Teksti Jiri Koivuniemi

Edellisessä kolumnissa kerroin, miten vanha televisioni hajosi ja piti miettiä millaisen hankin tilalle. Ajat ovat kovat, joten päätin tyytyä edulliseen malliin ja siitähän soppa syntyi.

Asialla oli kiire, joten tutustuin netissä nopeasti useampaan edulliseen 65 tuuman tv-malliin usealta eri valmistajalta ja jälleenmyyjältä. Tärkeää oli saada televisio heti mukaan myymälästä ja samalla jättää vanha rikkinäinen kauppaan. Päädyin lopulta hankkimaan LG UT7300 -mallin, joka vaikutti sopivalta kompromissilta 649 euron hinnallaan.

Menin Gigantin myymälään, jossa kyseisiä televisioita oli heti varastossa. Kyseistä mallia ei ollut näytillä, mutta luotin netin tietoihin ja LG:n aiempaan laatuun, joten ostin television sitä fyysisesti näkemättä.

Otin television normaaliin tapaan käyttöön ja se lunasti ennakko-odotukset kohtuullisesti, vaikka tuntuikin heti alusta alkaen hieman tahmealta käyttää. Muutaman päivän kuluessa käyttöliittymä ja sen hitaus alkoivat kuitenkin rassata todenteolla. Mikään ei tuntunut tapahtuvan heti, vaan televisio mietti tekemisiään hetken tekipä miltei mitä tahansa.

Otin asiasta yhteyttä Gigantin asiakaspalveluun, joka ohjasi minut LG:n asiakaspalveluun. Sieltä sain perusohjeita, joista ei ollut minkäänlaista apua. Aloin harkita television palautusta, koska Gigantti moista palvelua mainostaa. No enpä pikkupränteistä lukenut, että alkuperäinen myyntipakkaus tulisi olla tallella. Olisikin mielenkiintoista tietää, moniko ihminen tulee ison television pakkauksia säästäneeksi mahdollista palautusta varten.

Kävin asiasta kiivastakin keskustelua Gigantin asiakaspalvelun kanssa ja myyntipakkaus tosiaan osoittautui kynnyskysymykseksi. Kysyin, että onko todellakin niin, että Gigantin myydessä sontaa paketissa, paketti on tärkeämpi kuin itse tuote. Tämän jälkeen he alkoivat etsiä televisiolle pakettia huoltoliikkeen avulla. Gigantin asiakaspalvelun mukaan moinen paketti jopa löytyi jostakin, mutta se olisi minun itse pitänyt noutaa tai maksaa toimituskulut. Huoltoliike kuulemma ottaa yhteyttä asiasta. Tähän päivään mennessä ei ole kuitenkaan ottanut.

Muutaman viikon täysin metsään menneen asiakaskyykytyskokemuksen aikana televisioon tuli kaksi ohjelmistopäivitystä. Olin itsekin koettanut päivittää televisiota manuaaliasetuksista, mutta joka kerralla televisio mietti hetken, palasi asetusvalikkoon eikä antanut minkäänlaista ilmoitusta mistään.

Päivitykset hieman paransivat television toimintaa ja aloin ilmeisesti tottua television onnettomaan käyttöliittymään. Näin Gigantti sai väsytystaktiikalla minusta selkävoiton ja päätin jatkaa television käyttämistä.

Vaihdan televisiota 3-5 vuoden välein ja aiemmin ominaisuudet ovat parantuneet joka vaihdossa. Tällä kertaa mentiin selvästi takapakkia television käytettävyyden suhteen. Television tietyt toiminnot toimivat edelleen epäloogisesti ja onnettoman hitaasti.

Vaikka olen itse ollut alalla yli 30 vuotta, vahinkoja näyttää silti sattuvan ja moitin asiassa myös omaa ajattelemattomuuttani. Kiireellä ei kannattaisi tekniikkahankintoja tehdä ja niinkin tärkeä asia kuin käyttöliittymä ja käytettävyys kaiken kaikkiaan kannattaa huomioida myös televisioissa. Niiden äly voi muuten muuttua käytännössä todella älyttömäksi!