Myyntilistoilla melko mukavasti menestyneet OnePlus CE Lite -mallit ovat saaneet seuraajan. Tällä kertaa tarjolla on entistäkin järeämpi 108 megapikselin pääkamera, mutta muuten uudistukset jäävät melko pieniksi.

Tekijätiedot

Teksti Joni Nikkola
Kuvat Joni Nikkola ja valmistaja

OnePlus esitteli huhtikuun alussa uuden sukupolven keskihintaluokkaan sijoittuvasta Nord CE 3 Lite 5G -puhelimesta. Erityisesti nuorille suunnatun puhelimen kakkosmalli myi Suomessa hyvin ja on näkynyt myyntilistoillakin melko korkealla.

Kolmosversioon on tehty pieniä uudistuksia mutta kamerapuolella on tehty hieman suurempaakin remonttia. Millainen päivitys uutuusmalli sitten on edeltävään malliin verrattuna? 


Kokoa, ääntä ja näyttävyyttä

6,72 tuuman näyttö on melko kookas. Se on hieman edeltävää mallia suurempi ja samalla venyttää aavistuksen verran puhelimen muita mittoja. Näyttöpaneelissa on käytetty ips lcd -tekniikkaa. Se ja Full hd -tarkkuus ovat keskihintaluokassa perustasoa mutta tuki 120 hertsin virkistystaajuudelle on hieman harvinaisempaa herkkua. Siitä on iloa erityisesti pelejä pelattaessa, jolloin liikkuva kuva pyörii sulavammin. Samainen ominaisuus oli tarjolla jo edeltävässä mallissa.

Kuten OnePlussan lippulaivamallissa myös budjettimallissa on adaptiivinen virkistystaajuus.  Kun ruudulla on vain vähän tapahtumia, virkistystaajuus laskee, ja nopeatempoisessa peleissä se puolestaan kipuaa korkeammalle. Tämän luvataan auttavan akunkestossa. Global DC Dimming -taustavalojärjestelmä pitää valmistajan mukaan huolen siitä, että silmät rasittuvat vähemmän heikossa valaistuksessa tiiraillessa.

Kuori on napakan oloista ja kiiltävää muovia, joka näyttää nätiltä mustassakin värivaihtoehdossa. Uusi limenvärinen vaihtoehto kuitenkin on selvemmin katseenvangitsija. Sormenjäljet tarttuvat takapintaan armotta, ja kulmikas muotoilu tekee kookkaan puhelimen käytöstä hieman kömpelöä. Sormilla saa toisaalta hyvän otteen, mutta kuoren materiaali on taskussa liukas. 

Näppäinasettelu poikkeaa hieman perus-Androidista. Oikealla puolella on sormenjälkilukijalla varustettu virtapainike ja vasemmalla äänenvoimakkuuden säätöpainikkeet sekä luukku sim-kortille. Puhelimesssa on paikka kahdelle SIM-kortille, joista toisen tilalle voi laittaa myös enimmillään teratavun kokoisen muistikortin. Kalliimmista OnePlus puhelimista poiketen mukana ei ole alert slider -kytkintä, jolla saisi kätevästi puhelimen äänettömälle ja värinätilaan vaikka taskussa vilkaisematta puhelinta lainkaan.

Kuten jokseenkin kaikissa nykypuhelimissa, latausliitäntänä on usb-c. Iloisena uutisena perinteisen kuulokekuuntelun ystäville mukana on yhä myös 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä. Puhelin on saanut nyt stereokaiuttimet, ja erikoisena ominaisuutena äänenvoimakkuuden voi säätää pitkään painiketta painamalla “200%” voimakkuuteen. Mitään hifin riemujuhlaa kaiuttimet eivät tarjoa, mutta volyymiä riittää tarvittaessa rutkasti. Ehkä ei kuitenkaan aivan kaksinkertaisesti maksimiin nähden.

Käyttöjärjestelmänä on valmistajan oma OxygenOS 13.1, joka on tuttu myös lippulaivapuhelimista. Se on monia Android käyttöjärjestelmiä suoraviivaisempi, ja ylimääräisiä sovelluksia on melko säästeliäästi. Siinä on pelikäyttöön Quick Startup -toiminto, jonka kautta pelit löytyvät helpommin, ja Game Focus Modessa häiriötekijät taas on vähennetty minimiin pelin aikana. GPA Frame Stabilizer -toiminnon tehtävänä puolestaan on selättää viivettä ja siten sujuvoittaa pelaamista.

