuotta myöhemmin oli vuorossa Amati Homage -lattiamalli, ja sarjan kruunasi Stradivari Homage -lippulaivamalli 2000-luvun alkupuolella.
Viime vuosikymmenen puolivälissä Sonus Faber toi markkinoille uudistetut vuosikertaversiot pienemmistä Homage-malleista. Ne jäivät myös viimeisiksi yrityksen perustajan ja sille sielun antaneen Franco Serblinin signeeraamiksi kaiuttimiksi.

Vertikaalisesti sijoitetut korkealaatuiset tuplaliittimet mahdollistavat useita kytkentätapoja.

Homage Serafino

Quarneri, Amati, Stradivari lienevät kaikille tuttuja nimiä. Mutta entäs Santo Serafino (1668–1748)? Hän puolestaan oli Udinesta Venetsiaan muuttanut Nicolas Amatin oppilas. Ei yhtä omintakeinen viulunrakentaja kuin opettajansa, mutta Amatin, Ruggerin ja Stainerin viitoittamalla tiellä hän loi kauniita ja äänensävyltään miellyttäviä viuluja, joiden pyyntihinnat liikkuvat nykyään 50 000–100 000 euron välillä.
Sonus Faberin Serafinoon pääsee käsiksi 19 990 eurolla. Serafino on keskimmäinen malli valmistajan uudessa Homage Tradition -sarjassa. Myös jo muutamia vuosia valikoimasta poissa olleet Guarneri Homage ja Amati Homage ovat saaneet uuden elämän samassa sarjassa.
Serafino on Amatia hieman pienempi lattiakaiutin. Tuttu viulun tai luutun muoto on säilytetty tässäkin kaiuttimessa. Upeasti viimeistellyn kotelon resonansseja on vähennetty muun muassa lisäämällä metallilevy vahvisteeksi sekä kanteen että pohjaan. Lisäksi koteloa on tukevoitettu pitkittäisellä alumiiniprofiililla kaiuttimen takana. Profiilissa on kolme kapeaa, pitkittäistä aukkoa. Kyse ei ole perinteisistä refleksikanavista vaan para-aperiodisesta Stealth Ultraflex System -kuormitusperiaatteesta. Kiiltävä kokonaisuus seisoo vankalla, kaiuttimen lattiasta eristävällä joustavalla jalalla.
Kyse on 3,5-tiekaiuttimesta. Puolikas tulee siitä, että kahdesta seitsemän tuuman bassoäänisestä alempi toistaa bassotaajuuksia 80 hertsiin asti ylemmän jatkaessa 250 hertsiin. Elementti on 180-millimetrinen W18XTR-08 kevyellä voileipäkartiolla, jossa selluloosamassakerrosten välissä on kerros synteettistä vaahtomuovia.
Edellisten yläpuolella on Sonus Faberin 150-millimetrinen M15XTR-04-keskiääninen paperi–hiilikuitukartiolla ja neodyymimagneetilla. Omassa kammiossaan oleva elementti toistaa taajuudet 250 hertsistä 2,5 kilohertsiin.
Samassa metallilevykokonaisuudessa – mikä on yhteistä kaikille Homage Tradition -kaiuttimille – on Sonus Faberin oma 28 millimetrin tekstiilikalotti (H28 XTR-04 “Arrow Point” DAD). Suoraan kalotin takana on puusta tehty akustinen sokkelo huolehtimassa diskanttielementin takasäteilystä ja äänenpaineesta. Samalla se vaimentaa heijastuksia. Myös B&W:n Nautilus-kaiuttimista tuttua labyrinttitekniikkaa Sonus Faber hyödynsi ensimmäisenä Stradivari Homage -mallissa lisätäkseen diskantin dynamiikkaa ja vähentääkseen säröä.

Uutuusmalli Serafino pienemmän Guarnerin ja isomman Amatin keskellä.

