Lue artikkeli eteenpäin
Tämä artikkeli kuuluu AVPlus Extra -sisältöön. Jatka lukemista 1 krediitillä.
Teksti: Teppo Hirvikunnas
Kuvat: Teppo Hirvikunnas ja Hifi&Musik-lehti
Kiinnostuimme Dynavoicen uusista Challenger-sarjan subwoofereista jo viime vuoden lopulla, kun teimme edullisten 12-tuumaisten subwooferien vertailutestiä. Emme valitettavasti ehtineet saamaan testiin mukaan Dynavoicen edustajaa (suositushinta 699 euroa), mutta huomio kiinnittyi jo tuolloin mallisarjan 15-tuumaiseen versioon, jonka saa melkeinpä samaan hintaan (899 eurolla) kuin silloisen testiryhmämme kalleimman mallin. Onhan 15-tuumaisen elementin kartiopinta-ala kuitenkin jopa 56 prosenttia 12-tuumaista suurempi. Samalla iskulla 15-tuumainen liikuttaa siis yli puolitoistakertaisen määrä ilmaa eli pystyy tuottamaan enemmän äänenpainetta.
Suurempi kartio yhdessä suuremman kotelon kanssa toistaa periaatteessa myös niin sanottuja pikkusubbareita alemmas. Enemmän painetta ja matalammalle, kuka nyt sitä ei haluaisi.
Ja jos Dynvoicen hintaa vertaa pykälää kalliimpaan hintaluokkaan, niin niitä saa saman tien kaksi yhden kalliimman hinnalla. Kahdella subbarilla sitten saadaankin aikaan jo todellinen maanjäristys ja tasaisempi toisto koko kuuntelutilaan – ja samalla minimoidaan hyvinkin tehokkaasti kuuntelutilan seisovat aallot.
Dynavoice Challenger CSB-V15 tarjoaa paljon kaikkea kohtuuhintaan, ja sen laatuvaikutelma on pääosin hyvä. Subwooferissa on myös monipuoliset liitännät. Sisäänrakennettu jakosuodatin toimii tosin turhan loivasti, joten onkin suositeltavaa käyttää av-vahvistimen omaa suodatusta.
Ääneltään Dynavoice soveltuu parhaiten kotiteatteriin. Musiikilla toisto voisi olla tarkempi, mutta elokuvien tehosteissa tällä ei ole samaa merkitystä. Tosin tehoa voisi olla aavistuksen enemmän. Elementti kestäisi hetkellisesti enemmänkin, ja nyt dynamiikka hieman kärsii kovimmilla jyrinöillä. Dynavoice on myös suhteellisen herkkä oikeille säädöille ja sijoitukselle.
Dynavoice Challenger CSB-V15 on varteenotettava vaihtoehto edullista mutta suorituskykyistä ja näyttävää subbaria kotiteatteriin etsivälle. Ja saman tien tuplana. Plussaa myös useista viimeistelyvaihtoehdoista.
Äänenpainevarat luokassaan
Liitännät ja ominaisuudet
Vastine rahalle
Tarkkuus musiikilla
Loivahko alipäästösuodatus
Dynavoice Challenger CSB-V15
Hinta 899 €
Maahantuoja/edustaja Hangon-Tuonti Oy
Myynti Hifitalo
Lisätietoja hangontuonti.com
hifitalo.fi
Tämä artikkeli kuuluu AVPlus Extra -sisältöön. Jatka lukemista 1 krediitillä.
Tilaa uutiskirjeemme ja pysy ajantasalla teknologian ja viihde-elektroniikan uusimmista jutuista.
Bluetooth-kaiuttimien markkinoita hallitseva JBL ja sen järeä Charge 6 saa vastaansa kotimaisen Valco Nordell Maxin. Kohtaako JBL voittajansa? Entä miten...
Vaikka musiikki kulkee nykyään lähes jokaisen taskussa älypuhelimen mukana, erillisillä kannettavilla musiikkisoittimilla on edelleen omat markkinansa erityisesti hifiharrastajien keskuudessa. Niissä...
Nettiradio tuo kuunneltavaksi kymmeniätuhansia radiokanavia eri puolilta maailmaa. Mutta miten löytää kiinnostavaa kuunneltavaa valtavasta tarjonnasta? Ilmainen Roulette Radio tarjoaa tähän...
Realme julkaisi rajoitetun erän Harry Potter -teemaista Realme 16 Pro 5G -älypuhelinta. Näyttävä erikoisversio maksaa 699 euroa, noin 300 euroa...
Yamaha tuo markkinoille uuden R200A-viritinvahvistimen, joka on ominaisuuksiltaan yllättävänkin perinteinen. Noin 369 euron hintainen stereovahvistin sisältää AM/FM-radion, levysoitintulon ja Bluetoothin,...
Langattomat nappikuulokkeet hallitsevat markkinoita, mutta johto on tekemässä yllättävää paluuta erityisesti nuorempien käyttäjien keskuudessa. Nyt trendiin tarttuu myös Bose, joka...
Inner Media Group Oy
Y-Tunnus: 2758167-7
Töölönkatu 44-48 C 45
00250, Helsinki
Suomi
Päätoimittaja
Teppo Hirvikunnas
Puh. +358 50 360 1450
Verkkotoimitus
verkkotoimitus@avplus.fi
© 2026 AVPlus / Inner Media Group Oy
Käytetäänkö 1 krediitti tämän artikkelin avaamiseen?
Sinulla on 0 krediittiä käytettävissä.