Käyttöjärjestelmäpäivityksiä puhelimelle luvataan kaksi suurta ja lisäksi kolmeksi vuodeksi tietoturvapäivityksiä. Se vastaa Android One -ohjelmaan kuuluvien puhelimien päivityslupausta, mutta jää valmistajan lippulaivamallien harvinaisen pitkälle elinkaarelle.


Rivakampaa latausta

OnePlus Nord CE 3 Lite 5G:ssä on keskihintaluokan Qualcomm Snapdragon 695 5G -järjestelmäpiiri, joka esiteltiin syksyllä 2021. Sen kaverina on kahdeksan gigatavun käyttömuisti ja 128 gigatavun tallennusmuisti, josta on mahdollista pyhittää kahdeksan gigatavun siivu käyttömuistiksi. Käyttömuistia on nyt kaksi gigatavua lisää edeltäjään verrattuna.

Testasimme puhelimen eri testausohjelmilla ja vertasimme tuloksia valmistajan pari vuotta vanhaan lippulaivamalliin OnePlus 9:ään. Erityisesti eroa syntyi 3D Markin grafiikkasuorituskyvyssä ja raskasta pelikäyttöä simuloivissa stressitesteissä, mutta peruskäyttöä kuvaavissa suorituskykytesteissä ero oli paikoin melko pieni.

Tämä vastaa pitkälti käyttökokemusta. Surffaillessa, striimatessa ja muissa arkitoimissa ei varsinaisesti esiinny häiritsevää pykimistä. Sovellusten avaamista saattaa joutua toisinaan hetken odottamaan, ja raskaampi grafiikka ei välttämättä solju kuin ajatus.

Akku on kapasiteetiltaan 5 000 milliampeerituntia. Tältäkään osin ei ole tullut muutoksia edeltävään malliin verrattuna, mutta ei toisaalta ole erityistä tarvettakaan. Nopea pikalataus on etenkin OnePlussan kalliimmissa lippulaivapuhelimissa ollut jo vuosia  ripeä, ja nyt siitä päästään nauttimaan myös halpisluokassa.

Mukana tulee 67 watin SuperVOOC Endurance Edition -laturi, jolla akku latautuu nopeasti. Edeltäjämallissa oli 33 watin lataus, joten teho on kutakuinkin tuplaantunut. Lataamisen luvataan sujuvan tyhjästä 80 prosentin tason puolessa tunnissa. Se yhdistettynä mukavaan akunkestoon pitää huolen, että akku ei aivan helposti lopu reissun päälläkään.

Akun ja muun raudan kestävyyteen pitkällä aikavälillä on panostettu 12 ylikuumenemista valvovan lämpötila-anturin verran. Testasimme akunkeston AccuBattery-sovelluksella  laittamalla kirkkaussäädön täysille ja pyörittämällä YouTube-videota. Matalimmalla kirkkaudella akkua riitti jopa 44 tunniksi. Täydellä kirkkaudellakin videota sai tuijotella 21 tuntia putkeen. Käytännössä automaattisen kirkkaudensäädön voimin voi peruskäytössä hyvinkin pärjätä pari päivää lataamatta.


Yhden polttovälin taktiikka

Kameroissa luotetaan yhteen järeään pääkameraan, jossa on 108 megapikselin kenno kolminkertaisella häviöttömällä zoomilla. Edeltäjän 64 megapikselin kennokin oli puhelimen ominaisuuksien kohokohtia. Perussetuksilla puhelin yhdistää 9 pikseliä yhdeksi, eli kuvat ovat 12-megapikselisiä. Sekin on jo riittävästi melkein mihin tahansa käyttöön. Asetuksista saa halutessaan valittua myös täydellä resoluutiolla kuvaamisen.

Lisäksi on kahden megapikselin syvyyskamera auttamassa taustan sumentavan bokeh-efektin luomisessa sekä kahden megapikselin makrokamera. Selfiekäyttöön etupuolella on puolestaan 16 megapikselin kennolla varustettu kamera. Videopuolella puhelin tarjoaa perusominaisuudet, eli 1080p-tarkkuutta 30 ruudun sekuntivauhdilla. Pullonkaulana on tässä kohtaa järjestelmäpiiri, joka ei tue 4k-videokuvausta. Kamerasta se ei olisi kiinni.

Molemmista ääripäistä kameroista puuttuu ulottuvuutta, eli mukana ei ole ultralaajakulmaa eikä toisaalta lisää ulottuvuutta tuovaa telekameraa. Suuri pääkameran kenno tosin antaa hyvin mahdollisuuksia rajaamiseen, kunhan kameran optiikka vain tuottaa riittävän terävän kuvan myös rajatussa kohdassa ja tarkennus on osunut kohdalleen.