Sävykäs basso, sielukas keskialue

Ei pitäisi olla liian skeptinen, mutta aina kun näkee kaiuttimen, jonka upeaan ulkokuoreen on mitä ilmeisimmin satsattu huomattavasti aikaa ja resursseja, sitä kysyy mielessään, miten paljon huomiota on mahtanut saada äänenlaadun kannalta olennainen mutta kaiuttimen sisälle piiloon jäänyt tekniikka? Valmistuksen laatu Serafino-kaiuttimessa on mestarillista. Se hipoo täydellisyyttä, ja pintakäsittelyn jälki niin häikäisevää, että aiheestakin herää kysymys, onko äänenlaatu samaa tasoa ulkoisen loisteliaisuuden kanssa?
On kaiuttimia, joiden kanssa kestää jonkin aikaa kuulla, mikä niistä tekee niin erikoisen. Serafino ei kuulu näihin. Se osoittautui heti ensimmäisestä tahdista alkaen hyvin uskottavaksi ja korkeatasoiseksi musiikin toistajaksi. Eikä tämä liity esimerkiksi siihen, että kaiuttimen ote musiikkiin olisi jotenkin hillityn eleganttia. Päin vastoin: Serafino on ääneltään vakaampi, määritellympi ja lihaksikkaampi kuin olemme tottuneet kuulemaan perinteisestä, vain kahdella seitsemän tuuman bassoäänisellä varustetusta kaiuttimesta. Ainoa poikkeus tähän on loistava Vivid Audio Giya 4, mutta se maksaakin sitten reilusti 10 000 euroa enemmän parilta.
Serafinon bassotoisto on ominaislaadultaan tiheää ja kytkeytyy huoneeseen tiukasti. Se on samanaikaisesti nyansoitua ja kimmoisaa erinomaisen ilmavalla tavalla, minkä seurauksena kuuntelija alkaa yhtäkkiä havaita aiemmin unohtuneita sävyjä ja dynamiikan vaihteluja.
Serafinon äänen hyveet eivät rajoitu vain bassotoistoon. Vielä korviintarttuvampaa on tapa, jolla kaiuttimet onnistuvat täyttämään äänen sisäisellä aistillisella hehkulla. Hyvin äänitetyllä akustisella musiikilla Serafino luo hienosyisen ja hypnoottisen vaikutelman laulajien ja muusikoiden läsnäolosta. On vaikea löytää kuvaavia sanoja tälle ilmiölle, mutta silloinkin kun musiikki soi hyökkäävästi ja bassot tärisyttivät huonetta, kaiuttimet säilyttivät äänessään aina orgaanisen ja aistillisen flown. Monimutkaisimmatkin mikrodetaljit ja vaimenevat bassoäänet soivat levollisesti ja vapautuneesti ilman minkäänlaisen ponnistelun tuntua. Ääni vain on siellä, vapaasti huoneessa kelluen ja kokonaan irti kaiutinkoteloista. Tässä viimeksi mainitussa suhteessa Serafinolla on paljon yhteistä sellaisten laatukaiuttimien kanssa, kuten B&W 800 D3, Vivid Audio Giya 4 ja YG Acoustics Carmel 2, sillä pienellä erotuksella, että kaikki kolme ovat puolitoista kertaa kalliimpia.

Suoraan edestä (vihreä) mitattuna Serafino on esimerkillisen lineaarinen, joskin lievästi diskantteja korostava. Sivulta 30 asteesta (keltainen) toisto on vielä tasaisempaa, mutta 60 asteessa (punainen) diskantti alkaa vaimentua.

Serafinon impedanssi (vihreä) on muuten hyvä mutta vaatii tehoa, 35 hertsissä noin kolme ohmia. Bassopuolen käytökseen vaikuttaa refleksiratkaisu, jossa on kolme ilma-aukkoa. Vaihe (punainen) on melko tasainen pienellä heitolla 30 hertsissä.

YHTEENVETO

Kaiutin, joka ansaitsee tulla kuulluksi

Sonus Faber Homage Tradition Serafino on kaiutin, josta toivoisi, että jokainen saisi edes kerran elämässään mahdollisuuden testata ja kuunnella sitä omalla suosikkimusiikillaan. Ainoa varaus on, että oheislaitteiston pitäisi olla samaa kaliiperia, jotta kaiuttimen ääni pääsisi täysin oikeuksiinsa.

Testilaitteisto
Signaalilähteet: dCS Rossini -cd/verkkosoitin
Vahvistimet: Audio Research VT-80i, Burmester 956 Mk. 2
Välikaapelit: Transparent Ultra (XLR)
Kaiutinkaapelit: Transparent Ultra, QED Supremus


Sonus Faber Homage Tradition Serafino
Hinta: 19 990 €
Edustaja: Hifihuone (www.hifihuone.fi)
Lisätiedot: www.sonusfaber.com

Toimintaperiaate: 3,5-tie, bassorefleksi
Diskantti: 1” (28 mm)
Keskialue: 6” (150 mm)
Basso: 2 x 7” (180 mm)
Jakotaajuudet: 80/250/2 500 Hz
Nimellisimpedanssi: 4 Ohm
Herkkyys: 90 dB
Liittimet: 2 pr
Mitat (l x k x s): 40 x 109 x 47 cm
Paino: 52 kg