Puola on kovaa tahtia kasvava highend-maa, sillä sieltä putkahtelee vähän väliä uusia ja kiinnostavia valmistajia. Sikäläisten laitteiden maahantuonti Suomeen on kuitenkin ollut toistaiseksi vähäistä. Cube Audio on poikkeus, sillä Stars and Stripes otti sen parisen kuukautta sitten edustettavakseen.

Cube vannoo vahvasti laajakaistan nimeen niiden avoimen, yksityiskohtaisen ja luonnollisen toiston vuoksi. Yhtiö valmistaa itse elementtinsä ja on panostanut kehitystyöhön huolella.

Tunnusomaista Cuben elementeille on muun muassa järeä magneetti ja paperikartion käsittely pinnoitteilla vedenpitäväksi. Vedenpitävyydellä ei suinkaan ole ajateltu eräkäyttöä vaan sitä, ettei kosteus vaikuttaisi elementin toistoon. Tähän mennessä tarjolla on ollut kaksi kaiutinmallia: Bliss A ja Bliss C.

Yhtiö julkisti Varsovan Audio Video Show’ssa uuden Magus-lippulaivamallinsa ja F8 Magus -kaiutinelementin. Cube on kehittänyt elementtitekniikkaansa edelleen esimerkiksi tehokkaammilla magneeteilla. Samoin kartion pinnoitteita on kehitetty, minkä ansiosta äänen luvataan olevan aiempaa rikkaampi ja syvempi.

Kaiutinelementin koko on 220 mm ja paino 8 kg. Aikaisempien mallien tavoin moottori on faradayn häkissä ja magneetissa yhdistetään neodyymiä ja ferriittiä. Puhekela on myös edellisten tapaan underhung-tyyppinen. Elementtien värivaihtoehtoina ovat musta ja kulta.

Saatavilla on myös pelkkiä kaiutinelementtejä ja valmistajan sivuilla on valmiita piirustuksia nikkaroinnista kiinnostuneille.

Teho: 40 W
Herkkyys: 94 dB
Taajuusvaste: 36 Hz – 22kHz (6 dB)
Mitat:  100 x 40 x 25 cm
Paino: 29 kg

www.cubeaudio.eu

www.starsandstripes.fi