WhatHiFi on testannut YouTuben Music-suoratoistopalvelun, joka ilmestyi Suomessakin saataville kesäkuussa. Se toimii tällä hetkellä Google Play Music -palvelun rinnalla, joka ei ole onnistunut hätyyttelemään Spotifyn markkinaosuuksia. YouTube-brändäys saattaakin olla toimivampi ratkaisu nimen tunnettuuden vuoksi.

Edullisimman version hinta on sama 9,99 euroa kuin tärkeimmillä kilpailijoilla eli Spotifyllä, Deezerillä ja Tidalilla. Sen pystyy tällä hetkellä hankkimaan kolmen kuukauden ajaksi ilmaiskokeiluun. Youtube Premium -tilauksella pystyy lataamaan musiikkia kuunneltavaksi verkkoyhteydettömässä tilassa ja näyttö lukittuna sekä välttämään mainokset. Perhetilauksella taas saa tunnukset kuudelle 14,99 eurolla. Saatavilla on kilpailijoiden tapaan kuratoituja soittolistoja ja musiikkisuosituksia.

Käyttöliittymää ja sovellusta WhatHiFi kehuu selkeäksi. Erityisen hyvä puoli Youtube Musicissa on, että se sisältää runsaasti sellaista musiikkia, jota ei muualta saa, kiitos Youtube-käyttäjien. Videotarjonta on odotetusti suurempi kuin kilpailijoilla, minkä lisäksi on saatavissa yksinoikeudella tarjottua videosisältöä.

Äänenlaatua WhatHiFi luonnehtii kyseenalaiseksi. Vaikka jätettäisiin laskuista pois Youtube-käyttäjien vaihtelevalla laadulla palveluun lataama sisältö, niin palvelun omakin maksimiäänenlaatu on ainoastaan 128 kilotavua sekunnissa. Esimerkiksi samanhintaisessa Spotifyssä se on 320 kilotavua sekunnissa, mikä on vielä varsin matala sekin. Lopputuloksena on vaatimaton dynaaminen alue, köykäinen basso ja pyöreät diskantit.

Uutta sisältöä ehdottavaa algoritmia puolestaan arvioidaan hidasälyiseksi, sillä se oli viikon ahkeran hakemisen ja peukuttelun jälkeen ennalta-arvattava ja suositteli lähinnä tykättyjen artistien tuttuja kappaleita. Se on hieman yllättävää hakukonejätiltä. Erityistä algoritmissa toisaalta on, että se osaa suositella musiikkia myös sijaintiin tai aktiviteettiin perustuen – vaikkapa kävelylenkille.

Tosihifistille Youtube Music ei siis vaikuta ainakaan tämän perusteella antavan kummoisia eväitä, mutta valtavan valikoiman ansiosta se sopii esimerkiksi harvinaisuuksien metsästäjille.

WhatHiFin arvion voi lukea täältä.

music.youtube.com