Kii Audion upea Three-kaiutin sisältää dsp-tekniikkaa, omintakeisia teknisiä ratkaisuja ja harvemmin nähtyjä säätömahdollisuuksia. Myös suuntakuvio on vanha tuttu.

Teksti: Kari Nevalainen & Jonas Bryngelsson Kuuntelut: Jonas Bryngelsson & Magnus Fredholm Kuvat: Valmistaja

Vuoden 1994 Port Maillot Expo de Hifi -messuilla Pariisissa oli huone, jossa ääni oli yhdessä suhteessa hyvin erilainen kuin muissa huoneissa: se ei paikantunut lainkaan kaiutinkoteloihin, vaikka ne olivat näkyvästi esillä. Tuntui kuin kaiutin olisi ollut täysin immuuni kaiuttimet tavallisesti paljastaville huonevaikutuksille. Vaikuttavaa. Kyse oli Jorma Salmen vetämästä Gradient Revolution -kaiuttimien maailman ensiesittelystä.

Reilu 20 vuotta edellisen jälkeen, vuonna 2017, Kii Audion toimitusjohtaja Christian Reichardt saapui Helsingin Hifi Expoon esittelemään uutta Kii Three -kaiutinta. Kun Reichardtille kerrottiin Gradientin kaiuttimista ja heidän 1980-luvun kuuluisasta kokeestaan huoneen vaikutuksen selvittämiseksi (mittaamalla kaiuttomassa huoneessa ja subjektiivisesti) sekä sen johtopäätöksistä, hän oli hämmentynyt. Kii Audion pääsuunnittelija ja teknisen puolen johtaja Bruno Putzeys oli kuulemma juuri palannut Lontoosta, missä hän oli päässyt kuuntelemaan erilaisia kaiuttimia kaiuttoman huoneen kaltaisessa tilanteessa ja tehnyt saman johtopäätöksen kuin Gradient yli 30 vuotta aiemmin: kaiuttomassa tilassa vapaakenttävasteeltaan suorahkot kaiuttimet, melkeinpä merkistä riippumatta, kuulostavat yllättävän hyviltä ja toistensa kaltaisilta. Sen sijaan normaaliolosuhteissa samat kaiuttimet kuulostavat värittyneiltä ja toisiinsa nähden erilaisilta.

Putzeys’n johtopäätös oli sama kuin Salmen vuosikymmeniä aiemmin: kaiuttimien äänenlaatu on suoraan verrannollinen kaiuttimen ja huoneen väliseen vuorovaikutukseen. Ääntä pilaavista tekijöistä huone on ykkönen. Se on tärkeämpi kuin elementtien kartiomateriaali, koteloresonanssit, säröt ja muut kaiuttimia vaivaavat ilmiöt. Siksi kaiutinsuunnittelun lähtökohdan täytyy olla huoneen ääntä pilaavan vaikutuksen poistamisessa. Juuri tätä Reichardt korosti voimakkaasti demoissaan Helsingissä.

Musiikillista totuutta vaalien

Musiikin soittaminen Kii Threellä on hämmentävä ja mahtava kokemus. Harvoin jos koskaan pääsee kokemaan tällaista äänen hallintaa ja täydellisen homogeenista musiikin esittelyä. Käytetty musiikkigenre on näille kaiuttimille yhdentekevää. Kaikki toistettava toistetaan, ja mikä ei sisälly tallenteeseen, sitä ei toisteta. Mitään lisäämättä, mitään poistamatta. Tämä on hyvä uutinen kaikille musiikillista totuutta etsiville! Kuuntelijan ei kuitenkaan tarvitse olla totuussadisti pystyäkseen arvostamaan Kii Threen toistokapasiteettia ja uskollisuutta alkuperäisen äänityksen erityispiirteille.

Suuren vaikutuksen äänessä tekee myös stereokuvan tarkkuus ja vahva keskikuva samoin kuin valtava yksityiskohtien erittelykyky. Musiikin pienet vivahteet ja ajalliset tapahtumat nousevat esiin jopa bassotaajuuksilla. Kii Three ikään kuin kuorii musiikkinäytteestä informaatiota kerros kerrokselta ja tekee sen aikakoherentisti ja yhtenäisesti.

Kii Audio Three

Hinta: 6 200 €/kpl
Maahantuoja: Mitro´s Soundfactor Oy
Lisätietoja: www.soundfactor.fi
www.kiiaudio.com

Rakenne: Aktiivinen 3-tie, suljettu
Bassoelementit: 4 x 6,5”
Keskiääni: 1 x 5”
Diskantti: 1 x 1”, suuntain
Liitännät: XLR, (aes/ebu tai analoginen), KiiLink (RJ-45)
Vahvistin: 6 x 250 W (Ncore)
Muut ominaisuudet: 14 ekvalisointitilaa, automaattinen valmiustila
Mitat (l x k x s): 200 x 400 x 400 mm
Paino: 19 kg/kpl
Lisävarusteet: Kii Control -digitaalinen esivahvistin/ohjainyksikkö 1 610 €), Kii Three BXT-basso- osat (8 800 €/kpl).

Artikkeli on luettavissa kokonaisuudessaan AVPlus-lehdestä 9/2019 (nro.192)