Deafheavenin kattilassa kuplii mielenkiintoinen genrecocktail. Yhtyettä ennen kuulemattomalle Ordinary Corrupt Human Love alkaa kuin pirteä, amerikkalainen indie rock shoegaze -albumi post-rock-kierteellä. Vokalisti George Clarke malttaa odottaa hetkeään, mutta kun se koittaa, saavat korvat annoksen kapsaisiinijauhetta: mieshän huutaa kuin yhdeksänkymmentäluvun alun pingviinikasvoinen norjalainen!
Taustabändi ei hätkähdä tai juuri noteeraa vokalistin rajua suoritusta. Sävelkieli jatkaa tyytyväisesti duurissa ja muistuttaa tunnelmaltaan jonkinlaista iloisessa nousuhumalassa olevaa Sigur Rósia. Rumpalin työskentelyssä on metallimusiikinomaista hektisyyttä, mutta soundit eivät edes perkussioiden osalta tavoita mustan metallin tuomitsevuutta.
Ordinary Corrupt Human Loven kappaleet ovat pitkiä. Seitsemästä raidasta neljä menee toiselle kymmenminuuttiselle, ja vain yksi kellottaa alta viisi minuuttia. Kyseessä on tunnin mittainen matka maalailevaa musiikkia, jossa perinteinen rokkikitarointi kohtaa pedaalinpolkemisen, energisen indien ja black metal -estetiikasta kumpuavan laulutyylin. Omituista musiikkia, ja hankalaa arvioida tässä vaiheessa, kuinka kestävä tuttavuus albumista tulee. Mutta juuri tänään, tähän aikaan ja paikkaan kyseessä oli hyvin piristävä elämys korvilleni.
Kirjoittaja: Jemo Kettunen
Kommentit