Rajausta hyödyntää myös puhelimen “3x häviötön zoom”. Kyseessä ei siis ole optinen zoom. Mutta miten niin häviötön? Siksi, että kuva on 12-megapikselinen samoin kuin perusasetuksillakin, ellei 108 megapikselin tilaa ole kytketty päälle. Hieman tulkinnan puolelle siis menee.

Makrokameran kuvanlaatu sen sijaan jää vaatimattomaksi. Koska kyseessä on kiinteällä tarkennuksella varustettu kamera lyhyellä syväterävyysalueella, sillä on etenkin ulkona pienenkään tuulenvireen aikana hankala tarkentaa. Pääkameralla sen sijaan saa läheltäkin melko helposti pätevää kuvanlaatua, joten makrokameran merkitys jää melko kyseenalaiseksi.


Pääkamera tarjoaa varsin terävää kuvanlaatua ja neutraalihkoa värintoistoa. Ajoittain kuviin tosin lipsahtaa vihreissä ja sinisissä sävyissä hieman runsaalla kädellä värikylläisyyttä. 

Vaikka telekameraa ei olekaan, suuren kennon ja digitaalisen rajauksen yhdistelmällä saa suotuisissa olosuhteissa käyttökelpoista jälkeä.

Kahden megapikselin makrokamera on ominaisuuksiltaan vaatimaton, ja kiinteä tarkennus on hankala etenkin tuulisissa olosuhteissa. Alempi kuva on otettu normaalikameralla, jossa on vaiheentunnistukseen perustuva automaattitarkennus. Sillä saa todennäköisemmin laadukkaan kuvan myös pienistä yksityiskohdista.

OnePlus Nord CE 3 Lite 5G: Pystyvää peruskameraa kaipaaville

OnePlus Nord CE:n kolmas sukupolvi on hieman suurempi päivitys viimekertaiseen verrattuna, mutta olennaisin muutos on tehty kamerapuolella. 108 megapikselin pääkamera on puhelimen ehdoton kohokohta, mutta edeltäjän 64 megapikseliäkin oli jo tarpeeksi. Sen sijaan olennaisimmat puutteet muiden takakameroiden osalta ovat pysyneet samoina. Edes yksi polttovälivaihtoehto järkevän kokoisella kennolla olisi tehnyt puhelimesta houkuttelevamman.

Puhelin on kookas ja reunoiltaan kulmikas, mikä hankaloittaa käyttöä. Toisaalta sitä sujuvoittaa varsin sulavasti toimiva OxygenOS-käyttöjärjestelmä. Akunkesto on edelleen mainio, ja virtaa voi peruskäytössä odottaa riittävän pariksikin päiväksi. Nyt mukana tulee peräti 67 watin pikalaturi, jolla akku täyttyy rivakasti. Plussaa täytyy aina antaa myös perinteisestä 3,5 millimetrin kuulokeliitännästä.

HYVÄÄ & HUONOA

Asiallinen pääkamera
Sujuva käyttöliittymä
Kelpo päivityslupaus
Hyvä akunkesto ja ripeä lataus
3,5 mm kuulokeliitäntä
Pienehkö päivitys
Kulmikkuus ja koko hankaloittavat käyttöä
Kameravalikoima jää vajaaksi

OnePlus Nord CE 3 Lite 5G
Hinta329 €
Lisätiedotoneplus.com
Näyttö6,72” IPS LCD
– Resoluutio2 400 x 1 080 (FHD+)
– Pikselitiheys391 ppi
JärjestelmäpiiriQualcomm Snapdragon 695
GrafiikkapiiriAdreno 619
Ram-käyttömuisti8 Gt (LPDDR4X)
Tallennusmuisti128 Gt (UFS 2.2)
Takakamera(t)108 MP (f/1,75, laajakulma), 2 MP (syvyyskamera), 2 MP (makro)
Etukamera(t)16 MP (f/2,0)
Videokuvauslaatu1080p/30 fps
Akun kapasiteetti5 000 mAh
LatausliitäntäUSB-C
Pikalataus67 W
3,5 mm kuulokeliitäntäKyllä
SIM-korttipaikka2 x nano-SIM
MuistikorttipaikkaKyllä
Bluetooth-versio5.1
NFCKyllä
IP-luokitus (pöly/vesi)Ei
VärivaihtoehdotChromatic Gray (harmaa), Pastel Lime (vihreä)
KäyttöjärjestelmäOxygenOS (Android 13)
Mitat:165,5 x 76,0 x 8,33 mm
Paino195 g